7.11.2016 Ajoneuvot Koko Nürburgring kahdella renkaalla? Han Yue hoiti homman alle 46 minuutin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka aika ei ole sunnuntaikuskien mielestä mistään kotoisin, on Nürburgring kahdella renkaalla melkoinen suoritus. Agenttielokuvista tuttu kahdella renkaalla ajaminen ei ole ihan helppoa puuhaa. Vielä sekopäisempi oli kiinalaisen stunttikuljettajan haave: koko Nürburgringin vanha pohjoislenkki, Nordschleife, kahdella renkaalla.46-vuotias Han Yue tosin tunnetaan myös muista ennätyksistään: hän pysäköi Minin käsijarrukäännöksellä vain 8 senttiä autoa isompaan koloon ja hän osallistui erikoiseen "eniten donitseja minuutissa kahdella renkaalla ajavan auton ympärillä" -ennätykseen Zhang Shengjunin kanssa.20,832 kilometrin matka taittui kuitenkin yhtäjaksoisesti kahdella renkaalla. Rataa tunteville mainittakoon, että ennätystä varten Döttinger Höhelle oltiin tuotu ramppi, jolla kiinalaiskuski sai sijoitettua erityisvarustellun Mininsä kahdelle renkaalle. Yue onnistui selvittämään myös etukäteen erityisen haastaviksi luokitellut Ex-Mühlen ja Wehrseifenin osuudet.Ennätystä varten auton tasauspyörästö oltiin hitsattu kiinteäksi. Samalla erityisen kovilla ollut vasen eturengas oltiin vaihdettu vesijäähdytteiseen umpikumirenkaaseen, joka oli kiinni peräti kuudella pultilla.Lopulta kierros hoitui ajassa 45 minuuttia 59 sekuntia ja 11 sadasosaa. Helppoa sekään ei ollut, sillä vasemman takarenkaan värinät rajoittivat nopeutta, joten Yue joutui ajamaan hitaammin kuin olisi halunnut. Kuten arvata saattaa: hitaasti ajaminen on nopeaa vaikeampaa. Keskinopeus oli silti sangen asiallinen 28 km/h. Myös kuuden kilometrin kohdalla alkanut olkapääkipu sotki vaikeaa yritystä entisestään. Lopulta hän kuitenkin taisteli radan läpi, selvästi hikoillen ja tuskaillen.– Vihreä Helvetti oli jälleen nimensä veroinen. Oli kuin olisin ajanut neljän vuodenajan läpi Nordschleifella tänään, Yue kommentoi, manaten märkää ja aurinkoista säätä. – Nyt olen vain niin onnellinen. Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut Norschleifella.Mikäli esimerkiksi auton renkaat kiinnostavat enemmän, kannattaa vilkaista Nürburgringiin erikoistuneen Bridge to Gantryn juttu ennätysyrityksestä.Saattoautoista kuvatun ennätysyrityksen voi katsoa vaikka kokonaisuudessaan Nürburgringin viralliselta kanavalta: Lähde: Nürburgring, Bridge to Gantry Kuvat: NürburgringMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKatso myös:Näin syntyy maailmanennätys – 186,269 km/h kahdella renkaalla Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa