25.3.2026 Autoilu Dieselin hinta on kohonnut pilviin – pelastaisiko väliaikainen veroale ahdingosta? Teksti Tuomas Rajala Kuva Tuomas Rajala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lähi-idän kriisi on nostanut polttoaineiden ja energian hintoja nopeasti myös Suomessa. Meillä diesel on EU:n neljänneksi kalleinta. Erityisen rajusti nousu näkyy dieselissä, jonka kallistuminen kasvattaa kuljetusalan kustannuksia ja lisää painetta poliittisiin toimiin. Keinoista ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin mukaan dieselin keskihinta oli Suomessa 16. maaliskuuta 2,11 euroa litralta. Nousu on jatkunut tämän jälkeenkin, ja Polttoaine.net-palvelun mukaan 23. maaliskuuta ilmoitettu keskihinta oli jo 2,37 euroa litralta. SKALin mukaan hinnannousu merkitsee maanteiden tavaraliikennettä harjoittaville yrityksille vuositasolla noin 500 miljoonan euron lisälaskua. Järjestön toimitusjohtaja Anssi Kujala kuvaa tilannetta poikkeuksellisen vaikeaksi. – Tilanne alkaa olla jo pahempi kuin vuoden 2022 energiahintakriisissä. Diesel on kuljetusalalle poikkeuksellisen suuri kuluerä. SKALin mukaan polttoaineen osuus kuorma-autoliikenteen kustannuksista on keskimäärin noin 22 prosenttia ja perävaunuyhdistelmillä noin 26 prosenttia. Esimerkiksi 100 000 litraa vuodessa kuluttavan puutavarayhdistelmän kustannukset kasvavat 55 sentin litrahinnan nousulla noin 55 000 eurolla vuodessa. SKAL muistuttaa myös, ettei dieselille ole nopeaa korvaajaa. – Vaikka vaihtoehtoiset käyttövoimat, kuten biokaasu ja sähkö, yleistyvät vähitellen, tähän akuuttiin kriisiin ne eivät ole ratkaisu. Kalustokannan muuttaminen toisille käyttövoimille kestää pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Kallistuva diesel on myrkkyä taloudelle ja siten koko Suomen ongelma, johtaja Petri Murto sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autoliitto vaatii nopeaa reagointia Autoliitto Ry vaatii hallitukselta nopeita ratkaisuja diesel-katastrofiin. Se esittää Suomeen väliaikaista polttoaineveron alennusta, jollainen on jo käytössä Ruotsissa. Alennuksella hinnannousua hillittäisiin nopeasti ja samalla estettäisiin sen leviäminen laajemmin kuluttajahintoihin. – Tilapäisellä veronalennuksella olisi hyvä torjua inflaatiopiikkiä. Toimenpiteellä on kiire, sillä inflaatiota on vaikea torjua myöhemmin, kun polttoaineiden hinnat ovat siirtyneet kaikkien tuotteiden hintoihin, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo. Autoliiton mukaan polttoaineen hinnan nousu koskee Suomessa laajasti koko yhteiskuntaa, koska tieliikenteen osuus sekä henkilö- että tavaraliikenteestä on erittäin suuri. Nieminen muistuttaa, että henkilöauto on monelle välttämättömyys, ei ylellisyys. – Henkilöauto ei ole Suomessa luksustuote, vaan arjen mahdollistaja. Nyt hintojen nousu aiheuttaa kotitalouksille satojen, jopa tuhansien eurojen kustannukset, Nieminen sanoo. Suomen Yrittäjät suhtautuu laajoihin verohelpotuksiin varauksella. Järjestö varoittaa hallitusta energian ja polttoaineiden yleisistä veronalennuksista sekä hintasääntelystä. Sen mukaan laajat tukitoimet voivat pahimmillaan lisätä kysyntää. – Jos veronalennukset lisäävät kysyntää tilanteessa, jossa energiaa on niukasti saatavilla, ongelma vain syvenee, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti sanoo. Suomen Yrittäjien mukaan parempi ratkaisu olisi kohdentaa tuki tarvittaessa suoraan niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, sen sijaan että ryhdyttäisiin yleisiin ja kalliisiin verohelpotuksiin. Järjestö muistuttaa myös julkisen talouden kireästä tilanteesta. Hallituksen pöydällä on siis kaksi hyvin erilaista lääkettä samaan ongelmaan. Siitä kaikki tuntuvat kuitenkin olevan yksimielisiä, että Lähi-idän kriisi ei koske vain autoilevia kansalaisia. Kuljetuskustannuksen nousun myötä tilanne tulee näkymään myös kaupan kassalla. Lue lisää Kaikki artikkelit 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Matkailu Autoilija, paperikartta käteen, jätä navigaattori hätäavuksi! 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Testit Vertailimme 6 erilaista autoimuria – Temu-tuotteista premium-merkkeihin asti 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Liikennepolitiikka Autoliitto: äänestäjien tiedettävä puolueiden kannat liikenteen verouudistuksesta ennen vaaleja 5.4.2026 Historia Opelin salainen kellari – minne konseptit menevät nukkumaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin