9.5.2025

Classic Motorshow 2025: muistatko ajan, kun ohjaustehostinta ja katalysaattoria haluttiin mainostaa autojen ulkopinnoilla?

Kuva Eetu Kokkonen
Auto tarrat

Erilaiset autojen alkuperäisteippaukset ja tarralätkät antavat hyvää ajan kuvaa automaailmasta.

Etenkin 1980-luvulla autonvalmistajilla oli tapana hehkuttaa autojensa ominaisuuksia erilaisilla auton ulkopintoihin liimatuilla tarroilla ja lätkillä. Vaikea sanoa mikä ihmisten suhtautuminen kyseisiin ratkaisuihin on tuolloin ollut, mutta tästä päivästä katsottuna esimerkiksi katalysaattorilla ylpeileminen saa hymyn huulille. Keräsimme Classic Motorshow’n kierrokselta poimintoja tällaisista mainostuksista ja koostimme ne tähän juttuun. Tarroja ja lätkiä on kuvattu niin varsinaisen näyttelyn puolelta hallin sisältä kuin harrasteparkin autoistakin.

Auto tarrat

Lambda Sond on etenkin Volvojen keulamaskeista tuttu maininta. Lambda-anturihan on pakoputkeen sijoitettu happitunnistin, jonka mittaamaa tietoa käytetään hyväksi ilman ja polttoaineen seoksen säätämisessä. Käytännössä Lambda-anturi löytyy lähes jokaisesta bensiiniautosta joissa on moottorinohjausjärjestelmä, mutta Volvo näki ilmeisesti kaasuttimista eroon hankkiutumisen yhteydessä tärkeäksi ilmoittaa kaikille kanssa-autoilijoille lambdan löytymisestä.

Auto tarrat

Toisessa etenkin Volvoista tutussa lätkässä mainostetaan katalysaattoria. Katalysaattorin tehtävänä on muuttaa pakokaasujen haitallisia ainesosia vähemmän haitallisiksi. Pienemmät päästöt ovat varmasti kaikkien mieleen, mutta vaikea nähdä, että kukaan olisi siitä edes aikanaan ollut valmis maksamaan isompaa hintaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Turbo Intercooler

Auto tarrat

Pakokaasuahtimien mainostaminen on ollut isossa muodissa aikanaan ja sitä on harrastettu satunnaisesti vielä 2000-luvullakin. Turbot ovat nykyään autoissa arkipäivää, mutta 1980-luvulla sellainen on ollut hieno ylellisyystuote. Myös mahdollisesta välijäähdyttimestä muistetaan mainita usein Intercooler lätkällä.

Jokapyörävetoisuus on etenkin Suomessa haluttava ominaisuus autolle, joten on ihan ymmärrettävää, että sellaisella halutaan kerskua myös auton ulkopinnoilla esimerkiksi Full Time 4WD tai Syncro maininnalla.

Autot ilman ohjaustehostinta ovat jo pitkään olleet harvinaisuuksia, joten etenkin Power Steering -huomautukset autoissa saattaa aiheuttaa pientä hymyn värettä katsojan huulille. Ilmeisesti etenkin 1980-luvun pakettiautoissa tämä on kuitenkin ollut harvinaisempi varuste, kun tehostinmainosten kantajia seuraa. Toyota Hiacessa on muistettu lisäksi mainita myös auton toimivan dieselillä, vaikka nimenomaan bensiinimallit ovat ainakin Suomessa olleet huomattavasti harvinaisempia.

Venttiilien määrällä kerskuminen on ollut etenkin japanilaisvalmistajien suosiossa, mutta löytyy 16-venttiilisyydestä kertovia mainintoja myös esimerkiksi Saabista ja GSi Kadetista.

Hyvää ajan kuvaa antaa myös mainostukset autojen vaihteistoista. Nykyään viisivaihteisuuden tai automaattiaskin mainostaminen on harvinaista, sattuneesta syystä.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat