14.6.2023 Ajoneuvot Koeistuttu: Volvo EX30 – jopa 480 km, alle 37000 euroa sekä vanhat housut Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvolle malliston pienin on iso asia. Ruotsalaismerkki jaksoi hassutella aiheen ympärillä loputtomasti, mutta nokkelasta suunnittelusta syntyy säästöä niin valmistajalle kuin kuluttajalle. Volvo EX30 puristaa ruotsalaisen sähköauton entistä pienempiin mittoihin. Suorastaan applemaisessa esittelytilaisuudessa toimitusjohtaja Jim Rowan ja muut johtohenkilöt kertoivat vuorollaan, miksi tällä kertaa pieni on suurta.EX30:n suunnittelun perustana on ollut eräänlainen pihistely. Pienet mitat, kompakti akku, kierrätysmateriaalit ja harkitut yksityiskohdat säästävät niin luonnonvaroja kuin asiakkaan varoja. Jo pienempi koko tuntuu korin ja akun valmistuspäästöissä tuntuvasti ja EX30 on monessa suhteessa Volvon ympäristöystävällisimmin valmistuva malli.Volvo EX30 on 4 233 mm pitkä (XC40 192 mm pidempi) ja akseliväli on 2 650 mm (+52 mm). Korkeutta uutuudella on 1 552 mm (+100 mm) ja leveydessä 1 836 mm on vain 27 mm isoveljeä kapeampi. Maavarassa ero on enää 4 mm nelikympin hyväksi (177 mm EX30). Helpointa on ajatella EX30:stä B-segmentin crossoveriksi ja segmentin verran XC40:stä pienemmäksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEdullisesti tai ripeästiEX30 tulee saataville kahdella akkukoolla. Pienempi 49 kilowattitunnin nettokokoinen akusto on tehty litium-rautafosfaattikemialla. Akkutyyppi ei saavuta huippuarvoja energiatiheydessä ja latausnopeudessa, mutta toisaalta sen valmistamiseen menee vähemmän resursseja ja sen avulla EX30:n malliston aloitushinta on saatu 36 900 euroon. Akun pikalatauksen huipputeho on 130 kW ja se on aina 200 kW:n takavetomoottorin parina.EX30 Single Extended Range merkitsee samaa takavetomoottoria kookkaamman akun kanssa. Litium-nikkeli-koboltti-mangaanioksidiakku on arvokkaampi valmistaa, mutta sen pikalatausteho (150 kW) ja energiatiheys (65 kWh netto) ovat paremmat. Se myös jaksaa vauhdittaa itsensä 0–100 km/h vajaa puolisen sekuntia nopeammin (5,7 vs. 5,3 s.), vaikka moottori on sinänsä sama. Isomman akun mukana tulee myös ilmalämpöpumppu.Malliston tehokkain on EX30 Twin Performance, jossa sama takamoottori ja akusto on saanut kaverikseen 115 kW etumoottorin. Yhteensä järjestelmätehoa on 315 kW. 0–100 km/h suoriutuu jo 3,6 sekunnissa, tehden EX30:stä kaikkien aikojen nopeimmin kiihtyvän Volvon. Jarrullinen vetopaino on 1 600 kg. WLTP-toimintamatkassa mitattuna Single Extended Range vie voiton 480 kilometrillä, mutta nelivetoinen Twin Performance jää siitä vain 20 kilometrillä. Pienin akkuversio jää 344 kilometriin, sillä pienempien energiavarastojen lisäksi se myös kuluttaa hiukan enemmän.Type 2 AC-latauslaitteen teho on 11 kW, mutta se on päivitettävissä varustelun myötä 22 kilowattiin.Fysiikan lait Sisustassa Volvo on pistänyt parastaan. Säilytyslokero- ja mukitelineratkaisut ovat nokkelia. Ovista puuttuvat kaiuttimet ja ne on siirretty kojelaudan päälle kotiteattereista tutuksi soundbariksi. Johdotusten lisäksi ovien rakenne yksinkertaistuu äänieristyksen kannalta. Ovien “kelluva” kahva ei tosin herättänyt valtavasti luottamusta, mutta palaamme asiaan varsinaisten tuotantoautojen kohdalla.Mittaristoa ei ole vaan ajotiedot on sijoitettu 12,3-tuumaiseen kojelautanäyttöön. Ratkaisu on tuttu erään amerikkalaisvalmistajan mallistosta, mutta Volvo korostaa suunnitelleensa näkymät ergonomiakulmalla. Android-pohjainen järjestelmä on muuten saanut uuden lookin ja se tarjoaa eri toimintoja kontekstipohjaisesti. Esimerkiksi peruutuskameroita tyrkytetään lähinnä matalissa nopeuksissa. Myös hanskalokeron avaaminen hoituu näytön ruudulta. Muista ergonomiahuomioista mainittakoon vaihdevivun siirtyminen viikseksi. Puristien pärinää aiheuttanee myös Volvon tapa kopioida Volkswagenin tuore ikkunakytkindesign erillisellä takapainikkeella. Älypuhelimen laturi on puolestaan kopioitu Teslalta.Tilaa EX30:ssä on etuistuimilla hyvin ja ajoasennossa on melko kattavat säätövarat. Kompaktina autona pitkät kuljettajat toki nipistävät takatiloista tuntuvasti. Takaistuinten toinen haaste on matalalla oleva istuinosa, jonka reisituki loppuu kesken. Istuinta on myös kallistettu melko voimakkaasti. Kovin pitkälle kiertueelle ei kannata lähteä neljän aikuisen voimin.318 litran tavaratila on luokalle tyypillisen kokoinen, joten viikonlopun ostoskassit mahtuvat mainiosti. EX90:n tapaan takaluukusta löytyvät myös tavaratilan mitat ja havainnekuvat sitä, millaisia ostoksia autoon mahtuu sovinnolla. Vain ruotsalaisen huonekalukaupan yhteistyö puuttuu. Keulatila on mallia kompakti. Vanhat housutVolvo EX30 on suunniteltu ympäristökulmalla, joten nahkasisustaa ei ole saatavilla. Uusissa materiaaleissa on suosittu vegaanisia ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja. Erityinen kohokohta on sinisen sisustaratkaisun (Volvo puhuu "huoneista") kojelauta, joka on tehty kierrättämällä vanhaa farkkukangasta.Muuten maanläheisten värivaihtoehtojen keskellä hyppää esille ulkoväri Moss Yellow, joka tekee EX30:stä liikkuvan banaanin. Väri on kuitenkin varma tapa erottua liikenteessä ja toisaalta se osoittaa Volvolta raikasta irroittelua.Ulkodesignissa uusi maskiton keulailme on tehty scifi-elokuvien kypärädesignien henkeä. Palikkatyyliset Thorin vasara -valot ovat tuttuja EX90:stä. Tarjolle tulee myös erillinen Cross Country -varustetaso, joka lisää EX30:n erähenkeä ainakin kosmeettisella tasolla esimerkiksi mustan keulan ja seikkailumuovien verran.EX30:n avainpolitiikka on joustava, sillä perinteisten avainlätkien lisäksi autoa voi käyttää älypuhelimen digiavaimella. Digiavaimen voi myös tarvittaessa antaa lainaksi, joten lainaaminen onnistuu ilman vanhoja avaimenpiilotusleikkejä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyUusi C30?Volvo EX30 on suunniteltu varta vasten malliston junioriksi, mutta ruotsalaismerkki on ottanut ilon irti koon ja ympäristönäkökulmien mahdollisuuksista. Aika näyttää, onko EX30:stä jatkaja aiemmin sisäänheittomallina ja kakkosautona toimineelle C30:lle.Volvo EX30 malliston hinnat alkavat pieniakkuisen Single-version Core-varustetasosta, jonka euromäärä kirjoitetaan muotoon 36 900. Perusmallit saapuvat tuotantoon isoakkuisten versioiden kannoilla alkuvuodesta 2024.Core-varustelulla saa myös isoakkuisen takavedon (Single Extended Range), jolloin hinta on 42 300 euroa. Nelivetoa haikailevien täytyy nousta Plus-varustelun puolelle, jolloin EX30 Twin Performance Plus hinnoitellaan 48 600 eurosta. Paras varustetaso on Ultra, jonka saa vain ison akun yhteydessä taka- tai nelivetona. Arvokkaimmillaan perusauto maksaa 51 800 nelivedon kohdalla.Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 14.5.2025 Koeajo Maistiainen: JAC E30X – sympaattinen kaupunkisähkis alle 30000 euron luokkaan 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?