8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: Isuzun osastolla oltiin yksityiskohtia myöten vuodessa 1989 Teksti Rikhard Wacker Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kasariteema näkyi ympäri Classic Motorshow’ta. Isuzu Owners' Club oli hionut yksityiskohtia omalla osastollaan. Lahdessa menneenä viikonloppuna järjestetty Classic Motorshow’n yksi tämän vuoden pääteemoista liittyi 1980-lukuun. Ei siis ihme, että monella osastolla oli hiottu yksityiskohtia nimenomaan kultaiseen vuosikymmeneen osuen. Isuzu Owners' Club Finlandilla on panostanut tänäkin vuonna näyttelyosastoonsa viimeistä piirtoa myöten. Isuzu-klubilla on itse asiassa menestyksekäs osastomenneisyys Classic Motorshow’sta, sillä vuonna 2023 merkkikerho nappasi parhaan yhdistysosaston palkinnon. Tuolloin osastolla nähtiin Japanin keväistä Hanami-perinnettä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Myyntipäällikön työpöytä Tänä vuonna osastoa oli lähdetty selvästikin rakentamaan sillä ajatuksella, että miltä Isuzun konttorissa olisi mahdollisesti näyttänyt vuonna 1989. Aitoa esikuvaa ei tosin ollut Suomessa olemassakaan, sillä Isuzun maahantuonti tänne lakkasi jo vuonna 1970 – mutta tämä historia antoikin vain lisää mahdollisuuksia osaston rakentamiselle. Autoliikkeenä toimii osittain kuvitteellinen Koneliike Kikkala Oy, jonka ajalle tyypillinen iskulause kuului ”Isuzu-edustajasi jo vuodesta 1965”. Kuvitteellisuudesta huolimatta Koneliike Kikkalalla oli ehta esikuva, sillä Isuzulla oli 1960-luvulla Kotkassa jälleenmyyjä nimeltä Koneliike Ikkala. Osaston näyttävimmällä paikalla vastaan asettuu koneliikkeen myyntipäällikön, Teppo Kikkalan työpiste, joka sekin on täynnä lukuisia hienoja yksityiskohtia. Työpöydältä löytyy kiekkopuhelinta, puhelinluetteoloa, kumileimaisinta, päivyriä, Mercantilin mappia, faxia, taskulaskinta ja Isuzu-standaaria – unohtamatta tietenkään tuhkakuppia, jossa näyttää olevan autenttisia natsoja. Työpisteen kruunaa klassikkotapahtumaan soveltuva klassikkovitsi: myyntipäällikkö on jättänyt työtuolilleen lapun, jossa kertoo olevansa 10 minuutin kahvitauolla ja palaavansa sieltä takaisin tunnin päästä. Esillä myös autoja Eikä katseltava Isuzun osastolla rajautunut pelkästään konttoriin, vaan esillä oli myös autoja. Esittelyssään Isuzu Owners' Club halusi muistuttaa näyttelyvieraita siitä, että myös japanilaisvalmistaja oli hyvin sisässä 1980-luvun autotrendeissä. Aikakauteen kuului laatikkomaiset autot sekä pienten hothatchien yleistyminen GTI-mallien johdolla. Erityisesti osastolle tuotu Isuzu Gemini GTI istuu 1980-luvun autoihanteeseen kuin nenä päähän. Näyttelyosastolla esillä oleva punainen yksilö on kulkenut melkoisen matkan Lahteen, sillä se on saapunut paikalle Norjasta – ja kaiken huipuksi ihan ajamalla varta vasten tähän tilaisuuteen. Osastolla oli esillä myös valkoinen Isuzu Piazza Turbo – luonnollisesti vuosimallia 1989. Auton vieressä seisseestä ständistä löytyi kaikki uuden auton keskeisimmät suoritusarvot sekä hinta 196 700 markkaa (unohtamatta 1 500 markan toimitusmaksua). Ilmeisesti kauppa oli käynyt viikonlopun aikana, sillä Piazza Turbon taustapeilissä roikkunut hintalappu oli käännetty myyty-asentoon. Isuzu Owners' Club halusi esittelyssään alleviivata myös sitä seikkaa, että suunnittelija Gemini oli Giorgetto Giugiaron käsialaa. Giugiaro muistetaan myös DMC DeLoreanin ja Lotus Espiritin suunnittelijana. Isuzu-klubin mukaan näiden autojen muotokieltä on selvästi nähtävissä myös Isuzu Gemini GTI:ssä ja Isuzu Piazza Turbossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 27.3.2025 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – ylpeästi maalaistollo 29.7.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Isuzu Piazza – Handling by Lotus 16.11.2022 Ajoneuvot Syksyn uutuusmallit Euro NCAP:in syynissä – ennätysjoukko tähtisuorituksia 19.1.2022 Ajoneuvot Isuzu D-Max Work Edition 5‑paikkaisena kevytkuorma-autona 46 990 euroa 14.3.2021 Ajoneuvot Koeajo: Isuzu D-Max tarjoaa turvaa työkonetta tarvitsevalle 16.1.2021 Ajoneuvot Maistiainen: Isuzu D-Max – kuorma-auton poikanen 8.12.2020 Ajoneuvot 2021 Isuzu D-Max 34 390 euroa – kolmas kerta toden sanoo 13.6.2017 Ajoneuvot Koeajo: hinku kovaan joukkoon – Isuzu D-Max Space Cab Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla