8.12.2020 Ajoneuvot 2021 Isuzu D-Max 34 390 euroa – kolmas kerta toden sanoo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuosimallin 2021 Isuzu D-Max tarkoittaa Suomessa kolmatta sukupolvea, jota on tarjottu Thaimaassa jo vuodesta 2019 lähtien. Vuodelle 2021 Isuzu D-Max saa uuden sukupolven Suomessa. Tunnetun lava-auton kolmas sukupolvi esitellään Suomessa vuoden 2021 alussa, mutta hinnasto on jo selvillä. Edullisimmillaan tuleva D-Max irtoaa kaupasta alle 35 000 euron. Valmistaja lupailee uutuuden olevan edeltäjäänsä henkilöautomaisempi muun muassa ajettavuuden, mukavuuden ja turvallisuuden osalta. Isuzu on valmistanut lava-autoja jo lähes 60 vuoden ajan ja D-Max on kuulunut mallistoon vuodesta 2002. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 2021 Isuzu D-Max Uusi D-Max on aiempaa aggressiivisemman ja jykevämmän näköinen. Vääntöjäykkyyden kerrotaan kasvaneen 20 prosenttia ja pitkittäisjäykkyyden jopa hieman enemmän. Ohjaamo on aiempaa reilumpi, kiitos 30 millimetriä kasvaneen akselivälin. Ohjaamosta luvataan löytyvän muutenkin parempi ergonomia aina ajoasentoa myöden – alentunut melutaso sekä vähemmät värinät otetaan nekin varmasti iloiten vastaan. Samalla ovet ovat kasvaneet autoon kulkua helpottamaan. Moottorina toimii edelleen kehitetty 1,9-litrainen turbodiesel, jonka huipputeho on 120 kilowattia (163 hv) ja huippuvääntö on 360 newtonmetriä. Askia voi hämmentää itse, tai antaa automaatin hoitaa, mutta siinä on aina kuusi pykälää. L-varustetasoa lukuun ottamatta vakiovarusteluun kuuluu myös tasauspyörästön luistonrajoitin. Myös maastoon Maastossa liikuttaessa on iloa 24 senttimetrin maavarasta ja pienentyneestä kääntöympyrästä. Tulo- ja jättökulmat ovat aikaisempaa suuremmat ja D-Maxilla voi kahlata jopa 80 senttimetriä syvässä vedessä. D-Maxissa kallioiden ja kantojen iskuilta on suojattu myös sekä jäähdytin että välijäähdytin, joten senkin osalta potentiaalia maastokäyttöön pitäisi riittää. Lava on sekä Space Cabissa että Double Cabissa pidentynyt ja korkeampien laitojen ansiosta tilavuutta on reilummin. Kantavuus on kaikissa versioissa yli tuhat kiloa ja perävaunumassa 3 500 kiloa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ja varusteita Vuosimallin 2021 Isuzu D-Max tarjoaa vakiovarusteina muun muassa sähkösäätöiset, lämmitettävät ulkopeilit, sähkötoimiset ikkunannostimet (Double Cab myös takaikkunoissa), vakionopeudensäädin ja älykäs nopeudenrajoitin, monipuolinen ajotietokone ja sade- sekä hämärätunnistimet. Kuljettajan toimille on tukea alamäkihidastimesta, mäkilähtöavustimesta sekä perävaunun vakautusjärjestelmästä. Turvallisuusvarusteista voidaan mainita kuljettajan polviturvatyyny ja sekä keskiturvatyyny etuistuimien välissä, jonka Isuzu kertoo tuovansa ensimmäisenä pick-upeihin. Lisäksi löytyy törmäyksenestoavustin jalankulkija- ja pyöräilijätunnistuksella, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä, kaukovaloavustin, kaistavaroitin ja kaistavahti. Double Cab -malleissa ja Space Cab LS -malleissa on lisäksi kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä sekä törmäyksenestojärjestelmä. Uuden nelivetoisen Isuzu D-Maxin hinnat alkavat Space Cab L:n 34 390 eurosta ja parempina varustetasoina tarjotaan LX (37 390 €) sekä LS (40 490 €). Näistä lippulaivana toimivissa LS -malleissa on vakiona muun muassa nahkaverhoilu, peruutuskamera, tietoviihdejärjestelmän kosketusnäyttö, kaksialueinen automaatti-ilmastointi, älyavain, LED-valot edessä ja takana sekä astinlaudat. Automaattivaihteiston saa LX- ja LS-varustetasoisiin D-Max Space Cabeihin 3 000 euron lisähintaan. Double Cab -mallien hinnat lähtevät 39 390 eurosta, jolloin auto on kaksipaikkainen ja viisipaikkaisten Double Cab -mallien hinnat lähtevät 51 990 eurosta. Autoon kuuluu 5 vuoden tai 100 000 kilometin takuu sekä 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ilman kilometrirajaa. Kuvat ja lähde: Isuzu Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla