26.7.2018 Ajoneuvot Mercedes-Benzin mallistotäydennys – tältä näyttää A-sarjan sedan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä A-sarja täydentyy sedanilla, mutta toistaiseksi tarjolla on vain ennakkotietoja. Virallista ensiesittelyä on maltettava odottaa lokakuuhun ja Pariisin autonäyttelyyn. Autovalmistaja Mercedes-Benz kertoo odotetusti täydentävänsä suosituksi osoittautuneen kompaktikokoluokan mallistoaan. Valikoima lavenee seuraavaksi A-sarjan neliovisella sedan-mallilla. Auto esitellään ensi kertaa yleisölle Pariisin autonäyttelyssä lokakuun alussa. Uutta A-sarjan sedania valmistetaan ensi vaiheessa USA:n markkinoita varten Meksikossa Aguascalientesin tehtaalla, ja tuotanto laajenee ensi vuoden aikana Saksan Rastattiin. Suomeen uutuus saapuu keväällä 2019. Pariisissa esiteltävän sedanin lisäksi Kiinassa valmistetaan erikoispitkää A-sedan L –mallia, joka on tarkoitettu yksinomaan paikallisille markkinoille. – A-sarjan ensimmäinen sedan on vastaus monien asiakkaidemme toiveisiin. Se on oivallinen valinta kenelle tahansa, joka etsii kompaktia ja urheilullista sedan-mallin autoa, sillä saatavana on nyt myös riittävästi tavaratilaa ja kuljetuskykyä, Mercedes-Benzin myynti- ja markkinointijohtaja Britta Seeger luonnehtii. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytettävyyttä hiottu A-sarjan sedan on valmistajansa mukaan jo seitsemäs mallivaihtoehto Mercedes-Benzin kompaktiautojen kokoluokassa. Uutuuden kiinnostavimmat mitat ovat ennakkotietojen perusteella seuraavat: Pituus/leveys/korkeus: 4549/1796/1446 mm Akseliväli: 2729 mm Tavaratila: 420 litraa Päätila edessä/takana: 1024/944 mm Kyynärpäätila edessä/takana: 1457/1446 mm Hartiatila edessä/takana: 1400/1372 mm Jalkatila edessä/takana: 1062/861 mm A-sarjan sedanin käytettävyyden kerrotaan lähestyvän huippua kokoluokassaan. Käytännössä tämä takoittaa sitä, että hartia-, kyynärpää- ja päätilaa on tarjolla keskimääräistä enemmän ja kulun takaistuimelle luvataan olevan helppoa. Päätilaa takaistuimella on valmistajan mukaan eniten kokoluokassaan. Tavaratila on litrojen valossa varsin kelvollinen ja valmistaja kertoo sen käytettävyyteen kiinnitetyn erityistä huomiota. Tavaratilan lastausaukon leveys on 950 milliä, ja aukon korkeus kannen lukosta takaikkunan alareunaan on 462 milliä. Ilmanvastuskertoimen suhteen A-sarjan sedan yltää samalle tasolle CLA Coupén kanssa, sillä mallien Cd-arvo on ainoastaan 0.22. A-sarjan hatchback-mallin vastaava arvo on 0.25. Sedanin otsapinta-ala on 2,19 neliömetrin suuruinen eli pienempi kuin CLA Coupéssa. Ilmanvastusta on pienennetty esimerkiksi parantamalla etuvaloumpioiden saumausta ja kattamalla koko alusta yhtenäisellä muovipaneloinnilla. Kaksi moottorivaihtoehtoa alkuun A-sarjan sedan on saatavana lanseerausvaiheessa kahdella polttomoottorivaihtoehdolla, eli tarjolla on odotetusti bensiini- ja dieselvaihtoehto. Bensiinimoottori on mallia A 200 (120 kW/163 hv, 250 Nm) ja sen pariksi tarjotaan 7G-DCT-kaksoiskytkinvaihteisto. Valmistajan ennakkotiedoissa ilmoittama yhdistetty kulutus autolle on 5,2–5,4 l/100 km ja CO2-päästöt 119–124 g/km. Dieselmoottori on puolestaan A 180 d (85 kW/116 hv, 260 Nm) ja vaihteisto on sama kuin bensavaihtoehdossakin. Kulutuslukemat yhdistelmälle ovat yhdistetyssä ajossa 4,0–4,3 l/100 km ja CO2-päästöt 107–113 g/km, valmistajan kertoman mukaan. Varustelu huomioitu jo aloitusmallissa A-sarjan sedanin aloitusmalli tarjoaa Mercedes-Benzin mukaan kelpo kattauksen valmistajan uusinta teknologiaa. Vakiovarusteisiin kuuluvat esimerkiksi oppiva, ääniohjattava ja kustomoitava MBUX-infotainment-järjestelmä, aktiivinen hätäjarruavustin sekä aktiivinen kaista-avustin, joka toimii 60–200 kilometrin nopeusalueella. Lisävarusteina tarjolla ovat esimerkiksi avaimeton Keyless-Go-järjestelmä sekä takaluukun Hands-Free Access –avaus. Varustetasoja on tarjolla kolme: Style, Progressive ja AMG Line. Lisäksi saatavana erillisiä varustepaketteja. Valmistajan tapaan tarjolla on myös Edition 1-varustelu ensimmäisen mallivuoden ajan. Mercedes-Benzin uudistuva A-sarja kykenee jatkossa puoliautomaattiseen ajamiseen lisävarusteena saatavan Driving Assistance –varustepaketin avulla tietyissä tilanteissa. S-sarjasta peräisin oleva teknologia perustuu Distronic-Plus etäisyysvakionopeusavustimen, aktiivisen hätäjarruavustimen sekä aktiivisen kaista-avustimen yhteistoimintaan. Kamera- ja tutkajärjestelmänsä avulla auto näkee jopa 500 metrin päähän eteenpäin, ja toimintoja täydennetään kartta- ja navigointitietojen avulla. Luvassa kompaktia ylellisyyttä Muotoilussa on noudatettu puristisen puhtaita ja selkeitä linjoja. Menevää ulkonäköä korostavat lyhyet etu- ja takaylitykset, 16–19-tuumaiset pyörät, pitkä konepelti sekä kapeat valoumpiot kromikorostuksilla. Sisällä vastaan huokuu uudenlainen tilan tunne, jota ilmentää erityisesti siiven lailla ovien väliin kaartuva näyttävä kojelauta. Sisäilmeen voi viimeistellä esimerkiksi lisävarusteena saatavalla 64-sävyisellä tunnelmavalaistuksella, valmistaja vinkkaa. Kojelaudan näyttöratkaisuun on tarjolla kolme vaihtoehtoa, jotka ovat kaksi 7 tuuman (17,78 cm) näyttöä, 7- ja 10,25-tuumaiset (26 cm) näytöt tai kahden 10,25 tuuman laajakuvanäytön pari. Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa