22.4.2015 Liikenne Hirvivaara on käsillä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa sattuu vuosittain noin 1 500 hirvikolaria. Hirvikolareissa kuolee vuosittain muutama ja loukkaantuu noin sata ihmistä. Täysikasvuinen hirvi voi painaa yli 400 kiloa, minkä vuoksi törmäys on aina vaaraksi autolle ja matkustajille.– Törmäyksen voimasta hirvi osuu pahimmillaan tuulilasiin ja auton kattorakenteisiin, jotka eivät ole välttämättä yhtä lujia kuin korin muut kohdat, Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen– Välittömässä hengenvaarassa ovat moottoripyöräilijät, joilla ei ole auton korin suojaa turvanaan.Pohjosen mkaan tehokkain keino välttää hirvikolari on vähentää nopeutta ja olla tarkkaavaisena hirvivaara-alueella erityisesti ilta- ja aamuhämärän aikaan. Myös riista-aitojen päättymiskohdat ovat riskipaikkoja.– Jos hirvi ryntää tielle, kannattaa sitä yrittää väistää takaa, koska hirvi yleensä jatkaa kulkuaan eteenpäin.Etelä-Suomessa laidunta vaihtaa pieni osa hirvistä, mutta pohjoisempana noin kolmannes hirvistä vaeltaa vähintään kymmenen kilometrin päähän kesälaitumelle.Kevätvaelluksen jälkeen liikkeellä ovat vuorostaan niin sanotut ylivuotiset vasat, jotka emot karkottavat hoivistaan ennen toukokuun alun uutta vasomisaikaa.– Karkotetut vasat eivät vielä ole tottuneita itsenäiseen elämään, niillä ei ole vakiintunutta elinpiiriä ja emosta eroon joutuminen on niille traumaattinenkin kokemus. Yksinään ne ovat muita alttiimpia kolareille, tutkija Jyrki Pusenius Luonnonvarakeskuksesta kertoo.Kuva: Liikenneturva/Ville LeinonenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 12.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Jeep Grand Cherokee SRT Trackhawk - 710 hevosvoiman järkiostos 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”