15.10.2020 Ajoneuvot Ikonisen yhteistyön loppu: Suomen MM-ralli ei kanna jatkossa Neste Rallin nimeä Rallifaneja erikoiskokeella Saalahdessa. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomalaiset saavat totuttaa suuhunsa uuden käsitteen, sillä viimeiset 26 vuotta Neste Oil Rally Finlandina ja Neste Oil Rallina tunnettu Suomen MM-ralli ei kanna ensi vuodesta alkaen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa nimeä. Yhteistyön loppumisen taustalla on öljy-yhtiön brändistrategian muutokset. Jyväskylän Suurajot, Rally of the Thousand Lakes, 1000 Lakes Rally, Neste Oil Rally Finland ja Neste Oil Ralli. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin myös Suomen MM-rallilla. Vuonna 1994 alkanut yhteistyö öljy-yhtiö Nesteen kanssa on kuitenkin tullut päätökseen. Yli 26 vuotta kestänyt yhteistyö tarkoittaa Suomen MM-rallille brändin uusiutumista ensi vuoden 70-vuotisjuhlaralliin, joka oli muuten tarkoitus ajaa tänä vuonna ennen erään pandemian aiheuttamaa lykkäystä. Syynä Nesteen vetäytymiselle Suomen MM-rallin tukemisesta perustuu yhtiön muuttuneeseen liiketoimintaan, joka perustuu yhä enemmän ympäristöpainotteisiin aiheisiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei sovi Nesteen brändistrategiaan – Arvostamme suuresti AKK:n, FIA:n ja MM-sarjan promoottorin kanssa tehtyä pitkäaikaista yhteistyötä. Nesteen liiketoiminta on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja tavoitteenamme on tulla yhdeksi maailman johtavista toimijoista uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Olemme nyt uudistaneet myös brändistrategiamme tukemaan tätä ja toimintaamme kohdealueillamme. Osana uudistusta tarkastelimme myös sponsorointiamme ja päädyimme luopumaan MM-rallin Suomen osakilpailusta, Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi sanailee. – Haluamme kiittää lämpimästi edellä mainittujen tahojen lisäksi myös kilpailevia talleja, tuhansia vapaaehtoisia, sekä rallifaneja, jotka ovat olleet vuosien ajan luomassa unohtumattomia Neste Ralliin liittyviä elämyksiä. Toivotamme mitä parhainta menestystä Suomen MM-rallille myös jatkossa, Tuomi jatkaa. AKK kiittelee yhteisistä vuosista Myös Suomen autourheilun kattojärjestö AKK muistelee lämmöllä menneitä vuosia nimikkoyhteistyökumppaninsa kanssa. – Tämä on yhden aikakauden päätös, jota muistelemme yhdessä tyytyväisinä, osin haikeinakin. Olemme jättäneet pysyviä jälkiä sekä suomalaiseen urheilumaisemaan että kansakunnan muistiin. Kasvattaneet yhdessä Suomen MM-rallin arvoa, asemaa ja vaikuttavuutta – sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kehittyminen ja uuden ajan haasteisiin vastaaminen edellyttää aika ajoin isoja muutosratkaisuja. Kiitämme kaikesta lämpimästi Nestettä ja jatkamme suomalaisen autourheilun kruununjalokiven rakentamista kohti tulevia vuosia vahvan kumppaniverkostomme kanssa, AKK Sports Oy:n virkaa toimittava Markus Häkkinen kiittelee. Lähteet: Neste Ralli, AKK Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Välivuosi rallille: Neste Rally Finland siirtyy ensi vuoteen – juhlakilpailu ajetaan vasta 2021 Neste Ralli: mukana klassikoita menneiltä vuosikymmeniltä – Ouninpohjan osalta tyydyttiin kompromissiin Alustava MM-rallikalenteri 2021: Suomi ja Viro molemmat mukana, ohjelmassa myös uusi kilpailu Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 7.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Punainen ja ärhäkkä Peugeot 106 XSi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja