2.6.2022 Liikenne K-Lataus -verkostoon uutta virtaa: asemien määrä tuplaantuu kuluvan vuoden aikana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä K-Latausasemien tarjonta laajenee muutoinkin kuin lukumäärällisesti, sillä uusien kaupunkien lisäksi pistokkeita löytää jatkossa myös K-Rautojen parkkipaikoilta. Myös uusia teholuokkia ilmaantuu. Asemien tuplaantuminen tarkoittaa, että vuoden lopussa ympäri maan pitäisi löytyä jo parisataa K-Lataus -asemaa. Mutta kuten todettua, ei pelkästään lukumäärä, vaan myös useat muut faktorit ovat kokemassa vuoden 2022 aikana päivityksen. Tähän asti lähinnä K-ryhmän ruokakauppojen parkkialueilta löytyneitä latauspisteitä ilmestyy myös K-Rautojen pihoihin. Etenkin ne sähköautoilevat asiakkaat, jotka saapuvat rautakauppaan peräkärryn kanssa, ottanevat uutisen ilolla vastaan, kärry kun tunnetusti lyhentää sähköauton toimintasädettä tuntuvasti. Myös lataustehoissa löytyy, kun muutokset kattavat erityisesti pika- ja suurteholatausta tarjoavia pisteitä. Vuoden aikana K-Lataus-asemilla otetaan käyttöön myös kaksi kokonaan uutta teholuokkaa. Kesällä asennetaan ensimmäiset 100 kW:n tehoiset suurteholatauslaitteet ja kesän jälkeen 300 kW:n tehoiset, kuudella latauspisteellä varustetut suurteholatausasemat. Maantieteellisesti K-Lataus laajenee monille uusille, asiakkaiden toiveissa olleille paikkakunnille. Näitä ovat muun muassa Loimaa, Jämsä, Pori ja Keminmaa. Kuhunkin asennetaan 200 kW:n tehoiset latauslaitteet, joissa voi ladata neljää autoa samanaikaisesti. Uusien asemien lisäksi uudistetaan useita vanhempia kohteita erityisesti pääkaupunkiseudulla. Niidenkin kohdalla on kuunneltu asiakastoiveita. K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff kertoo laajennuksen asiakaslähtöisyydestä: - Tänä vuonna kasvamme nopeammin kuin koskaan ennen ja tuplaamme verkostomme koon. Strategiamme mukaisesti jatkamme verkoston laajentamista yhdessä K-kauppiaiden kanssa sinne, missä kysyntää on, eli kaupunkeihin sekä matkanteon kannalta tärkeille paikkakunnille. Sähköautojen määrä kasvaa koko ajan, ja esimerkiksi K-Auton myymistä uusista autoista jo noin kolmannes on täyssähköautoja. Tämä on johtanut siihen, että suosituimmilla latausasemilla kysyntä on kasvanut melkoisesti, ja uusimalla asemia varmistamme kapasiteetin riittävän myös tulevaisuudessa, von Bonsdorff kertoo. Lähde ja kuvat: K-Auto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?