28.12.2022 Ajoneuvot Ensitiedot kasassa: Hyundai Kona on toisessa sukupolvessaan suurempi ja takuulla erottuva Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensikuvien perusteella uusi Kona ottaa vaarin Hyundain viimeisimmästä muotoilufilosofiasta. Voimalinjoista voi kertoa tässä vaiheessa ainakin sen, että monipuolisella pohjalla jatketaan. Hyundai ei poikennut toisen sukupolven Konan kohdalla tavoistaan, sillä ensin saimme kourallisen virallisia kuvia ja vähän pohjustusta, perusteellisempien tietojen seuratessa vähän tuonnempana. Tuotantoon autoa odotetaan johonkin kohtaan ensi vuodelle, mahdollisesti mallivuodeksi 2024.Nykyinen Kona eteni tuotantolinjoille vuonna 2017, eikä siten ole mitenkään vanha malli. Uusi polvi kuitenkin nostaa Konan uusimmalle tasolle Hyundain muotoilufilosofioissa, jotka vaihtelevat merkittävästikin riippuen esimerkiksi maanosista, autoluokista, malli-i'istä sekä käyttövoimista. Tulevan Konan keulalla nähtävä ilme mukailee - ensimmäisenä Suomessa tarjottavana mallina - pikkubussi Stariassa sekä uuden polven Grandeurissa nähtävää muotia, jonka keskiössä on Seamless Horizon -ledinauhat edessä ja takana. Tyyli ja yksityiskohdat myös vaihtelevat versiosta toiseen, ja täyssähkömallissa Seamless Horizon noudatteleekin Ioniq-malleista tuttua Parametric Pixel -kuviota.Joka tapauksessa toisen polven Kona tulee olemaan erottuva tapaus kompaktien crossovereiden laajassa joukossa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuunniteltu sähköautoksiMielenkiintoisesti uusi Kona on suunniteltu rakenteeltaan lähtökohtaisesti sähköautoksi. Siitä huolimatta Konaa tullaan tarjoamaan entiseen tapaan myös hybridivoimalinjalla sekä polttomoottorisena. Kattauksessa on huomioitu monien eri markkina-alueiden tarpeita, mutta täyssähköversion voisi olettaa kasvattavan osuuttaan ainakin täällä päin maailmaa. Ikään kuin neljäntenä voimalinjavaihtoehtona Hyundai mainitsee suorituskykymalli Kona N:n.Kona tulee uudessa sukupolvessaan kasvamaan kokoa. Kuusi senttimetriä lisää akseliväliin, 2,5 senttiä leveyteen sekä peräti 15 sentin venytys kokonaispituuteen tietävät hyvää Konan sisätiloille. 4 355 millin mittaisena Kona on ottanut kiinni kehittyvien markkinoiden Cretan, kasvattanut eroa Bayoniin, ja tullut 15 sentin päähän Tucsonista, jonka voimakkaista pokkauksista sen kylkilinjatkin ovat muuten inspiroituneet.Lähde ja kuvat: Hyundai Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa