23.10.2023 Ajoneuvot Kiinalaisuus ei ole kuluttajille este – 500 myytyä MG-sähköautoa muutamassa kuukaudessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aggressiivisella hinnoittelulla kilpaileva MG on käynyt kaupaksi Suomessa hyvin. Merkin myynti alkoi Suomessa heinäkuussa, ja lokakuun lopussa autoja on myyty yli puoli tuhatta kappaletta. Heinäkuussa Hedin Automotive toi Suomeen erän MG-merkkisiä sähköautoja myyntiin. Kyseessä ei ole ollut mikään tyypillinen maahantuontikuvio, sillä Hedin on tuonut ajamattomat autot ”käytettyinä” Ruotsista Suomeen, eikä näin ollen ole merkin virallinen maahantuoja Suomessa.Tämä ei kuitenkaan ole tuntunut asiakkaita haittaavan, sillä Hedin uutisoi myyneensä heinäkuusta alkaen yli 500 MG-täyssähköautoa.– Suomalaisten kiinnostus uutta sähköautomerkkiä kohtaan on ylittänyt kaikki odotuksemme ja suoraan sanoen en ihan vastaava ole aikaisemmin kokenut, MG-autojen liiketoiminnasta vastaava Jon Höckersted ylistää.Suosion taustasyistä yksi nousee ylitse muiden, nimittäin hinta, jota yleisestikin pidetään kiinalaisten tuotteiden valttikorttina.– MG:n hinnoittelu mahdollistaa sen, että tavalliselle kuluttajalle on ensimmäistä kertaa tarjolla sähköauto polttomoottoriauton hinnalla. Brändi on tunnettu ja suosittu, ja viimeistään koeajon yhteydessä ostaja vakuuttuu myös auton laadusta. Seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin takuu on ylivoimainen ja lisää varmuutta ostopäätöksen tekoon, Höckerstedt summaa.Vaikka Hedin ei ole virallinen maahantuoja, se on ottanut MG-täyssähköautojen täyden huolto- ja korjausvastuun koko verkostonsa laajuudella. Henkilökuntaa koulutetaan kaikissa toimipisteissä MG-merkkisten autojen myyntiin ja huoltamiseen. Tällä hetkellä merkkihuoltoa on tarjolla Espoossa, Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Raisiossa ja Tampereella.Hedin ei ole missään vaiheessa kertonut myyntierän tarkkaa määrää, mutta lupasi aiemmin jokaista automallia tulevan Suomeen satoja. Tällä hetkellä kaikkia malleja on toimitusvalmiina Suomen varastossa, ja yritys kertoo ponnistelevansa saadakseen autoja vielä lisää. Tällä hetkellä Suomen mallistoon kuuluu mallit MG 4, MG 5, MG ZS EV ja MG Marvel R.Lähde: Hedin Automotive Kuvituskuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.6.2025 Sähköautot Kiinan sähköautot vyöryvät Britanniaan – Tesla jää jalkoihin 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster