18.11.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Peugeot 306 S16 ralliauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 306 S16 ralliauto alleviivaa merkin menestystä rallipoluilla, mutta monelle tavallisellekin ihmiselle sopivassa hintaluokassa. Peugeot 306 S16 ralliauto on monella tapaa kyseiselle automallille ominainen käyttötarkoitus. Erityisesti Euroopan eteläisemmissä osissa ajetaan paljon rallia esimerkiksi 106 ja 306 mallisarjojen autoilla. Peugeotilla on pitkä ja menestyksekäs historia rallipoluilla.Citroën ZX:n kanssa samalle perusrakenteelle pohjautunut Peugeot 306 esiteltiin vuonna 1993 korvaamaan 309. Alemman keskiluokan automalli sai hienot lähtökohdat, sillä ranskalaismerkki eli menestyksekästä jaksoa. Kansan keskuudessa kunnioitettiin yhä 205:n ja 405:n saavuttamaa menestystä erilaisissa moottoriurheilutapahtumissa.Peugeot 306 sai lähes välittömästi julkaisunsa jälkeen kaipaamansa todellisen sporttiversion. Mallivalikoima vaihteli hieman markkina-alueesta riippuen, mutta suurimmassa osassa Eurooppaa Peugeot 306 S16 toimi myyntinimenä. Mallimerkintä oli ranskalainen tapa kertoa 16 venttiilistä, jota moni muu autonvalmistaja merkitsi tarkenteella 16v.Peugeot 306 GTi-6 oli mallisarjansa lippulaiva tehokkaan nelisylinterisen moottorin, tarkaksi säädetyn alustan ja kuusipykäläisen vaihteistonsa voimin.Vuoden 1996 tienoilla Peugeot päivitti moottorin ja rakennutti moottoriurheiluosastollaan uuden kuusipykäläisen käsivalintaisen vaihteiston. Näin tehoversion mallimerkintä muuttui muotoon GTi-6 ainakin suurimmalla osalla markkinoista. Tämän lisäksi Iso-Britannia sai nauttia rajoitetusta 500 auton erästä 306 Rallyeta, joka oli käytännössä varusteiltaan karsittu GTi-6 toisenlaisin tarroin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Peugeot 306 S16 ralliautoKempele tarjoaa tämänkertaisen juttuaiheen, joka on Peugeot 306 S16 ralliauto. Se on rakennettu uutena vastaamaan N-ryhmän, eli kansainvälisen autourheiluliiton (FIA) tuotantoautoluokan, sääntöjä. Tällä hetkellä tämä soveltuu kansalliseen F-ryhmään, joka on tarkoitettu A- ja N-ryhmän autoille, joiden FIA:n luokitus on päättynyt.Tämä Peugeot 306 S16 ralliauto on vuosimallia 1998. Kilpailuvalmis auto ei omaa perinteisiä rekisterikilpiä, joten niitä on turha tiedustella ja sama on määräaikaiskatsastuksen laita. Sen sijaan kuntokatsastus saatetaan toki tehdä ralliautollekin, mutta se on toinen asia.Valkoinen Peugeot 306 S16 ralliauto erottuu valopatteristonsa ja takasiipensä voimin katuautoista vaikka ilmankin sponsoritarroja.Kaksilitraisen nelisylinterisen moottorin tehoksi on ilmoitettu 204 hevosvoimaa ja väännöksi 210 newtonmetriä. Näillä avuin, teknisten tietojen perusteella, tonnin painava etuvetoinen auto liikkuu jo varsin ripeästi. Tätä auttaa sopivasti välitetty kuusivaihteinen vaihteisto.Lisäksi myynti-ilmoituksessa mainitaan ohjelmoitava boksi sekä, takana lisäsäiliöillä varustettu, proflex-alusta. Esimerkiksi rallia varten tarvittavat trippimittarit kuuluvat varusteluun ja siltäkin osin auton pitäisi olla valmis kilpakäyttöön. Oston yhteydessä on mahdollista tehdä kauppaa myös esimerkiksi piikkirenkaista tarpeen mukaan.Kuvissa näkyvä valkoinen väri on sopiva kanvaasi tarvittaville sponsoriteippauksille. Keulan valtava valopatteristo saa tasapainoa takasiivestä. Yksityiskohtiin on haettu piristystä punaisesta, mutta seuraava omistaja voi vaihtaa väritystä oman mielensä mukaan.Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Valmistaja Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 16.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Mitsubishi Colt CZC – Ken Okuyaman vähemmän tunnettu taideteos 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 9.6.2025 Autokauppa Kamux ja Saka kuluttaja-asiamiehen syyniin – Moottori kertoi autokaupan ongelmista jo viime syksynä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster