26.7.2018 Ajoneuvot Mercedes-Benzin mallistotäydennys – tältä näyttää A-sarjan sedan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä A-sarja täydentyy sedanilla, mutta toistaiseksi tarjolla on vain ennakkotietoja. Virallista ensiesittelyä on maltettava odottaa lokakuuhun ja Pariisin autonäyttelyyn. Autovalmistaja Mercedes-Benz kertoo odotetusti täydentävänsä suosituksi osoittautuneen kompaktikokoluokan mallistoaan. Valikoima lavenee seuraavaksi A-sarjan neliovisella sedan-mallilla. Auto esitellään ensi kertaa yleisölle Pariisin autonäyttelyssä lokakuun alussa. Uutta A-sarjan sedania valmistetaan ensi vaiheessa USA:n markkinoita varten Meksikossa Aguascalientesin tehtaalla, ja tuotanto laajenee ensi vuoden aikana Saksan Rastattiin. Suomeen uutuus saapuu keväällä 2019. Pariisissa esiteltävän sedanin lisäksi Kiinassa valmistetaan erikoispitkää A-sedan L –mallia, joka on tarkoitettu yksinomaan paikallisille markkinoille. – A-sarjan ensimmäinen sedan on vastaus monien asiakkaidemme toiveisiin. Se on oivallinen valinta kenelle tahansa, joka etsii kompaktia ja urheilullista sedan-mallin autoa, sillä saatavana on nyt myös riittävästi tavaratilaa ja kuljetuskykyä, Mercedes-Benzin myynti- ja markkinointijohtaja Britta Seeger luonnehtii. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytettävyyttä hiottu A-sarjan sedan on valmistajansa mukaan jo seitsemäs mallivaihtoehto Mercedes-Benzin kompaktiautojen kokoluokassa. Uutuuden kiinnostavimmat mitat ovat ennakkotietojen perusteella seuraavat: Pituus/leveys/korkeus: 4549/1796/1446 mm Akseliväli: 2729 mm Tavaratila: 420 litraa Päätila edessä/takana: 1024/944 mm Kyynärpäätila edessä/takana: 1457/1446 mm Hartiatila edessä/takana: 1400/1372 mm Jalkatila edessä/takana: 1062/861 mm A-sarjan sedanin käytettävyyden kerrotaan lähestyvän huippua kokoluokassaan. Käytännössä tämä takoittaa sitä, että hartia-, kyynärpää- ja päätilaa on tarjolla keskimääräistä enemmän ja kulun takaistuimelle luvataan olevan helppoa. Päätilaa takaistuimella on valmistajan mukaan eniten kokoluokassaan. Tavaratila on litrojen valossa varsin kelvollinen ja valmistaja kertoo sen käytettävyyteen kiinnitetyn erityistä huomiota. Tavaratilan lastausaukon leveys on 950 milliä, ja aukon korkeus kannen lukosta takaikkunan alareunaan on 462 milliä. Ilmanvastuskertoimen suhteen A-sarjan sedan yltää samalle tasolle CLA Coupén kanssa, sillä mallien Cd-arvo on ainoastaan 0.22. A-sarjan hatchback-mallin vastaava arvo on 0.25. Sedanin otsapinta-ala on 2,19 neliömetrin suuruinen eli pienempi kuin CLA Coupéssa. Ilmanvastusta on pienennetty esimerkiksi parantamalla etuvaloumpioiden saumausta ja kattamalla koko alusta yhtenäisellä muovipaneloinnilla. Kaksi moottorivaihtoehtoa alkuun A-sarjan sedan on saatavana lanseerausvaiheessa kahdella polttomoottorivaihtoehdolla, eli tarjolla on odotetusti bensiini- ja dieselvaihtoehto. Bensiinimoottori on mallia A 200 (120 kW/163 hv, 250 Nm) ja sen pariksi tarjotaan 7G-DCT-kaksoiskytkinvaihteisto. Valmistajan ennakkotiedoissa ilmoittama yhdistetty kulutus autolle on 5,2–5,4 l/100 km ja CO2-päästöt 119–124 g/km. Dieselmoottori on puolestaan A 180 d (85 kW/116 hv, 260 Nm) ja vaihteisto on sama kuin bensavaihtoehdossakin. Kulutuslukemat yhdistelmälle ovat yhdistetyssä ajossa 4,0–4,3 l/100 km ja CO2-päästöt 107–113 g/km, valmistajan kertoman mukaan. Varustelu huomioitu jo aloitusmallissa A-sarjan sedanin aloitusmalli tarjoaa Mercedes-Benzin mukaan kelpo kattauksen valmistajan uusinta teknologiaa. Vakiovarusteisiin kuuluvat esimerkiksi oppiva, ääniohjattava ja kustomoitava MBUX-infotainment-järjestelmä, aktiivinen hätäjarruavustin sekä aktiivinen kaista-avustin, joka toimii 60–200 kilometrin nopeusalueella. Lisävarusteina tarjolla ovat esimerkiksi avaimeton Keyless-Go-järjestelmä sekä takaluukun Hands-Free Access –avaus. Varustetasoja on tarjolla kolme: Style, Progressive ja AMG Line. Lisäksi saatavana erillisiä varustepaketteja. Valmistajan tapaan tarjolla on myös Edition 1-varustelu ensimmäisen mallivuoden ajan. Mercedes-Benzin uudistuva A-sarja kykenee jatkossa puoliautomaattiseen ajamiseen lisävarusteena saatavan Driving Assistance –varustepaketin avulla tietyissä tilanteissa. S-sarjasta peräisin oleva teknologia perustuu Distronic-Plus etäisyysvakionopeusavustimen, aktiivisen hätäjarruavustimen sekä aktiivisen kaista-avustimen yhteistoimintaan. Kamera- ja tutkajärjestelmänsä avulla auto näkee jopa 500 metrin päähän eteenpäin, ja toimintoja täydennetään kartta- ja navigointitietojen avulla. Luvassa kompaktia ylellisyyttä Muotoilussa on noudatettu puristisen puhtaita ja selkeitä linjoja. Menevää ulkonäköä korostavat lyhyet etu- ja takaylitykset, 16–19-tuumaiset pyörät, pitkä konepelti sekä kapeat valoumpiot kromikorostuksilla. Sisällä vastaan huokuu uudenlainen tilan tunne, jota ilmentää erityisesti siiven lailla ovien väliin kaartuva näyttävä kojelauta. Sisäilmeen voi viimeistellä esimerkiksi lisävarusteena saatavalla 64-sävyisellä tunnelmavalaistuksella, valmistaja vinkkaa. Kojelaudan näyttöratkaisuun on tarjolla kolme vaihtoehtoa, jotka ovat kaksi 7 tuuman (17,78 cm) näyttöä, 7- ja 10,25-tuumaiset (26 cm) näytöt tai kahden 10,25 tuuman laajakuvanäytön pari. Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan