10.8.2017 Ajoneuvot Johtotähdeltäkin rivikutosen tehoversio: horisontissa Mercedes-AMG 53 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Perusmalliston lisäksi myös Mercedes-AMG on tarttumassa valmistajan uusiin rivikutosiin. Automotive News kertoo, että ensi vuonna saapuvan uuden Mercedes-Benz CLS:n yhteydessä nähdään myös uusi tehoversio Mercedes-AMG:n mallistossa. Mercedes-AMG CLS 53 esittelisi saksalaisvalmistajan mallistomatriisiin uuden voimalinjan, joka perustuu uuteen M 256 rivikutoseen.Uudistuneessa S-sarjassa esitelty 3-litrainen M 256 toisi AMG:n käsittelyssä mallistoon ainakin 430 hevosvoiman tehot, mutta moottorin yhteyteen tulee myös vähintään mietoa hybriditekniikkaa kulutuksen ja huipputehon optimoimiseksi. Moottoria piristää lisäksi kaksi turboahdinta, joista toinen on Autoblogin mukaan sähkökäyttöinen, toisen ollessa perinteinen.Mercedes-AMG:n mallistossa uusi 53-versio asettuisi nykyisen V6-pohjaisen 43:n ja isomman V8-pohjaisen 63-version välimaastoon.Uutta CLS:ää odotellaan markkinoille kesällä 2018, mutta AMG 53 -version aikataulu on toistaiseksi tuntematon. CLS:n lisäksi AMG 53 -versiota odotetaan ainakin samaan MRA-arkkitehtuuriin perustuvaan E-sarjaan, jossa se olisi coupén ja avomallin ainut AMG-tehoversio. Sedan ja farmari jatkavat entiseen tapaan AMG 63 -versioilla, jotka perustuvat isompaan V8-moottoriin.Lähteet: Automotive News, Autoblog Kuva: Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa