7.9.2024

Kysy autoista: mikä on oikea ajojärjestys risteyksessä, johon joka suunnasta saavuttaessa on STOP-merkki? 

Kuva Teppo Vesalainen
kysy autoista ympäri vuoden kesärenkailla

Neljän STOP-merkin risteys ei Autoliiton koulutuspäällikön, Teppo Vesalaisen, mukaan ole mitenkään tavallinen meillä Suomessa – niitä kuitenkin muutamia löytyy. 

Kysymys: Miten väistämisvelvollisuudet toteutuvat, kun risteyksen kaikista neljästä suunnasta on pakollinen pysäyttäminen -liikennemerkki? Edetäänkö saapumisjärjestyksessä vai kuuluuko oikealta tuleville antaa esteetön kulku, vaikka he eivät olisi vielä pysähtyneet?

Välillä liikennesuunnittelussa päädytään valitettavasti innovoimaan haasteellisiin risteyksiin ratkaisuja, jotka eivät ole oikein valtioneuvoston liikennemerkkien käytöstä antaman asetuksen (Vna liikennemerkkien käytöstä) ja siihen pohjautuvien suunnitteluohjeistusten mukaisia. Tällöin myöskään Tieliikennelaista ei löydy selkeää toimintaohjetta tällaisessa risteyksessä ajamiseen.

– Neljän Stopin risteyksiä näkee satunnaisesti siellä täällä. Aikanaan esimerkiksi Porissa oli käytössä useita neljällä kärkikolmiolla varustettuja risteyksiä, jotka ovat kuitenkin jo vuosia sitten muutettu toisenlaisiksi. Väistämisvelvollisuushan näiden kahden liikennemerkin, STOPin ja kärkikolmion, suunnasta tultaessa on samanlainen, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.

Näiden erikoisten risteysten, joissa kaikista suunnista saavuttaessa on väistämismerkki, kohdalla törmää usein kahdenlaiseen käsitykseen siitä, miten oma ajovuoro määräytyy. Osa kuljettajista ajattelee, että se, joka on ehtinyt risteykseen ensin, myös ajaa ensin. Osa puolestaan ajattelee, että väistämismerkit ikään kuin kumoaisivat toisensa, jolloin risteys ajettaisiin kuin se olisi tasa-arvoinen eli käytännössä suoraan ajettaessa väistettäisiin kevyen liikenteen lisäksi oikealta lähestyviä.

– Kumpikaan käsityksistä ei kuitenkaan ole oikea. Risteyksen ajojärjestys ei voi perustua kilvanajoon – siis siihen, kuka sinne ensin ehtii. Liikennemerkit eivät myöskään kumoa toinen toisiaan vaan ovat keskenään yhtä vahvoja, Vesalainen painottaa.

Neljän STOP-merkin risteys Ulvilassa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Väistämisvelvollisuus STOP-merkin suunnasta lähestyttäessä 

Tarkastelimme Vesalaisen kanssa, mitä Tieliikennelaki sanoo STOP-merkistä eli Pakollinen pysäyttäminen (B6) -liikennemerkistä.

STOP-merkki tarkoittaa, että ajoneuvo ja raitiovaunu on pysäytettävä pysäytysviivan kohdalle. Jos pysäytysviivaa ei ole, pysähtyminen tulee tehdä sellaiseen kohtaan, josta on hyvä näkyvyys risteykseen. Muuten STOP-merkkiin sovelletaan samoja sääntöjä kuin kärkikolmioon eli Väistämisvelvollisuus risteyksessä (B5) -merkkiin. Tasoristeyksessä STOP-merkki osoittaa, että ajoneuvo on pysäytettävä ennen tasoristeystä merkin kohdalle.

Koska lakitekstissä viitataan kärkikolmioon, katsoimme seuraavaksi, mitä siitä on säädetty.

Kärkikolmio tarkoittaa, että risteyksessä on väistettävä muita ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Risteyksessä käännyttäessä on lisäksi noudatettava 24 §:n 2 momentissa säädettyä väistämisvelvollisuutta. Liikenneympyrässä kärkikolmiota käytetään yleensä Pakollinen kiertosuunta (D2) -merkin kanssa. Kärkikolmion kanssa voidaan käyttää lisäkilpiä, jotka antavat lisäohjeita:

  • Lisäkilpi H23.1 merkin yhteydessä osoittaa, että tietä risteää kaksisuuntainen pyörätie.
  • Lisäkilpi H22.1 tai H22.2 merkin yhteydessä osoittaa kääntyvän suunnan, jonka ajoneuvoja ja raitiovaunuja ajoneuvon ja raitiovaunun on väistettävä.
  • H4-lisäkilpi tekee merkistä ennakkomerkin, joka varoittaa tulevasta väistämisvelvollisuudesta.
  • H5-lisäkilpi varoittaa tulevasta STOP-merkistä.

Kun saavut risteykseen STOP-merkin tai kärkikolmion suunnasta, sinun täytyy aina väistää muita ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Lisäksi Tieliikennelain 24 §:n 2. momentin mukaan on väistettävä:

  • Risteävää tietä ylittäviä jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja mopoilijoita.
  • Ajoradalta poistuttaessa jalkakäytävää tai piennarta käyttäviä jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja mopoilijoita.
  • Vastaantulevaa liikennettä, kun käännytään vasemmalle.
  • Liikenneympyrästä poistuttaessa tietä ylittäviä jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja mopoilijoita.

Väistämisvelvollisuus, kun STOP-merkkejä on joka suunasta lähestyttäessä 

Jos tiettyyn risteykseen joka suunnasta tultaessa on STOP-merkki tai kärkikolmio, on jokaisesta suunnasta tulevalla nuo edellä kuvatut väistämisvelvollisuudet.  

– Mikäli risteykseen tulee ajoneuvoja samanaikaisesti useammasta suunnasta, joutuvat ne tuon perusteella väistämään toinen toisiaan. Tämä ei ole kovin sujuvaa – siksi tällaisia risteyksiä ei ohjeistetakaan tekemään, Vesalainen toteaa. 

Mahdollisessa kolaritilanteessa molemmat ajoneuvot ovat rikkoneet väistämisvelvollisuuttaan, joten molempien myös todennäköisesti katsotaan olevan syyllisiä onnettomuuteen (ns. syyllisyyden jako). Tällaiseen linjaukseen ainakin Turun hovioikeus päätyi 20 vuotta sitten ratkoessaan porilaisessa neljän kolmion risteyksessä tapahtunutta kolaria.  

– Olennaista on kuitenkin muistaa, että onnettomuustilanteet ovat keskenään erilaisia ja viime kädessä syyllisyys ratkotaan aina tapauskohtaisesti eri oikeusasteissa, kaikki asiaan liittyvät tekijät huomioon ottaen, Vesalainen painottaa. 

Olennaista on välttää vaaratilanteet 

Tällaiset risteykset ovat onneksi harvassa. Koska niitä kuitenkin on, pitää niistä jotenkin selvitä.  

Hyvä lähtökohta on muistaa, että kyseessä on todennäköisesti tavallista risteystä hankalampi ja vaarallisempi paikka, koska liikennesuunnittelijatkin ovat päätyneet siinä soveltamaan omiaan.  

– Olennaista on pysähtyä, havainnoida ja arvioida huolellisesti sekä ennen kaikkea, kaikin mahdollisin keinoin, pyrkiä välttämään vaaratilanteen syntyminen – onnettomuudesta puhumattakaan, Vesalainen neuvoo. 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kysy autoista

Jätä meille autoaiheinen sinua askarruttava kysymys. Toimituksemme vastaa viikoittain moottori.fi:ssä tulleisiin kysymyksiin. Voit myös lähettää kysymyksesi suoraan sähköpostilla kysyautoista [ät] moottori.fi.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat