5.2.2016 Ajoneuvot Lada – mitä venäläismerkille kuuluu? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ladan mallisto perustuu osittain Daciaan. Renault-Nissan Alliancen tiedote kertoo Lada-autoista tunnetun AvtoVAZ-yhtiön myyneen 305 491 autoa vuonna 2015. Renault-Nissan, Lada? Siis mitä?Lada todellakin kuuluu Renault-Nissanin yhteiskonsernille. Vuosien 2008–2009 talouskriisi riepotteli venäläisvalmistajaa rajusti. Heikoimmillaan yhtiön pihamailla lepäsi yli 100 000 myymätöntä henkilöautoa. Jopa presidentti Putin osallistui yhtiön tekohengitykseen ostamalla Niva-maasturin.AvtoVAZin toimintaa piristettiin suurilla investoinneilla. Yksi investoinneista oli Renault-Nissan -liittouman vuoden 2012 maaliskuussa tekemä omistusosuuden kasvatus yli 50 prosenttiin. Omistusosuudellaan japanislais-ranskalainen liittouma aikoo hallita Venäjän automarkkinoita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKehitysapua RenaultiltaEikä Ladojen kehitys päättynyt surulliseen 110-malliin. Ladan nettisivut esittelevät monipuolisen joukon uusia autoja, joihin kuuluu esimerkiksi yhteistyössä Renaultin kanssa kehitetty Lada Granta -pikkuauto.Sedan- tai viistoperäinen Granta perustuu suomalaisittain hauskasti nimetyn Lada Kalinan toiseen sukupolveen. Sekä Grantaa että viisiovista Kalina 2:ta tarjotaan myös urheilullisena Sport-versiona.Yhtiön nettisivut tiivistävät Granta Sportin olemuksen yksiselitteisesti.– Granta Sport on auto, joka ideaalisesti heijastaa nykyaikaisen ja aktiivisen ihmisen haluja. Nuoret ja positiiviset ihmiset tulevat pitämään sitä vastustamattomana.Eikä siinä vielä kaikki.– Se on heille, jotka ovat päättäneet menestyä elämässä. Granta Sportin maailma on täynnä ajamista, vauhtia ja kliseiden kieltämistä. Auton maailma tekee elämästäsi rikkaamman ja valoisamman. Granta Sport on ensimmäinen lajissaan. Kilpailu jatkuu!120 hevosvoimainen Granta Sport kuulostaa siis melkoiselta ajopeliltä.Mallistoa leimaa käytännönläheisyysUrheilumallien lisäksi Lada tarjoaa perinteisempää Priora-sedania. Priora on rajusti uudistettu versio Suomessakin myydystä Lada 110:stä, joka ensi esiteltiin vuonna 1987, mutta tuotanto alkoi vasta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vuonna 1995.Rohkeampaa muotoilua tarjoaa Lada Vesta. Sen hinnaksi kerrotaan 514 000 ruplaa, joka päivän kurssilla taittuu 5 926 euroksi. Vestan muotoilusta vastaa Steve Mattin. Hän työskenteli Mercedes-Benzin muotoiluvastaavana vuoteen 2003 asti, ja siirtyi sen jälkeen Volvolle vuosiksi 2005–2009. Miehen urakehityksessä taisi käydä pieni U-käännös, kun hän siirtyi Ladan päämuotoilijaksi vuonna 2011.Renault-Nissanin ja Ladan yhteistyön helmi on joulukuussa 2015 tuotantoon saapunut Lada XRAY. Rohkeasti muotoiltu crossover kätkee Dacia Sanderon perusrakenteen. Konserniyhteistyötä on myös Lada Largus -tila-auto, käytännössä Dacia Logan MCV uusilla logoilla.Toki Lada-valikoimaan kuuluu yhä näppärä pikkumaasturi Niva, joka tosin on vaihtanut nimensä Lada 4x4:ksi.Ladan nettisivujen mukaan autoja myydään Venäjän lisäksi Boliviassa, Saksassa, Chilessä, Unkarissa, Egyptissä ja Perussa.Teksti: Lauri Ahtiainen, Lähde: Lada.ru, Wikipedia, kuvat: Lada Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 11.2.2025 Käytetyt autot Käyttötesti käytetyllä: onko sinulla omia kokemuksia Mercedes-Benz W124 -korimallista? Kerro niistä meille! 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista