Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo

Josip Broz Tito, entisen Jugoslavian johtaja vuosina 1945–80. Mystinen mies, joka taisteli partisaanina toisessa maailmansodassa, taiteili politiikkona kylmän sodan aikaan idän ja lännen välillä ja onnistui pitämään Jugoslavian kasassa.

Balkan, Euroopan ruutitynnyri, kansojen ja kulttuurien kohtauspaikka sekä sulatusuuni. Kun toinen maailmansota päättyi, Josip Broz Tito piti partisaaneineen hallussaan isoja alueita Balkanilla. Aatteellisesti hän oli kommunisti, mutta ilmeisen realisti sellainen. Lännen apu kelpasi, etenkin kun hän asettui poikkiteloin Josif Stalinin kanssa vuonna 1948. Tito on museonsa ansainnut.

Pitkä historia, lyhytaikainen valtio

Jugoslavian museo (https://muzej-jugoslavije.org/en/) on perustettu vuonna 1996 ja se toimii monumentaalisessa vuonna 1975 valmistuneessa rakennuksessa Belgradia reunustavalla kukkulalla. Museo keskittyy Jugoslavian aatteen kehityskauteen: siis ajanjaksoon, joka alkoi Jugoslavian valtion muodostamisesta vuonna 1918 ja päättyi sen hajoamiseen 1990-luvun alussa.

Tuon monumentaalisen rakennuksen takana toimii vanhempi vuonna 1962 avattu museo, joka personoituu pitkälti Titoon. Jugoslavian melko lyhyestä olemassa olosta peräti 35 vuotta kului Titon hallinnassa. Siksi Jugoslavian museo on pitkältä myös tasan 45 vuotta sitten 4. toukokuuta 1980 kuolleen Titon henkilökohtainen museo.

Tito patsastelee luonnollisesti myös rakennuksen ulkopuolella olevassa puistossa.

Museolla on valtavat kokoelmat vanhoja valokuvia, ja niitä on näytillä museossa jonkin verran. Myös erilaista esineistöä on kokoelmissa runsaasti, ja etenkin muilta valtionpäämiehiltä saadut lahjat ovat isossa osassa.

Toki myös Titon aika partisaanijohtajana sekä Jugoslavian teollistumisen ja talouskasvun alullepanijana tuodaan näyttävästi esiin.

Kiehtova ja ristiriitainen persoona

Tito oli mielenkiintoinen henkilö, jolla oli varsin yksinkertainen tausta. Historiankirjoihin hänet on kirjoitettu silti suurella. Toki historia on tunnetusti kirjoitettu aina isosti voittajien eli tässä tapauksessa Titon itsensä edustamien lähteiden kynästä. Myöhemmin julkisuuteen on noussut myös toisenlaista historiaa.

Siitä kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä, että Tito ei kumarrellut kuvia ja oli korostetun kapinallinen. Mitä ilmeisemmin hän teki usein mitä lystäsi – kunhan tämä vain oli mahdollista. Hyvästä esimerkistä käy valtiovierailu Yhdysvaltoihin vuonna 1971. Tarinan mukaan Tito pisti valkoisen talon pyhimmässä eli ovaalihuoneessa Richard Nixonin vieraana sikarin palamaan. Ja tuo sikari oli väitetysti Kuubalainen. Fidel Castro piti luonnollisesti aatetoverina Titon sikarivarastosta hyvää huolta.

Suomesta museossa on vitriinissä esillä Tapio Wirkkalan puukkosarja, jonka Urho Kekkonen lahjoitti Titolle vuonna 1975.

Tiukka liima

Titon suurimmaksi saavutukseksi voidaan katsoa Jugoslavian pitäminen kasassa. Tito syntyi 7. toukokuuta vuonna 1892 lähellä Zagrebia, joka kuului silloin vielä Itävalta-Unkariin. Hänen isänsä oli kroaatti, äiti puolestaan slovenialainen. Tito oli siis itse etnisesti jakautunut.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Tito haavoittui ja jäi venäläisten vangiksi. Vankileirillä hän omaksui kommunistien opit. Tito palasi kotiseuduilleen vuonna 1920 ja liittyi kommunistipuolueeseen, mutta liike lopetettiin pian laittomana. 1920-luvulla Tito oli yhä mukana kommunistisessa liikkeessä ja vuonna 1928 hänet lähetettiin vankilaan reiluksi viideksi vuodeksi, kun viranomaiset löysivät hänen kotoaan kotitekoisen pommin.

Vapauduttuaan vuonna 1934 Tito jatkoi kommunistisen aatteen parissa. Tältä ajalta on myös hänen kutsumanimensä Tito. Vuosina 1936-37 Tito asui Neuvostoliitossa, missä hän työskenteli Komiternille. Sen jälkeen hän palasi takaisin Jugoslaviaan ja työskenteli kommunistisen liikkeen maanalaisessa armeijassa.

Kun Saksa hyökkäsi Jugoslaviaan miehittäen sen huhtikuussa 1941, Titon partisaaneista tuli jatkuva uhka miehittäjille sekä kaikille näiden kanssa yhteistyössä toimiville. Kun Neuvostoliiton armeija vapautti Titon partisaanien avustamana Serbian lokakuussa 1944, tämä loi pohjan Titon nousulle uudelleen perustettavan Jugoslavian johtoon. Samalla maan rajat laajenivat.

Muusta blokista irrallaan

Kun Jugoslavia vapautui, se ei muusta itäisestä Euroopasta poiketen ollut Neuvostoliiton joukkojen miehittämä. Tämä loi Titolle mahdollisuuden harrastaa muista itäblokin maista eriävää politiikkaa.

Tällä oli tietysti vaikutuksensa Jugoslavian ja Neuvostoliiton, Titon ja Stalin välit kylmenivät lopullisesti vuonna 1948. Stalin yritti salamurhata Titon useamman kerran. Neuvostoliitto jopa harkitsi Jugoslavian miehittämistä. Jugoslavian maantieteellinen sijainti sekä Titon suosio olisivat tehneet tästä kuitenkin selvästi hankalamman kuin Unkarin (1956) ja Tšekkoslovakian (1968) kansannousujen tukahduttamisen. Lisäksi Korean sota vuonna 1950 kuumensi idän ja lännen välisiä suhteita.

Titolla oli sormensa pelissä myös maailmanpolitiikassa. Tämä käy hyvin ilmi hänelle annetuista lahjoista, niitä on niin idästä kuin lännestäkin. Hän teki mm. Natoon jo kuuluneiden Kreikan ja Turkin kanssa Balkanin sopimuksen vuonna 1953 sekä sekaantui Suezin kriisiin vuonna 1956.

Esillä on myös Titon henkilökohtaisia esineitä; Tito rakasti esimerkiksi metsästystä, joten hänellä oli varsin kattava asekokoelma. Lahjakiväärejä on joukossa runsaasti.

Tito matkusti myös paljon, ja noilla matkoilla hän kuvasi ja filmasi innokkaasti. Titolla oli oma yksityiskone, joka puolestaan on tänä päivän osa Red Bullin lentuetta ja siis esillä Red Bullin museossa eli Hangar-7:ssa.

Oman tiensä kulkija

Kun Stalin kuoli vuonna 1953 ja Neuvostoliiton uudeksi kommunistisen puolueen pääsihteriksi tuli Nikita Hruštšov, Titon suhteet Neuvostoliittoon paranivat. Neuvostoliitto teki myönnytyksiä Jugoslavian suhteen. Jugoslavia ei esimerkiksi kuulunut koskaan Varsovan liittoon. Unkarin kansannousun yhteydessä suhteet taas jäähtyivät. Joiden historioitsijoiden mukaan Unkarin kansannousu oli jopa seurasta Jugoslavialle tehdyistä myönnytyksistä.

Tito pysyi vallassa kuolemaansa asti komeat 35 vuotta. Hän ponnisteli ja piti Jugoslavian yhtenäisenä; ainakin osittain hajoita ja hallitse -taktiikalla. Hän murskasi kylmäverisesti etnisten kansanryhmien omaan hallintoon tähtäävät pyrkimykset – selkeimpänä esimerkkinä Kroatian joulukuussa 1969 alkaneen “Kroatian kevään” tukahduttaminen.

Tito teki Jugoslaviasta toki myös melko liberaalin kommunistisen valtion, mutta hän ei antanut maan oikeasti demokratisoitua. Hän loi liittovaltion, mutta pelkäsi sen etnisten ryhmien valtaannousua. Hän tiesi, että serbejä, kroaatteja, sloveeneja ja muita kansanryhmiä ei voitu yhdistää, vaikka he kuuluivat samaan valtioon. Yksikään näistä ryhmistä ei hyväksynyt minkään toisen ryhmän hegemoniaa. Tito toki edisti näiden itsehallintoa, mutta ei silti koskaan luopunut oman puolueensa valtamonopolista. Hän saarnasi rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, mutta rakensi samalla armeijan, joka antoi lopulta vuonna 1991 armoniskun kuolevalle Jugoslavian valtiolle.

Ja lopuksi uuden museorakennuksen yläkerrassa on vielä Titon hautapaikka, nimetty House of Floweriksi eli kukkien taloksi, koska museon valmistuttua tuo tila toimi aluksi Titon talvipuutarhana.

Ja vaikka Titon historiasta on noussut esiin monenlaisia uusia väitteitä, hän on silti vielä ilmeisen rakastettu henkilö – sen verran runsaasti ihmiset tuovat haudalle jatkuvasti tuoreita kukkia.