22.3.2020 Ajoneuvot Kauppa käy merkki kerrallaan – chat-autokauppa nousukiidossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Chatissa aloitettu autokauppa on nostanut päätään Suomessa jo ennen koronavirusepidemiaa. Sopivan auton voi halutessaan tilata jopa kotiovelle, jolloin käytössä on myös lakisääteinen palautusoikeus. Jos Yhdysvalloissa autokauppiaat ovat turvautuneet koronan aikaan kotikäynteihin ja paperitöihin ulkosalla, on suomalaisella Kamuxilla paljon tekstaajavaltiolle soveltuvampi ratkaisu. Uusien autojen lisäksi käytettyjen autojen kauppa on siirtymässä enemmän etäkauppaan ja automyyjää lähestytään nykyisin yhä useammin chat-keskustelun kautta. – Kauppoja chatin välityksellä teimme viime vuonna noin 1 000 kappaletta. Vuoden aikana chat-keskustelujen määrä on tuplaantunut. Tällä hetkellä puhumme noin 20 000 keskustelusta vuositasolla. Kyllä se kertoo asiointitavan muutoksesta selvää kieltä, kommentoi Kamuxin chat-ryhmän vetäjä Aku Korpela. Chatin nähdään palvelevan hyvin esimerkiksi vuorotyötä tekevien ja muuten kiireisten ihmisten arjessa. Tyypilliset myymälöiden aukioloajat eivät palvele kaikkia. Toisaalta chattia käytetään jäänsärkijänä myös silloin, kun mielenkiintoinen auto sijaitsee eri paikkakunnalla. – Nykyään ihmisillä on usein netistä jo katsottu se auto, joka kiinnostaa. Siitä on kuitenkin yhä edelleen kysymyksiä ja tässä vaiheessa chat-palvelu astuu mukaan kuvaan. Asiakas saa heti vastauksia kysymyksiinsä. Keskustelussa pohjaamme kuntoarvioon, mutta tarvittaessa saamme nopeasti lisää tietoa autosta myyjäverkostomme kautta. Autosta saa siis kattavan ja luotettavan käsityksen, vaikka se sijaitsisi toisella puolella Suomea. Monet haluavatkin keskustelun jälkeen autosta suoraan tarjouksen sähköpostiin, toteaa Kamuxin Suomen maajohtaja Tommi Iiskonmäki toteaa. Kamuxin mukaan palvelutason salaisuutena ovat oikeat myyjät trendikkäiden chatbottien sijaan. – Jos käyttäisimme chat-botteja, minun mielestäni koko hommaa ei kannattaisi tehdä. Vaikka kauppa tapahtuu verkosta, niin kyse on ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Botti ei voi tehdä tarjousta asiakkaalle, sillä kyse on neuvottelusta ja vuorovaikutuksesta. Usein kauppaan liittyy vaihtoauton arviointi ja hinnoittelu. Meillä pitää olla asiantunteva myyjä keskustelukumppanina, joka voi tehdä tarjouksen saman tien, Korpela jatkaa. Innokkaimmat verkoston myyjät tahkoavat 150 chat-kauppaa vuodessa. Asiakas puolestaan voi valita, tuodaanko sopiva auto myymälään vai kotiovelle. Myymälätilauksen yhteydessä asiakas sitoutuu varausmaksuun, kun taas kotitoimitusta koskee etämyynnin lakisääteinen 14 päivän palautusoikeus. Lähde: Kamux Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin