26.8.2022 Ajoneuvot Kysy autoista: voiko kahteen ruutuun pysäköinti olla peruste kahdelle sakolle? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suurimmalle osalle autoilijoista on itsestäänselvää, että parkkikiekon tai -maksun unohtaminen johtaa yleensä parkkisakkoihin. Yhtä moni ei kuitenkaan ole tietoinen, että pysäköinnin jatkuessa samasta virheestä voi saada lisää sakkoja. Kysymys: Tuttava oli saanut kaksi parkkisakkoa kerralla MB Sprinterillä. Auto vei kokonsa vuoksi kaksi parkkiruutua, voiko se olla peruste toiselle sakolle?Lain mukaan samasta pysäköintivirheestä voi määrätä enintään kolme pysäköintivirhemaksua. Uutta pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä, ennen kuin on kulunut vuorokausi edellisen maksun määräämisestä. Rengaslukon kiinnittämisen jälkeen ei saa määrätä pysäköintivirhemaksua.Samalla kerralla tehdyistä useista pysäköintivirheistä määrätään yksi pysäköintivirhemaksu. Jos auto ei ole ollut yli vuorokautta parkissa, useammasta rikkeestä huolimatta pitäisi saada vain yksi sakkolappu. Kahteen ruutuun pysäköinti ei siis voi olla peruste kahdelle eri sakolle samaan aikaan. Toisaalta pysäköinninvalvojatkin ovat vain ihmisiä, ja joskus erehdyksessä saakin kaksi sakkoa samasta asiasta.Sakkoa ei yleensä saa, vaikka olisi pysäköinyt autonsa kahteen ruutuun. Kunnallisen pysäköinninvalvonnan tulkinta on tähän mennessä ollut, että jos tietty alue on liikennemerkillä määritetty pysäköintialueeksi, kahteen ruutun pysäköiminen ei haittaa, kunhan ei häiritse muuta liikennettä.Myös ajoneuvoa tai ajoneuvoyhdistelmää kahteen maksulliseen ruutuun pysäköidessä maksetaan vain yksi pysäköintimaksu kunnallisen pysäköinninvalvonnan käytännön mukaan. Jos pysäköit esimerkiksi auton perävaunun kanssa, niiden täytyy olla toisiinsa kytkettynä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMitä uusi tieliikennelaki sanoo pysäköinnistä parkkialueella?Uuteen tieliikennelakiin (729/2018), joka tuli voimaan 1.6.2020 ei enää sisälly säännöstä, jonka mukaan pysäköinti yksityisellä alueella olisi kiellettyä ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Aikaisemmin tieliikennelaki määritti myös, että pysäköinti on kielletty merkityllä pysäköintipaikalla siten, että ajoneuvo osittainkin jää kullekin ajoneuvolle merkityn paikan ulkopuolelle.Uudessa tieliikennelain 38 §:ssä luetellaan pysäköimistä koskevia kieltoja.Ajoneuvoa ei saa pysäköidä:6) siten, että ajoneuvo on osittain liikenteenohjauslaitteella osoitetun pysäköintipaikan ulkopuolella;7) pysäköintialueella muulla kuin liikenteenohjauslaitteella osoitetulla paikalla;Liikenteenohjauslaitteella tarkoitetaan liikennevaloa, liikennemerkkiä tai tiemerkintää.Sekä vanhan että uuden tieliikennelain mukaan kiinteistöllä on toimivalta asettaa pysäköintikieltoa osoittava liikennemerkki tiealueelleen, mutta merkin asettamisen ehtona on kunnan suostumus.Tieliikennelain näkökulmasta kiinteistön omistaja tai haltija siis päättää, sovelletaanko sen alueella tieliikennelakia vai ei. Kiinteistö osoittaa pysäköintikiellon tieliikennelain mukaan pysäköintikieltoa osoittavalla liikennemerkillä.Laki mahdollistaa siis periaatteessa sakottamisen kahteen ruutuun pysäköimisestä tiealueella, jossa sovelletaan tieliikennelakia. Suurinta osaa kadunvarsipaikoista ei kuitenkaan ole merkattu ruuduin, jos pysäköinti tapahtuu kadun suuntaisesti. Täysin turvassa sakoilta on vasta silloin, kun auto on täysin viivojen sisässä.Maanomistaja määrää pysäköintiehdot yksityisellä parkkialueellaYksityisellä maalla pysäköinnin valvontaa voi suorittaa myös pysäköinninvalvontaan erikoistunut yritys, mutta sakotuskäytäntö on erilainen. Pysäköimällä alueelle hyväksytään maanomistajan alueelle määrittämät pysäköintiehdot, mutta ne pitää ilmoittaa selkeästi pysäköintitaulussa, jotta lain mukainen maksusopimus ehtojen vastaisesta pysäköinnistä syntyisi.Kuluttajariitalautakunnan käsitteli muutama vuosi takaperin asiaan liittyvää tapausta: autoilija oli pysäköinyt yksityiselle pysäköintialueelle auton ja peräkärryn yhdistelmän kahteen ruutuun, mutta maksanut vain yhdestä paikasta ehtojen edellyttämän parkkimaksun.Pysäköintifirma määräsi tästä 60 euron valvontamaksun, koska pysäköinti on sallittua vain merkityillä paikoilla, joilla tarkoitetaan yhtä ruutua. Kahdesta ruudusta tulisi maksaa kaksi pysäköintimaksua.Kuluttajariitalautakunta kuitenkin suositti, että valvontamaksu tulisi palauttaa, sillä yhden ruudun ehtoa ei ollut ilmoitettu pysäköintitaulussa.Teksti: Sini Ylivakeri Lähteet: Finlex, Kuluttajariitalautakunta Kysy autoista Jätä meille autoaiheinen sinua askarruttava kysymys. Toimituksemme vastaa viikoittain moottori.fi:ssä tulleisiin kysymyksiin. Voit myös lähettää kysymyksesi suoraan sähköpostilla kysyautoista [ät] moottori.fi. "*" näyttää pakolliset kentät Nimi / Nimimerkki*Jätä kysymyksesi autoista alle*CommentsKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.2.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miten sähköauton kaksisuuntaista latausta voi hyödyntää? 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä auton ruostesuojatakuu kattaa ja milloin se ei päde? 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 1.2.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: onko POR-merkitty rengas sallittu tieliikenteessä talvirenkaana? 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle