24.2.2016 Ajoneuvot Formula 1:n seuraaminen jatkossa kismittävän kallista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autourheilun kuninkuusluokka ei ole halpaa lystiä enää edes katsojille. Formula 1:n viralliset testit ovat käynnissä maaliskuussa alkavaa kautta varten. Samalla myös eri yhtiöt ovat kertoneet kauden kulkuun liittyviä uutisia. Suomessa Formula 1:n virallisena televisiokanavana toimiva MTV on muuttanut kanavapakettiensa hinnoittelua. Aiemmin F1-kauden pystyi lunastamaan Katsomosta 99,95 eurolla, mutta nykyisin ainoa tapa suomalaiskuskien seuraamiseen on koko MTV Total Sport -kanavapaketin lunastus kuukausittain. Uudeksi hinnaksi maaliskuusta marraskuuhun jatkuvalle Formula-addiktiolle tulee nykyisin 224,55 euroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. MTV puolustelee tulikivenkatkuista asiakaspalautetta sillä, että 25 euron kuukausimaksua vastaan saa kaikki kanavilla esitettävät urheilulajit. Aiemman F1-paketin poistumista puolustellaan siten, että vastaavaa tuotetta ei ole ollut muille lajeille, ja myös muut kanavaoperaattorit paketoivat tuotteensa vastaavasti. Ilta-Sanomien lukijakysely kirvoitti asiaan sangen kirjavia kommentteja. – On ollut formulat kolme vuotta katselussa, vaan nyt jätän väliin. Liikaa hintaa.... pitäkää tunkkinne, kommentoi nimimerkki liikaa hintaa, summaten IS:n lukijoiden mietteitä klassisella tunkkivertauksella. Myös tiistai-iltana saapunut tieto Formula 1:n aika-ajojärjestelmän muutoksista herätti värikästä kielenkäyttöä sosiaalisessa mediassa. Uudessa sääntöehdotuksessa kuljettajia tiputettaisiin aika-ajo-osioiden välilläkin portaittain. Lisäksi keskustelua on käyty aikapohjaisesta tasoitusjärjestelmästä, jossa mestaruuskamppailua johtavien kuljettajien aika-ajosuorituksiin lisättäisiin erillinen lisäaika. Lähteet: IS, Motorsport.com, kuva: Red Bull Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin