23.2.2016 Matkailu Hyviä uutisia: Helsingissä kaikkien aikojen matkailuvuosi Helsinkiin kelpaa tulla myös lempeän ilmaston perässä. KUVA: Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailun saralla pääkaupungilla menee hyvin. Viime vuonna Helsinki houkutteli matkailijoita 3,5 miljoonan yöpymisen edestä. Heinäkuun lisäksi hittikuukaudeksi kiri joulukuu. Yöpymisten määrä nousi viime vuonna Helsingissä uuteen ennätykseen, lähes 3,5 miljoonaan yöpymiseen. Kaikkien aikojen parhaita lukuja mitattiin heinäkuussa, jolloin yöpymiset kasvoivat 18 prosenttia ja joulukuussa, jolloin yöpymisiä rekisteröitiin 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, kertoo Visit Helsinki.Koko vuoden 2015 aikana kasvua syntyi Helsingissä 5 prosenttia. Aivan yhtä hyvin ei mennyt muualla. Koko maassa yöpymiset jäivät edeltävän vuoden 2014 tasolle (-0,2 %).Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTapahtumapanostus poikiiKasvu ei ollut aivan itsestään selvä vetovoimaiseksi arvioidulle Helsingillekään, sillä yöpymiset tähän asti suurimmalta ulkomaiselta markkina-alueelta, eli Venäjältä vähenivät peräti 38 prosenttia heikon ruplan johdosta.Kasvua Helsingissä kerättiin viime vuonna kotimaasta (+4 %) sekä useimmilta ulkomaisilta markkina-alueilta, muun muassa Saksasta (+12 %), Ruotsista (+11 %), Iso-Britanniasta (+8 %), Japanista (+17 %) ja Kiinasta (+44 %).Helsinkiin on systemaattisesti haettu merkittäviä tapahtumia, ja nyt työ alkaa tuottaa tulosta.– Tapahtumilla oli suuri vaikutus matkailun kasvuun viime vuonna, tärkein niistä oli voimistelun suurtapahtuma Gymnaestrada, joka toi heinäkuussa 21 000 osanottajaa ympäri maailmaa Helsinkiin. Myös joulukuussa alkaneet jääkiekon nuorten MM-kisat edullisine lipunhintoineen houkuttelivat paljon matkailijoita suurista jääkiekkomaista. Lokakuun Japan Week vaikutti osaltaan japanilaisten yöpymisten kasvuun, arvioi Visit Helsingin toimitusjohtaja Tuulikki Becker.Kiinalaiset jättävät eurojaKiinalaisten matkailu pääkaupunkiseudulla kehittyi viime vuonna erittäin myönteisesti, ja kiinalaisten jättämät matkailutulot ylittivät venäläisten jättämät matkailutulot ensimmäistä kertaa. Saksa nousi suurimmaksi ulkomaiseksi markkina-alueeksi ohittaen Venäjän. Seuraavina tulivat Iso-Britannia, Ruotsi, Japani, USA ja Kiina. Japanilaisten yöpymiset lisääntyivät 17 prosenttia ja Japani kipusi USA:n ohi viidenneksi suurimmaksi lähtömaaksi.Matkailijoiden viipymä Helsingissä oli viime vuonna noin 1,7 vuorokautta. Hotellien huonekäyttöaste kasvoi lähes 70 prosenttiin. Edelisenä vuonna vastaava luku oli 68.Uusia ennätyslukuja tilastoitiin myös laiva- ja lentoliikenteessä. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä nousi 16,4 miljoonaan (+3 %), laivamatkustajien määrä Helsingin satamissa 11,2 miljoonaan (+2,5 %) ja kansainvälisten risteilyvieraiden määrä 437 tuhanteen (+4 %) matkustajaan.Hyvä vire jatkuneeAlkanutta matkailuvuotta siivittävät majoituskapasiteetin kasvu ja uudet käyntikohteet.– Pääkaupunkiseudun matkailunäkymät vaikuttavat valoisilta, sillä alueelle saadaan pitkästä aikaa lisää majoituskapasiteettia jopa noin 1000 huoneen verran. Odotamme, että tämä näkyy yöpymisten määrän myönteisenä kehittymisenä ja helpottaa kansainvälisten suurtapahtumien hakemista, Visit Helsingin Becker toteaa.Tämä vuosi tuo tullessaan myös useita uusia käyntikohteita, kuten Löyly-saunan Hernesaareen, kylpyläperinnettä ja modernia kaupunkikulttuuria yhdistävän Allas-merikylpylän Kauppatorin kupeeseen ja Vallisaaren, joka avautuu kävijöille. Lisäksi toukokuun puolivälissä Helsingin kaupunginmuseo avaa uuden museon Senaatintorin kulmalla Torikortteleissa.Lähde: Visit Helsinki Kuva: Antti HentinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa 6.4.2025 Matkailu Hyvä syy käydä luostarissa: munkit tykkäsivät panna ja polttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa