2.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow Lahdessa: tarjolla kasarin kulttia ja klassikkoautoja 400 ajoneuvon edestä Teksti Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Classic Motorshow tulee taas! Tuttuun tapaan vapun jälkeisenä viikonloppuna Lahden Messukeskuksessa järjestettävä tapahtuma niputtaa yhteen klassikkoajoneuvot ja ajoneuvonostalgian. Suomalaisen ajoneuvoharrastajan kevään merkkeihin on vapun ohella kuulunut myös Lahden Urheilu- ja messukeskusjärjestettävä Classic Motorshow. Jo 16. kertaa järjestettävä tapahtuma kerää yhteen klassikkoajoneuvojen harrastajat ja ajoneuvonostalgiasta kiinnostuneet.Tapahtuman mukaan näyttelyssä on esillä yli 400 vähintään 25-vuotiasta ajoneuvoa. Esillä on ajoneuvoa jokaiseen makuun, sillä 19 000 neliömetrin messualueelle saapuu niin autoja, moottoripyöriä, mopoja, raskasta kalustoa, työkoneita, moottorikelkkoja, kuin myös traktoreitakin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTeemana 1980-lukuTämän vuoden Classic Motorshow’ssa yleisenä teemana on 1980-luku. Näyttelyssä sukelletaan kultaiselle kasarille ja näyttelyssä on mukana myös 80-luvun viihdemaailman ikoniset ilmiöt kuten Miami Vice, Paluu tulevaisuuteen ja Top Gun.Paikalla on myös erikoisvieraana Dingosta tuttu Nipa Neumann, joka muistetaan musiikkiuransa lisäksi 1980-luvulla pyörittämästäänklassikkoautojen maahantuontiyrityksestä. Näyttelyssä Neumann jakaa muistojaan ja tarinoita ajasta, jolloin tyyli ja asenne kuuluivat niin lavalle kuin liikenteeseenkin.Sunnuntain tähtivieraina moottoriurheilulegendatMyös moottoriurheilu on läsnä Classic Motorshow’ssa, ja edellistä kasariteemaa mukaillen keskiössä on 1980-luvun moottoriurheilu – tuo aikakausi, joka nosti suomalaisia levänä rintamana moottoriurheilun kirkkaimmalle huipulle.Moottoriurheilun 1980-lukuun liittyy olennaisesti rallin B-ryhmä, jossa ajoi ammattilaisina lukuisia suomalaisia. Tulipa Suomeen 80-luvulla rallin maailmanmestaruuksiakin peräti viidesti, peräti neljän eri kuljettajan toimesta.Näyttelyn ohjelmalavalle nousevat sunnuntaina klo 13.00 B-ryhmän aikakauden legendaariset kartanlukijat Seppo Harjanne, Ilkka Kivimäki ja Juha Piironen. Kolmikon kanssa aikakautta muistelee tuolloin jo syvällä moottoriurheilussa ollut toimittaja Timo Pulkkinen.Myös Pekka Vehkonen vierailee Classic Motorshow’ssa niin ikään sunnuntaina ja on ohjelmalavalla Timo Pulkkisen haastattelussa klo 15.00 alkaen. Vehkonen voitti 125-kuutioisten motocrossin maailmanmestaruuden Cagivan tehdastiimissä vuonna 1985 – siis 40 vuotta sitten.Paikalla on myös ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa ajanut Pentti Korhonen. Korhonen kilpaili 1970-luvulla ratamoottoripyöräilyn korkeimmalla tasolla yltäen useisiin MM-palkintosijoihin, saavuttaen mm. 350-kuutioisten MM-pronssia vuonna 1975. Niin ikään Pulkkisen haastattelussa Korhonen nähdään sunnuntaina kello 12.00.Museoiässä vuosimallin 1994 autotClassic Motorshow’n Museoiässä-osasto esittelee jälleen ajoneuvoja, jotka ovat juuri saavuttaneet museoiän – tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 1994 ensiesitellyt mallit.Vuonna 1994 Suomi alkoi hiljalleen toipua lamasta. Markkinoille saapui sekä käytännöllisiä perheautoja että rohkeita uutuusmalleja, kuten Opel Tigra, Audi RS2 ja Toyota RAV4 – viimeksi mainittu aloitti uudenlaisen crossover-aikakauden. Vuoden 1994 autot edustivat siirtymää analogisesta ajamisesta kohti digitaalisia teknologioita, mutta säilyttivät silti ajamisen ilon.Näitä museoikään päässeitä klassikoita voi nähdä keväällä Lahdessa Classic Motorshow’n Museoiässä-osastolla. Lisäksi näyttelyviikonlopun aikana tarjolla on museotarkastukseen liittyvää yleistä infoa ja vinkkejä SAHK:n, AHS:n, FHRA:n ja VMPK:n osastoilta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaneelikeskustelun aiheena EU:n romuautoasetusClassic Motorshow’n ohjelmalavalla käsitellään tänä vuonna ajankohtaista ja harrastajia laajasti puhuttavaa aihetta. EU:n romuautoasetus eli ajoneuvojen kiertotalousasetus on herättänyt huolta klassikkoharrastajien keskuudessa, sillä sen pelätään ulottuvan kulttuurihistoriallisen arvon projektiautoihin ja muihin entisöitäviin ajoneuvoihin.Lauantaina 3.5. kello 11.00 järjestettävässä paneelikeskustelussa pohditaan, miten valmistelussa oleva sääntely voi vaikuttaa klassikkoajoneuvoharrastukseen. Mukana ovat europarlamentaarikko Katri Kulmuni, SAHK:n puheenjohtaja Leila Suutarinen sekä SMOTO:n varapuheenjohtaja Veli-Pekka Ratinen.Omistajien helmet -kilpailu huipentuuOmistajien helmet -kilpailu huipentuu Classic Motorshow’ssa, kun finaaliin valitut kymmenen ajoneuvoa saapuvat yleisön arvioitaviksi Lahden Urheilu- ja messukeskus. Finalistit ovat esillä läpi viikonlopun. Omistajien helmet -kilpailu herätti tänäkin vuonna laajaa kiinnostusta, sillä siihen ilmoitettiin 70 ajoneuvoa ja verkkoäänestyksessä annettiin kaikkiaan 4 400 ääntä.Nyt näyttelyvieraat äänestävät vuoden 2025 voittajan paikan päällä. Finaalissa nähdään monipuolinen kattaus klassikoita aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 1980-luvulle, mopoista luksusautoihin. Mukana on sekä kaksipyöräisiä että harvinaisuuksia neljällä pyörällä. Voittaja julkistetaan sunnuntaina 4.5. klo 16 Omistajien helmet -osastolla. Classic Motorshow Lahdessa 3.-4.5.2025 Osoite: Lahden Urheilu- ja messukeskus, Salpausselänkatu 7, 15110 Lahti. Avoinna: lauantaina 3.5.2023 klo 9–17 ja sunnuntaina 4.5.2023 klo 10–17. Liput: päivälippu 26 euroa, eläkeläiset 20 euroa, 7–15-vuotiaat 10 euroa, alle 7-vuotiaat veloituksetta maksavan aikuisen seurassa. Lippuja on ostettavissa myös ennakkoon Tiketistä. Lisätietoja: tapahtumajärjestäjän kotisivuilta löydät lisätietoa näyttelystä ja pysäköinnistä. Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko ajan, kun ohjaustehostinta ja katalysaattoria haluttiin mainostaa autojen ulkopinnoilla? 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: Isuzun osastolla oltiin yksityiskohtia myöten vuodessa 1989 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 7.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko nämä takalasien iskulauseet? 6.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harrasteparkin sadat vaihtuvat klassikot kruunaavat autonäyttelyn 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 16.3.2025 Tapahtumat Liveseuranta: Auto 25 & Mobility -tapahtuman päätöspäivä – kohokohtana Mercedes-Benzin huutokauppa! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?