23.2.2016 Matkailu Hyviä uutisia: Helsingissä kaikkien aikojen matkailuvuosi Helsinkiin kelpaa tulla myös lempeän ilmaston perässä. KUVA: Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailun saralla pääkaupungilla menee hyvin. Viime vuonna Helsinki houkutteli matkailijoita 3,5 miljoonan yöpymisen edestä. Heinäkuun lisäksi hittikuukaudeksi kiri joulukuu. Yöpymisten määrä nousi viime vuonna Helsingissä uuteen ennätykseen, lähes 3,5 miljoonaan yöpymiseen. Kaikkien aikojen parhaita lukuja mitattiin heinäkuussa, jolloin yöpymiset kasvoivat 18 prosenttia ja joulukuussa, jolloin yöpymisiä rekisteröitiin 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, kertoo Visit Helsinki. Koko vuoden 2015 aikana kasvua syntyi Helsingissä 5 prosenttia. Aivan yhtä hyvin ei mennyt muualla. Koko maassa yöpymiset jäivät edeltävän vuoden 2014 tasolle (-0,2 %). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tapahtumapanostus poikii Kasvu ei ollut aivan itsestään selvä vetovoimaiseksi arvioidulle Helsingillekään, sillä yöpymiset tähän asti suurimmalta ulkomaiselta markkina-alueelta, eli Venäjältä vähenivät peräti 38 prosenttia heikon ruplan johdosta. Kasvua Helsingissä kerättiin viime vuonna kotimaasta (+4 %) sekä useimmilta ulkomaisilta markkina-alueilta, muun muassa Saksasta (+12 %), Ruotsista (+11 %), Iso-Britanniasta (+8 %), Japanista (+17 %) ja Kiinasta (+44 %). Helsinkiin on systemaattisesti haettu merkittäviä tapahtumia, ja nyt työ alkaa tuottaa tulosta. – Tapahtumilla oli suuri vaikutus matkailun kasvuun viime vuonna, tärkein niistä oli voimistelun suurtapahtuma Gymnaestrada, joka toi heinäkuussa 21 000 osanottajaa ympäri maailmaa Helsinkiin. Myös joulukuussa alkaneet jääkiekon nuorten MM-kisat edullisine lipunhintoineen houkuttelivat paljon matkailijoita suurista jääkiekkomaista. Lokakuun Japan Week vaikutti osaltaan japanilaisten yöpymisten kasvuun, arvioi Visit Helsingin toimitusjohtaja Tuulikki Becker. Kiinalaiset jättävät euroja Kiinalaisten matkailu pääkaupunkiseudulla kehittyi viime vuonna erittäin myönteisesti, ja kiinalaisten jättämät matkailutulot ylittivät venäläisten jättämät matkailutulot ensimmäistä kertaa. Saksa nousi suurimmaksi ulkomaiseksi markkina-alueeksi ohittaen Venäjän. Seuraavina tulivat Iso-Britannia, Ruotsi, Japani, USA ja Kiina. Japanilaisten yöpymiset lisääntyivät 17 prosenttia ja Japani kipusi USA:n ohi viidenneksi suurimmaksi lähtömaaksi. Matkailijoiden viipymä Helsingissä oli viime vuonna noin 1,7 vuorokautta. Hotellien huonekäyttöaste kasvoi lähes 70 prosenttiin. Edelisenä vuonna vastaava luku oli 68. Uusia ennätyslukuja tilastoitiin myös laiva- ja lentoliikenteessä. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä nousi 16,4 miljoonaan (+3 %), laivamatkustajien määrä Helsingin satamissa 11,2 miljoonaan (+2,5 %) ja kansainvälisten risteilyvieraiden määrä 437 tuhanteen (+4 %) matkustajaan. Hyvä vire jatkunee Alkanutta matkailuvuotta siivittävät majoituskapasiteetin kasvu ja uudet käyntikohteet. – Pääkaupunkiseudun matkailunäkymät vaikuttavat valoisilta, sillä alueelle saadaan pitkästä aikaa lisää majoituskapasiteettia jopa noin 1000 huoneen verran. Odotamme, että tämä näkyy yöpymisten määrän myönteisenä kehittymisenä ja helpottaa kansainvälisten suurtapahtumien hakemista, Visit Helsingin Becker toteaa. Tämä vuosi tuo tullessaan myös useita uusia käyntikohteita, kuten Löyly-saunan Hernesaareen, kylpyläperinnettä ja modernia kaupunkikulttuuria yhdistävän Allas-merikylpylän Kauppatorin kupeeseen ja Vallisaaren, joka avautuu kävijöille. Lisäksi toukokuun puolivälissä Helsingin kaupunginmuseo avaa uuden museon Senaatintorin kulmalla Torikortteleissa. Lähde: Visit Helsinki Kuva: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Matkailu Suomessa on pitkät lasin puhaltamisen perinteet, mutta Böömissä sitä vasta osataankin 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 1.2.2026 Matkailu Kadonneet paikat: etsivä löytää Virossa joskus jopa jotain sellaista, mitä ei tiennyt edes etsivänsä 28.1.2026 Uutinen Suomeen 12 museoerikoiskoetta – Sevettijärvellä ajettiin aikanaan sadan kilometrin erikoiskoe, jolle polttopuut määrättiin pakolliseksi varusteeksi 25.1.2026 Matkailu Suomen kansallispyhäkkö menee lähes kolmeksi vuodeksi kiinni remontin takia – Jäähyväiset Tuomiokirkolle -tapahtumassa 31.1. kirkon ovet auki iltayöhön asti 25.1.2026 Matkailu Pariisi on toiminut kulissina monelle elokuvalle – kävelyretki noihin kulisseihin on leffaromantikoille must 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Ockelbo B25 CAB osoittaa, ettei kattoteltta veneessä ole pöllömpi idea 8.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Silver Condor CCX on periaatteessa alumiininen muskelivene 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 8.2.2026 Koeajo Koeajo: Volkswagen California Ocean – monta autoa samassa 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Tilaajille Pikakoe: Osramin akkukäyttöinen jääkaavin tekee talviaamusta helpomman 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi S6 e-tron – ihan kiva, mutta polttomoottoria jää ikävä 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?