15.3.2017 Liikenne Iäkkäitä liikenteessä yhä enemmän – nuoret yliedustettuina onnettomuuksissa Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Tieliikenteessä on hyvinkin iäkkäitä kuskeja, mutta myös nuoria vasta autoilutaipaleensa aloittaneita kuskeja. Autoilun vaivattomuuden ja turvallisuuden näkökulmista kummallakin ikäryhmällä on lukuisia vahvuuksia – jos kohta myös heikkouksia. Iäkkäiden määrä ja osuus väestöstä kasvaa. Yli 65-vuotiaiden väestöosuuden arvioidaan nousevan 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja 29 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Tällä hetkellä heitä on 20 prosenttia väestöstä. Suomalaisen ikähaitarin muutos tarkoittaa myös sitä, että iäkkäitä autoilijoita on liikenteessä yhä enemmän. Iäkkäiden ajokortillisten osuus kasvaa myös siitä syystä, että entistä vanhemmat ovat terveitä ja kykeneväisiä jatkamaan liikkumista omalla autolla. Liikenneturva on koostanut kattavan Ikänsä ratissa -nettisivuston joka muistuttaa, että iäkkäillä on monia vahvuuksia: ajovuodet ovat tuoneet kokemusta ja harkintakykyä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ikäkuskien määrä moninkertaistuu Liikenneturvan tietojen mukaan vuodesta 2010 vuoteen 2040 ajokortillisten 65–69-vuotiaiden määrä kasvaa yli 10 prosenttia ja 70–74-vuotiaiden lähes 65 prosenttia. Arvioiden mukaan samalla aikavälillä 75–79-vuotiailla ajokorttien määrä kasvaa noin 2,5-kertaiseksi ja yli 80-vuotiailla nelinkertaiseksi. Arvioi oma ajokykysi Iäkkäät selviytyvät yleensä hyvin liikenteessä, vaikka aistien toiminta heikkenee ja motoriikka hidastuu. Vanhemmiten kuitenkin huomiokyky heikkenee, voimat vähenevät, näkö ja kuulo heikkenevät. Liikenneturvan Ikäkuljettajan itsearviointi -oppaan 27 kysymyksen avulla kuljettaja voi itse arvioida kykyjään yhä selviytyä liikenteessä. Testi osaltaan kielii tekijälleen, onko syytä hakeutua tarkempiin tutkimuksiin esimerkiksi lääkärille tai antaa liikenneopettajan arvioida ajamistaan. Oppaassa on myös selviytymisvinkkejä ikäkuljettajille. Nuoret alttiita ylittämään rajoituksia Toista äärtä liikenteessä edustavat nuoret. Tilastojen mukaan 15–24-vuotiaat ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Liikenneturvan mukaan nuoria on väestöstä vain noin 12 prosenttia, mutta joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori. Liikenneturva teetti vuonna 2013 kyselytutkimuksen, jonka mukaan nuorista joka kolmas (32 %) on rikkonut nopeusrajoitusta sekä maantiellä että taajamissa vähintäänkin melko usein. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Harjaannus kysyy malttia Nuoret harjaantuvat liikenteeseen monin eri tavoin. Alkuvaiheessa kuvassa ovat mopot, mopoautot ja kevytmoottoripyörät. Ajokortti-iän koittaessa henkilöautot. Opettelu itselleen ja muille turvalliseksi liikkujaksi kysyy malttia. Nuorten liikennekäyttäytymistä kuvaavat toisaalta kokemattomuus ja riskikäytös, toisaalta tuoreet ajokortin hankinnassa saadut opit. Liikennevakuutuskeskuksen alaisen Onnettomuustietoinstituutin (OTI) nuorisoraportin 2016 mukaan tyypillistä nuorten vakavissa liikenneonnettomuuksissa ovat: kova vauhti, tieltä suistuminen, turvavyöt kiinnittämättä, kuljettaja alkoholin vaikutuksen alaisena, kuljettajana nuori mies, ajankohtana kesäviikonloppu. Vakavissa kolareissa mukana alkoholi OTIn selvitysten mukaan nuorten miesten (18–24-vuotiaat) aiheuttamissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa kuljettaja on syyllistynyt rattijuopumukseen 40 prosentissa tapauksista. Nuorilla naisilla vastaava osuus on 10 prosentissa tapauksista. Nuorilla miehillä 67 prosentissa on ollut onnettomuushetkellä ylinopeutta vähintään 10 km/h. Nuorten naisten vastaava osuus on 35 prosenttia. Nuorten miesten aiheuttamissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa kuljettajalla on ollut aikaisempia liikennerikkomuksia 64 prosentissa tapauksista, nuorilla naisilla osuus on 18 prosenttia. Teksti: Marko Jokela Kuva: Aleksi Makkonen / Liikenneturva Lähteet: Liikenneturva, Liikennevakuutuskeskus / Onnettomuustietoinstituutti www.liikenneturva.fi www.lvk.fi Yli 3,7 miljoonaa ajokorttia Suomalaisilla oli vuoden 2017 alussa voimassaolevia ajokortteja (kaikki ajokorttiluokat) yli 3,7 miljoonaa. Ikäryhmä Ajokortteja / kpl 15–17 75 994 18–19 90 182 20–24 277 799 25–29 288 709 30–34 306 843 35–39 311 660 40–44 301 653 45–49 319 710 50–54 348 267 55–59 337 227 60–64 333 366 65–69 327 085 70–74 196 421 75–79 123 107 80–84 59 890 85–89 21 611 90–94 3 450 95–99 204 100– 6 Yhteensä 3 723 184 Lähde: Trafi, voimassaolevat ajokortit www.trafi.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 16.1.2026 Liikenne Auton turvajärjestelmät: kaista-avustin voi estää vakavan onnettomuuden 16.1.2026 Liikenne Liikenneturvallisuus: kuljettaja tärkeimpänä lenkkinä 16.1.2026 Uutinen Näin me matkailimme 2025 – mutta mikä oli suosituin matkakohde? 15.1.2026 Sähköautot Tutkimus osoittaa – suomalaiset ajattelevat sähköautojen olevan rikkaiden etuoikeus 15.1.2026 Kuluttajat Käytetty Mercedes-Benz C350e oli kolaroitu peräti kaksi kertaa, myyjäliike ei kertonut tätä auton ostajalle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 17.1.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Vapaapalokunnan entinen Volkswagen Caravelle TDI Syncro 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 - ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 15.1.2026 Käyttötesti Onko olemassa esiesilämmitystä? Toyota C-HR aloittaa matkan kylmästi 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 13.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: oliko tässä vuoden 2025 erikoisin onnettomuus – herneliirto yllätti autoilijan 12.1.2026 Lentokoneet Näyttää siltä, että maailman neljänneksi suurin lentoyhtiö China Southern on avaamassa suorat lennot Pekingistä Helsinkiin - tietenkin oikaisemalla 12.1.2026 Autoilu Käytetyt autot käyvät kaupaksi hurjalla tahdilla – markkina kymmenkertainen uusiin verrattuna 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 19.12.2025 Kuluttajat Auton alumiinivanteet murtuivat yllättäen – kuluttaja teetti materiaalitutkimuksen, maahantuoja kiistää tulokset 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt