6.2.2017 Ajoneuvot Kahdelta pyörältä neljälle – maailmanmestari Juha Salminen rallicrossin SM-sarjaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Endurossa 13 henkilökohtaista maailmanmestaruutta napannut Juha Salminen vaihtaa moottoripyörän autoon. Kaudella 2017 luvassa on rallicrossia. Enduron 13-kertainen maailmanmestari Juha Salminen osallistuu rallicrossin SM-sarjan kaikkiin viiteen osakilpailuun kaudella 2017. Salminen tulee kisaamaan SRC eli Super Ralli Cross -luokassa Flying Low Motorsport -tiimissä. – Tiimi kysyi mua ihan suoraan, että olisiko kiinnostusta tällaiseen projektiin lähteä. Koko homma tuli ihan puun takaa, Salminen myöntää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Houkuttelua ei juuri tarvittu Hetken harkittuaan Juha Salminen päätti kuitenkin tehdä hypyn tuntemattomaan. – Vaikea tietysti oli mihinkään sarjaan ensin sitoutua, mutta homma oli sen verran houkutteleva. Ei mua noihin autohommiin tarvitse hirveästi houkutella, että lähden mukaan. Flying Low Motorsport on vuonna 2010 perustettu rallicross-tiimi, joka on kisannut ja menestynyt kuudella kaudella rallicrossin SM-sarjassa. Kilpa-autoprojektin ympärille perustetun tiimin toiminta-ajatuksena on esitellä uusia ratkaisuja ja toimintamalleja kaikilla osa-alueilla. Tiimin vankka ammattitaito, ennakkoluuloton asenne ja hyvät tukiverkostot vakuuttivat myös Salmisen. – Auton pitäisi olla hyvä ja tiimi on ollut hommassa mukana vuosia ja on ihan pro-tason poikia. Kilpa-auto on Flying Low Motorsportin itse suunnittelema ja rakentama, yli 400 hevosvoimainen VW Scirocco. Kilpakaluston suunnittelun lähtökohtana on ollut esitellä täysin uusia ratkaisuja ja suomalaista huippuosaamista. Peter Helenius on saavuttanut autolla edellisillä kausilla kolme SM-mitalia. Salmisen kisa-auto saa ennen kauden ensimmäistä osakilpailua uuden kuosin. Ulkoasu julkistetaan lähempänä kauden avausta. Tiimipäällikkö Jarkko Mikkola on luonnollisesti iloissaan päästessään kiinnittämään Salmisen kaltaisen huipputähden tiimiinsä. – Juhan saaminen tiimiin on upea juttu ja olen varma, että myös hän tulee nauttimaan tulevasta kaudesta. Meillä on aina panostettu kilpakaluston rakentamisen ja kilpailumenestyksen lisäksi kaikkeen ympärillä pyörivään. Olemme antaneet hyvin vapaat kädet toteuttaa itseään. Tärkeintä on, että kaikilla on hyvä meno päällä, niin kyllä siitä yleensä syntyy kohtuullinen lopputuloskin. Kokemusta myös ralliautosta Lopen Urheiluautoilijoita edustavalla Salmisella on pitkän moottoripyöräuran lisäksi parin vuoden kokemus myös ralliauton ratista. Rallicross-auto eroaa kuitenkin muiden lajien autoista muun muassa ajettavuudeltaan. Rallicrossissa lähdön onnistuminen on poikkeuksellisen tärkeää. Tämä tarkoittaa usein sitä, että auton ajo-ominaisuuksia joudutaan uhraamaan lähtökyvyn petraamiseksi. Poikkeavaa on myös se, että rallicross-rata muodostuu sekä sora- että asfalttiosuuksista. Erilaiset alustat vaativat omanlaisensa ajotavan ja ajolinjat. – On sitä kaikenlaisilla vehkeillä tullut vedettyä, mutta rallicrossi lajina on ihan uusi. Toki olen sitä seurannut, mutta oikeastaan ensimmäinen kosketus tulee sitten keväällä, kun päästään radalle, Salminen myöntää. Menestystä 13 henkilökohtaisen enduron maailmanmestaruustittelin ja seitsemän joukkuemaailmanmestaruuden verran saalistanut Juha Salminen lähtee kauteen realistisin tulosodotuksin. – Aika vaikeahan on vetää mitään tiukkoja odotuksia, mutta jos nyt peilaa siihen, mitä autolla on tehty ja mitä auto on ja mitä tiimi on, niin ihan hyvät mahdollisuudet on pärjätä. Sehän ei ole sitten kuin itsestä kiinni. Mutta sen aika näyttää. Kunhan pääsee nyt ekan kerran ajamaan. Katsotaan mitä siitä tulee, mutta kaikkeni tietysti yritän. Viisi osakilpailua käsittävä rallicrossin SM-sarja käynnistyy Hyvinkäältä 27. toukokuuta. 27.5. Hyvinkää 17.6. Honkajoki 8.7. Kaanaa 19.8. Jalasjärvi 23.9. Kouvola www.rallicross.fi Lähde: Moottoriurheilu.tv Kuvat: Nita Korhonen ja Flying Low Motorsport Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa 27.3.2026 Ajoneuvot Hyundai-merkki pidensi juuri rikkoutuessaan tielle jättävän osan takuuta peräti 15 vuoteen tai 300 000 kilometriin 26.3.2026 Ajoneuvot Mercedes-Maybach S-sarja sai oman päivityksensä juuri ennen kuin BMW Alpina keksii sille kilpailijan 26.3.2026 Ajoneuvot Ford Transit City – vielä yksi Transit lisää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita