22.5.2022 Automatkailu Matkailuautoilun trendit: varustelu, tekniikka ja ympärivuotisuus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ostajia kiinnostavat esimerkiksi automaattivaihteisto, navigaattori peruutuskameralla, kunnon akkukapasiteetti sekä varmatoiminen lämmitys- ja ilmastointi. Matkailuautoilu on vilkastuva harrastus, johon tavallaan sysii myös koronakurimuksen tuomat rajoitukset: kun kauas ei voi matkustaa, kääntyy matkailukatse kotimaahan ja omatoimiseen matkailutapaan, joka on myös sikäli terveysturvallinen tapa liikkua, että liikutaan pienessä porukassa, tutussa perhepiirissä tai kaverusten kesken omalla tai vuokratulla matkailuautolla.Matkailuautoilussa ja niiden kaupassa retkeilyauto-luokka on ollut viime vuodet varsin suosittu.– Sama trendi näkyy Euroopassa ja erityisesti Saksassa. Jos jossakin vaiheessa näytti siltä, että retkeilyautot kasvattavat suosiotaan vain nuorten parissa, se ei pidä paikkansa – retkeilyautot ovat yhä suositumpia myös iäkkäämpien harrastajien parissa, alaa edustavan Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Mika Jokinen kertoo.Retkeilyautojen suosion taustalla on Jokisen mukaan hyvinkin järkeenkäyvät syyt.– Modernit retkeilyautot ovat helppoja käsitellä. Niitä on vaivatonta ajaa ja pysäköidä, mutta suosiota selittää myös niiden hyvä asuttavuus ja varustelutaso.Jokisen mukaan retkeilyautot soveltuvat hyvin esimerkiksi pariskunnille tai yksin matkustaville.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHarrastus käyntiin retkeilyautollaRetkeilyautot ovat yhä useammin niitä ensimmäisiä matkailuautoja, joilla harrastus omalla ajoneuvolla käynnistetään.Myös uudet hyvin varustellut vanit ovat Jokisen mukaan lisänneet suosiotaan pitkälti samoin perustein.– Vanien hyvä varustelutaso tuo lisää mukavuutta asumiseen ja liikkumiseen. Ne soveltuvat hyvin myös ympärivuotiseen käyttöön. Kun tarvitaan enemmän tilaa, muut vaihtoehdot ovat suositumpia.Vanit ovat leveydeltään perinteistä matkailuautoa kapeampia. Niiden matkustamo on tehty matkailuautovalmistajan toimesta alustan päälle. Näin tehtyyn matkailuautoon on saatu parempi kylmäeristys ja pienempi ovi kuin retkeilyautoissa, joissa on liukuovi.Jokinen tarkasteli matkailuautojen parin viime vuoden rekisteröintitilastoja: vuoden 2020 lukujen perusteella kaikkein myydyimmistä matkailuautojen malleista 39 prosenttia oli retkeilyautoja, noin 45 prosenttia puoli-integroituja, noin 11 prosenttia integroituja ja loput noin 5 prosenttia alkovimalleja. Kaikista uusista matkailuautojen rekisteröinneistä retkeilyautojen osuus oli reippaasti yli kolmannes ja viime vuonna osuus vain kasvoi entuudestaan.Matkailuautojen eri korimallien erot kerrotaan selkeästi liikkuvakoti.fi -sivustolla.Aina 300 000 euroon saakkaPuoli-integroidut matkailuautot ovat suosiossa. Jokisen mukaan niiden hinta on tyypillisesti 60 000–100 000 euroa, joskin tyyreimmät malit maksavat jopa 170 000 euroa.Integroidut matkailuautot ovat jo hinnakkaampia, hintahaitari venyy 80 000 eurosta aina 300 000 euroon saakka. Suurimmat linerit maksavat jo satoja tuhansia euroja lähennellen miljoonan euron rajapyykkiä.Retkeilyautojen hinnat asettuvat tavallisesti 50 000–70 000 euroon, kalleimmat mallit maksavat jopa 140 000 euroa.Alkovimallien hinnat ovat 60 000–80 000 euron paikkeilla.– Alkovimalliset matkailuautot ovat todella suosittuja lapsiperheiden käytössä ja suosittuja myös vuokra-autoina, Jokinen kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNuoria näkyy kaupoillaPerheiden kestosuosikkeja ovatkin kuudelle rekisteröidyt matkailuautomallit, joissa on myös kuudelle turvavyölliset istumapaikat.Jokisen mukana on ilahduttavaa, että nuorta sukupolvea näkyy yhä enemmän kaupoilla ja liikenteessä.– Lapsiperheiden osuus on sekin selvästi kasvussa. Myös etätyötä kuullaan tehtävän yhä enemmän matkailuajoneuvoissa, Jokinen kertoo. Hintaluokassa 60–100 000 euroaMatkailuauto on merkittävä taloudellinen panostus. Uusien matkailuautojen myynnissä suosituimmat mallit ovat hintaluokassa 60 000–100 000 euroa.– Suuri osa tämän hintaisista matkailuautoista on puoli-integroituja malleja. Erillis- ja saarekevuode etuosan nostovuoteen kanssa ovat suosiossa, Jokinen kertoo.Puoli-integroiduissa matkailuautoissa moni haluaa alaslaskettavan vuoteen, sillä ratkaisu suo lisätilaa ajoneuvoon.– Myös perään sijoitetut istumaryhmät nostovuoteen kanssa ovat yhä kysytympiä. Erillis- ja saarekevuoteet ovat edelleen suosiossa.Käytetyt viedään käsistäJokinen kertoo, että käytetyt mutta hyväkuntoiset matkailuautot viedään myyjien käsistä.– Kaikki alle 40 000 euroa maksavat käytetyt ajoneuvot menevät nopeasti kaupaksi. Kysyntä on ylipäätään suurta alle 60 000 euron hintaisissa ajoneuvoissa – erityisesti alkovimalleissa, joita on vähemmän tarjolla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVarusteet ja ympärivuotisuusJokisen mukaan vallitsevat trendit ovat selvät. Matkailuautoilijat haluavat ajoneuvoltaan hyvää varustetasoa, toimivaa tekniikkaa, mukavaa käytettävyyttä ja käyttöönsä ajoneuvon, joka soveltuu ympärivuotiseen matkailuun.Jokinen luettelee tällä hetkellä suosittuja varusteita, jotka ovat isolle osalle matkailuauton ostajista ihan ehdottomia toiveita. Kysyntää on muun muassa seuraaville varusteille: automaattivaihteisto, lämpövarustelu (nestekeskuslämmitys). nestekiertolattialämmitys asunto-osassa ja ohjaamossa, lämmönvaihdin, ilmastointilaitteet, aurinkopaneelit, invertterit, kasvava akkukapasiteetti, markiisi, polkupyöräteline, eristetty harmaavesisäiliö sekä navigaattori peruutuskameralla.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkistoLisää aiheestaKysy autoista: riittääkö ajo-oikeuteni matkailuauton rattiin? Matkailuauton rattiin ensikertaa – muista nämä vinkit! Lue lisää Kaikki artikkelit 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Autoilu Miten pitää toimia, jos auto jättää tien poskeen? 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 16.2.2025 Matkailu Amsterdamin ”maailman vanhimman ammatin” museossa historia jää valitettavasti ohkaiseksi 16.2.2025 Matkailu Risteilemässä läntisellä Välimerellä – tältä näytti viikko Costa Pacifica -aluksella 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 12.2.2025 Matkailu Alvar Aallon arkkitehtuurista matkailutäky – peräti Unescon maailmanperintökohde? 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 16.2.2025 Koeajo Maistiainen: Volkswagen Transporter – yhteistyö on voimaa 17.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: International Loadstar – palju entisen paloauton katolla 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle