18.7.2017 Liikenne Dieselin vierastaminen ongelmallista Saksan hiilidioksiditavoitteille Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuluttajien varovaisuus uusien dieseleiden suhteen saattaa koitua Saksan hiilidioksiditavoitteille haasteelliseksi. Saksan autotuojien liiton VDIK:n mukaan alkuvuoden kulutustottumukset viittaavat siihen, että uusien autojen hiilidioksidikeskiarvo saattaa nousta ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Tammikuusta toukokuuhun myytyjen uusien tilastollinen CO2-päästö oli liiton mukaan 127,6 grammaa kilometriltä, kun se vuotta aiemmin oli 127,0 grammaa kilometriltä.– Jos nykytrendi jatkuu ja dieselmarkkinat suoriutuvat kuten vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja katumaasturit jatkavat nousuaan, saatamme saada pienen nousun vuoden lopussa, kommentoi VDIK:n hallintojohtaja Bernd Mayer.Mikäli päästöt nousevat Euroopan suurimmilla automarkkinoilla, on olemassa autovalmistajien varoittama riski siitä, että dieselmyynnin jyrkkä lasku uhkaisi EU:n autokantoihin liittyviä päästötavoitteita. Viime vuonna koko unionin uusien autojen keskiarvo oli 118,1 g/km, eli 1,4 g/km vähemmän kuin vuonna 2015. Pudotus oli pienin vuosikymmeneen, osittain jäähtyvistä dieselmarkkinoista johtuen. EU:n tavoitteena on saavuttaa 95 g/km vuonna 2020.Saksan dieselmarkkinoihin vaikuttaa viimeaikainen keskustelu kaupunkien ympäristörajoituksista Euro 5 ja vanhempia autoja koskien, erityisesti typen oksidien ja pienhiukkasten osalta. Dieseleiden osuus uusista autoista onkin pudonnut maassa aiemmasta noin puolesta 41 prosenttiin. Myös usein epäaerodynaamisemmat ja raskaammat katumaasturit vaikuttavat uusien autojen hiilidioksidikeskiarvoon.Viimeksi uusien autojen hiilidioksidipäästöissä nähtiin Saksassa nousua vuonna 1997, jolloin päästöt olivat vasta saapumassa osaksi poliittista keskustelua EU:n autovalmistajien kesken kiitos Kioton ilmastosopimuksen. Saksan ajoneuvovirasto KBA alkoi kerätä koko autokantaa koskevia hiilidioksiditietoja vasta noin 10 vuotta sitten.Vuoden kuluva puolisko kertoo kuitenkin lopullisesti sen, miten Saksan ilmastotavoitteiden käy uusien autojen osalta. VDIK:n talous- ja tilastojohtaja Reinhard Elkmann suhtautuu tulevaan maltilla. – Tavallisesti meillä on laskeva käyrä, joka pätee myös vuoden sisällä. Toisin sanoen alkuvuoden lukemat ovat tyypillisesti loppuvuotta korkeampia.Autoteollisuuden merkittävimpiin alihankkijoihin kuuluva Bosch varoitti jo viime vuonna, että hiilidioksiditavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan dieselajoneuvoja.Lähde: Automotive News Kuva:Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 16.7.2025 Sähköautot Yhdysvaltalaisstartup pelasti Northvoltin tehtaan – tähtäimessä Euroopan valloitus 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen