18.11.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Peugeot 306 S16 ralliauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 306 S16 ralliauto alleviivaa merkin menestystä rallipoluilla, mutta monelle tavallisellekin ihmiselle sopivassa hintaluokassa. Peugeot 306 S16 ralliauto on monella tapaa kyseiselle automallille ominainen käyttötarkoitus. Erityisesti Euroopan eteläisemmissä osissa ajetaan paljon rallia esimerkiksi 106 ja 306 mallisarjojen autoilla. Peugeotilla on pitkä ja menestyksekäs historia rallipoluilla. Citroën ZX:n kanssa samalle perusrakenteelle pohjautunut Peugeot 306 esiteltiin vuonna 1993 korvaamaan 309. Alemman keskiluokan automalli sai hienot lähtökohdat, sillä ranskalaismerkki eli menestyksekästä jaksoa. Kansan keskuudessa kunnioitettiin yhä 205:n ja 405:n saavuttamaa menestystä erilaisissa moottoriurheilutapahtumissa. Peugeot 306 sai lähes välittömästi julkaisunsa jälkeen kaipaamansa todellisen sporttiversion. Mallivalikoima vaihteli hieman markkina-alueesta riippuen, mutta suurimmassa osassa Eurooppaa Peugeot 306 S16 toimi myyntinimenä. Mallimerkintä oli ranskalainen tapa kertoa 16 venttiilistä, jota moni muu autonvalmistaja merkitsi tarkenteella 16v. Peugeot 306 GTi-6 oli mallisarjansa lippulaiva tehokkaan nelisylinterisen moottorin, tarkaksi säädetyn alustan ja kuusipykäläisen vaihteistonsa voimin. Vuoden 1996 tienoilla Peugeot päivitti moottorin ja rakennutti moottoriurheiluosastollaan uuden kuusipykäläisen käsivalintaisen vaihteiston. Näin tehoversion mallimerkintä muuttui muotoon GTi-6 ainakin suurimmalla osalla markkinoista. Tämän lisäksi Iso-Britannia sai nauttia rajoitetusta 500 auton erästä 306 Rallyeta, joka oli käytännössä varusteiltaan karsittu GTi-6 toisenlaisin tarroin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Peugeot 306 S16 ralliauto Kempele tarjoaa tämänkertaisen juttuaiheen, joka on Peugeot 306 S16 ralliauto. Se on rakennettu uutena vastaamaan N-ryhmän, eli kansainvälisen autourheiluliiton (FIA) tuotantoautoluokan, sääntöjä. Tällä hetkellä tämä soveltuu kansalliseen F-ryhmään, joka on tarkoitettu A- ja N-ryhmän autoille, joiden FIA:n luokitus on päättynyt. Tämä Peugeot 306 S16 ralliauto on vuosimallia 1998. Kilpailuvalmis auto ei omaa perinteisiä rekisterikilpiä, joten niitä on turha tiedustella ja sama on määräaikaiskatsastuksen laita. Sen sijaan kuntokatsastus saatetaan toki tehdä ralliautollekin, mutta se on toinen asia. Valkoinen Peugeot 306 S16 ralliauto erottuu valopatteristonsa ja takasiipensä voimin katuautoista vaikka ilmankin sponsoritarroja. Kaksilitraisen nelisylinterisen moottorin tehoksi on ilmoitettu 204 hevosvoimaa ja väännöksi 210 newtonmetriä. Näillä avuin, teknisten tietojen perusteella, tonnin painava etuvetoinen auto liikkuu jo varsin ripeästi. Tätä auttaa sopivasti välitetty kuusivaihteinen vaihteisto. Lisäksi myynti-ilmoituksessa mainitaan ohjelmoitava boksi sekä, takana lisäsäiliöillä varustettu, proflex-alusta. Esimerkiksi rallia varten tarvittavat trippimittarit kuuluvat varusteluun ja siltäkin osin auton pitäisi olla valmis kilpakäyttöön. Oston yhteydessä on mahdollista tehdä kauppaa myös esimerkiksi piikkirenkaista tarpeen mukaan. Kuvissa näkyvä valkoinen väri on sopiva kanvaasi tarvittaville sponsoriteippauksille. Keulan valtava valopatteristo saa tasapainoa takasiivestä. Yksityiskohtiin on haettu piristystä punaisesta, mutta seuraava omistaja voi vaihtaa väritystä oman mielensä mukaan. Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Valmistaja Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 10.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetty erikoisuus: Varhainen ja supersiisti Lada Samara 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 4.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Alfa Romeo 147 -kesäauto kertoo, miksi kaksioviset autot ovat kuolleet sukupuuttoon 3.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Lancia Thema 8.32 – italialainen loistoauto Ferrarin sydämellä 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla