19.12.2020 Ajoneuvot Juniorit on nähty – Sergio Perez ajaa Red Bullilla kauden 2021 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Energiajuomayhtiö Red Bullin F1-tallilla on ollut viime vuosina ongelmia löytää Max Verstappenin rinnalle toista nopeaa kuljettajaa, joka auttaisi tallia kilpailemaan valmistajien mestaruudesta. Red Bull vahvisti huhut meksikolaisen Sergio Perezin palkkaamisesta riveihinsä yhden vuoden sopimuksella tähtikuski Max Verstappenin rinnalle. Vuonna 2020 toista Red Bullia ajanut Alex Albon jää tallin riveihin testi- ja varakuljettajaksi. Perez on ollut mukana Formula 1:ssä vuodesta 2011 lähtien. Kahden Sauber- ja yhden McLaren-kauden jälkeen meksikolainen on kilpaillut samassa tallissa, eli Force Indiassa, joka muutti nimensä kaudella 2019 Racing Pointiksi ja on kaudesta 2021 alkaen Aston Martin. Aston Martinilla Perezin korvaa nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel ja tallin toisena kuljettajan jatkaa tallipomo Lawrence Strollin poika Lance Stroll. Stroll jäi viimeisimmällä kaudella tallikaverinsa jalkoihin – Strollilla oli kauden loputtua 75 pistettä ja Perezillä 125. MM-sarjan neljänneksi sijoittunut Perez ajoi myös yhden kilpailun Strollia vähemmän ja otti kaudella debyyttivoittonsa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei vielä kortistoon Muut tallipaikat ensi kaudelle on jo täytetty, lukuun ottamatta Mercedestä, jonka uskotaan sopivan jatkosta Lewis Hamiltonin kanssa aivan lähiaikoina. Meksikolaisen työllistyminen oli siis Red Bullin varassa, joka on ollut vuosia tallien kärkipäätä. – Olen uskomattoman kiitollinen Red Bullille tästä mahdollisuudesta kisata tiimissä kaudella 2021. Siitä lähtien kun pääsin ajamaan Formula 1:ssä, olen toivonut mahdollisuutta ajaa mestaruudesta kamppailevassa tallissa, Perez toteaa tiedotteessa. Red Bullilla on ollut Daniel Ricciardon lähdön jälkeen vaikeuksia löytää Verstappenin rinnalle toista nopeaa kuljettajaa. Kaudella 2020 Albon saavutti sarjan seitsemännen sijan 105 pisteellä, kun Verstappen oli kolmas 214 pisteellä. Taitojaan Red Bullilla on käynyt mittaamassa Albonin lisäksi junioritiimi Alpha Taurin (ent. Toro Rosso) puolelta Daniil Kvjat ja Pierre Gasly. Perez onkin ensimmäinen Red Bull -kuljettaja vuosiin, jonka taustat eivät nojaa Red Bullin kakkostiimiin. Lähde: Red Bull Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lisää aiheesta Ei vielä eläkkeelle: Vettel Aston Martinille, Perezille kenkää kesken sopimuskauden Lisää nimimuutoksia seuraavalle F1-kaudelle: Renault kantaa jatkossa Alpinen nimeä Perheomistuksen loppu: perinteikäs F1-tiimi myyty sijoitusyhtiölle Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin