6.9.2024 Uutinen Kuluttajan ostaman sähköauton valot huurtuivat jatkuvasti – myyjä ei korvannut, vaan kehotti kuivattamaan umpioita säännöllisesti Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottori Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Käytetyn Teslan valot huurtuivat siten, että auton ostaneen asiakkaan mielestä se ei ollut normaalia. Kuluttajariitalautakunta ratkaisi asian. Kuluttajariitalautakunta sai ratkaistavakseen tapauksen, jossa kiisteltiin siitä, kuuluiko auton ajovalojen umpioiden huurtua. Asiakkaan mielestä ei ja auton myyjän mielestä huurtumisilmiö oli varsin tavanomainen. Kaikki alkoi siitä, kun kuluttaja oli ostanut heinäkuun lopussa vuonna 2023 käytetyn Tesla Model S -sähköauton. Auton matkamittarin lukema näytti auton ostohetkellä 87 000 kilometrin lukemaa. Syyskuun alussa samaa vuotta, eli vain reilun kuukauden kuluttua kaupanteosta, kun auton mittarissa oli tuhat kilometriä enemmän kuin auton ostohetkellä, kuluttaja totesi, että auton ajovaloumpiot keräävät kosteutta ja ne huurtuvat. Kuluttaja vaati, että myyjäliikkeen täytyy korjata asia tai maksaa vaihtoehtoisesti hyvityksenä asiakkaalle huurtuvista ajovaloista 3 762 euroa. Korvattavaa euromäärää kuluttaja vaati sillä perusteella, että hän oli saanut ajovalojen uusimisesta Teslan merkkihuollolta 3 671,08 euron kustannusarvion umpioiden vaihtamisesta. Auton myyjä, eteläsuomalainen autoliike kiisti kuluttajan vaatimuksen. Myyjän mukaan kosteuden kertyminen ja umpioiden huurtuminen on varsin yleistä nykyaikaisissa led-ajovaloumpioissa. Led-ajovalot eivät tuota paljoakaan lämpöä ja sen vuoksi ne eivät kuivu kosteudesta samalla tavalla kuin esimerkiksi muut ajovalot. Myyjän mukaan umpioiden vaihtaminenkaan ei korjaa tilannetta pitkäaikaisesti, sillä uudet umpiot alkaisivat myyjän mukaan myös kerätä kosteutta ja huurtua. Myyjä neuvoi asiakasta kuivattamaan autonsa umpiot säännöllisesti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Valitus kuluttajariitalautakuntaan Teslan ostanut mieshenkilö ei ollut tyytyväinen autokaupan antamaan vastaukseen asiassa ja hän valitti asiassa kuluttajariitalautakuntaan. Käytetyn tavaran kaupassa ei yleensä sovita kovinkaan yksityiskohtaisesti siitä, millainen ostajan ostaman tavaran täytyy olla ominaisuuksiltaan, vaikkakin virheen arvioinnin lähtökohtana on osapuolten välisen sopimuksen sisältö. Niinpä kuluttajariitalautakunta arvioi virheen olemassaoloa kuluttajasuojalain 5 luvun mukaan. Asiassa virhearvioinnin perustana ovat ostajan aiheelliset odotukset. Käytetyn ajoneuvon kaupassa ostajan aiheellisia odotuksia arvioidaan erityisesti sillä perusteella, onko auton kunto sellainen kuin sen iän ja auton kilometrien perusteella voisi olettaa. Kuluttajariitalautakunta toteaa, että myyjä ei vastaa auton vioista, jotka johtuvat normaalista kulumisesta. Lisäksi virheen arvioinnissa otetaan huomioon myös se, onko ajoneuvon hinta yleisen hintatason mukainen. Lisäksi tavaran huolto ja hoito vaikuttavat sen kuntoon. Kuluttajariitalautakunta myös sanoo, että ostajan on syytä varautua siihen, että käytettynä ostettuun ajoneuvoon voidaan joutua tekemään myös välttämättömiä korjauksia hyvin piankin kaupanteon jälkeen. Korjauskustannukset eivät kuitenkaan saa muodostua kohtuuttoman korkeiksi ottaen huomioon esimerkiksi ajoneuvon ikä, siitä maksettu kauppahinta sekä autolla ajetut kilometrit. Lautakunnan mukaan kyseisessä asiassa mainitut korjauskulut eli auton umpioiden vaihtaminen sekä auton korjaustarve eivät ole epätavallisen suuret eikä myöskään odottamattomat. Kysymyksessä on käytetty ajoneuvo, jonka umpioihin kertyvää kosteutta voidaan pitää sääolosuhteisiin liittyvänä ominaisuutena. Lautakunnan mukaan kaupan kohde ei ole ollut sen hinta eikä muutkaan olosuhteet huomioon ottaen sen huonompi kun kuluttajalla on ollut perusteltua aihetta odottaa. Autossa ei ole siis ollut hyvitykseen oikeuttavaa virhettä eikä lautakunta suosittanut kyseisessä asiassa lainkaan hyvitystä. Auton ostaneen miehen täytyy siis tyytyä siihen, että hän kuivattelee autonsa umpioita säännöllisesti tai sitten ne pysyvät huurussa jatkossakin – tai mahdollisesti vaihtaa ne uusiin omaan laskuunsa. Kuluttajariitalautakunnan antamat ratkaisut ovat suosituksia, eikä lautakunta ole tuomioistuin. Noin 80 prosenttia elinkeinonharjoittajista noudattaa kuluttajariitalautakunnan antamia suosituksia. Lähde Kuluttajariitalautakunta Lue lisää Kaikki artikkelit 10.6.2026 Käytetyt autot Nyt käy ja kukkuu! Kesäautomme Alfa 147 sai uuden tuulilasin ja paremmat öljyt, ja pienet maalivirheetkin korjattiin 5.6.2026 Käytetyt autot 3-sarjan Bemareita ja muita nollarisuosikkeja – näillä autoilla suomalaiset kuluttajat käyvät kauppaa keskenään 4.6.2026 Käytetyt autot 300 miljoonalla eurolla XC60:iä, toistakymmentä tuhatta Octaviaa – näitä käytettyjä autoja suomalaisista liikkeistä ostetaan 3.6.2026 Käyttötesti käytetyllä Saab 9–5 Sportcombi on erikoisen näköinen farmariauto, jolla on vähemmän yhtäläisyyksiä porrasperään kuin ensisilmäyksellä uskoisi 29.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Esimakua Moottorin kesäautosta: Alfa Romeo 147 meni tunteisiin jo 25 vuotta sitten 28.5.2026 Kuluttajat Autokorjaamo veloitti lähes 2300 euroa sopimattomista lisätöistä – riitahan siitä syntyi 19.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Pilaako takavuosien automaattivaihteisto muuten urheilullisen Saab 9-5 Aeron? 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 18.5.2026 Kuluttajat Fordin paljonpuhuttu EcoBoost-moottori teki tenät – oliko syynä väärä öljy vai liian pitkä huoltoväli? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km