30.11.2017 Liikenne Länsimetro vähensi autoilua – ei kaikkialla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Länsimetron avautuminen matkustajaliikenteelle vaikutti heti ensimmäisellä viikolla autoilijoiden määrään, kertoo Yle Uutiset. Hartaasti odotettu länsimetro pääsi vihdoin liikkeelle lauantaina 18. marraskuuta. Yle Uutiset kertoo, että länsimetron avautuminen näkyi autojen määrässä heti ensimmäisellä viikolla. Ylen laskelmien mukaan autojen määrä väheni päivässä Länsiväylällä noin 1500:lla. Ylen mukaan autojen määrän väheneminen oli viime viikolla nähtävissä myös Turunväylällä, mutta ei Itäväylällä. Tulevaisuuden tavoite on 7000 autoa vähemmän päivässä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 60 000 käyttäjää päivittäin HSL:n mukaan länsimetrolla on tällä hetkellä päivittäin noin 60 000 uutta metron käyttäjää. Isoimpien uusien asemien, Matinkylän ja Tapiolan, tulevaisuuden tavoite on vuonna 2025 jopa 30 000 matkustajaa päivässä. Matinkylä ylsi ensimmäisellä viikolla jo 20 000 matkustajaan, Tapiolassa on varaa tuplata matkustajamäärä. Ylen mukaan länsimetron matkustajamääriä tulee lisäämään tulevaisuudessa asemien läheisyyteen rakennettavat asunnot. Myös Keilaniemen aseman rooli tulee muuttumaan Raide-Jokerin myötä. Linja-autot liityntäliikenteeseen Seuraava joukkoliikenteen mullistus lännestä matkaaville on linja-autojen liityntäliikenteen aloitus Espoossa vuoden alussa. Tammikuun alussa suorat bussilinjat Kamppiin loppuvat ja linja-autoliikenne muuttuu liityntäliikenteeksi metroasemille. – Ihmiset joutuvat muuttamaan liikkumiskäyttäytymistään, jos he ovat tulleet suorilla busseilla tänne Helsingin keskustaan. Espoon lisäksi tämä koskee Kirkkonummen eteläosia ja Lauttasaarta, HSL:n osastonjohtaja Tero Anttila kertoo Yle Uutisille. Lähde: Yle Uutiset Kuva: Päivi Tuovinen / Etelä-Suomen Meda Lue myös: Länsimetro ei ole valmis + 7 faktaa metrosta Länsimetron ensimmäinen maanantai – Tapiolassa ongelmia Pääkaupunkiseudun odotetuin koeajo: koe länsimetro minuutissa! Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa