7.5.2014 Ajoneuvot Classic Motorshow Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Seitsemättä kertaa Lahdessa järjestetty klassikkoautonäyttely oli jälleen menestys. Lahden messukeskuksessa keväisin järjestettävä Classic Motorshow alkaa muodostua jo perinteeksi harrastajien keskuudessa. Vuodesta 2008 alkaen pidetty tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta niin näyttelypinta-alaltaan, kävijämäärältään kuin kiinnostavuudeltaan. Kaksipäiväinen näyttely teki taas kerran uuden yleisöennätyksen, 19 652 maksanutta vierasta. Lisäksi lukematon määrä kävijöitä saapuu paikalle katsastamaan vain parkkialueet, sillä ne ovat vähintään yhtä suuri houkutus kuin itse näyttelykin. Kaksi lähintä pysäköintialuetta on varattu näyttelyssä kävijöiden museoautoille. Nämä käyttöklassikot ovat todellinen osoitus harrastuksen laajuudesta. Aavistuksen tapahtuman suosiosta saa havainnoimalla näyttelyn avajaisaamuna Helsingistä Lahteen vievän vanhan nelostien liikennettä, ajoittain tuntuu kuin aikakoneella olisi tempaissut jonnekin 1960- tai 1970-luvulle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Harvinaisuuksia ja käyttöautoja Näyttelykaluston pääosissa ovat 1960–80-lukujen klassikot, unohtamatta kuitenkaan todellisia museoautoja kaikilta vuosikymmeniltä. Joukossa on yhtä lailla todellisia automaailman harvinaisuuksia kuin aikanaan suosittuja käyttöautojakin. Näytillä olevien autojen kunto vaihtelee virheettömästä keräily-yksilöstä patinoituneeseen käyttöklassikkoon. Näyttelyantia täydentävät muun muassa traktorit ja moottoripyörät. Eikä sovi unohtaa osastojen ajankuvan mukaista esillepanoa. Hauskana uutuutena paikalla oli myös vanhojen vaatteiden myyntiä pienoismallien, vanhojen autoesitteiden ja muun rekvisiitan lisäksi. Varaosien myynti ja rompetoritoiminta puuttuu, mutta Lahden messukeskuksen tilat natisevat jo nyt liitoksissaan. Kävijäennätyksestä huolimatta pysäköinti- ja lipunmyyntijärjestelyt onnistuivat tänä vuonna erinomaisesti. Jatkossa joudutaan miettimään aukioloaikojen pidentämistä, jollei jopa näyttelyn avaamista jo perjantai-iltana. Teksti ja kuvat: Petri Munukka Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 16.4.2026 Yleinen Moottoripodi jakso 110: Toyota CH-R+ on sähkötykki, joka rakastaa mutkia 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin