16.10.2026

Hallitus pääsi sopuun polttoainehintakiistassa – vastaanottona taputuksia selkään ja potkuja pyllylle

Kuva Moottorin arkisto

Hallitus päätti 60 miljoonan euron tukipaketista, jolla annetaan ensiapua polttoaineiden korkeista hinnoista kärsiville. Tukipakettia kiitellään, mutta valmiita ei kenenkään mielestä olla.

Pilviin pompanneet polttoainehinnat ajoivat hallituksen pakkorakoon, josta ei enää ollut ulospääsyä ilman polttoainehinnoista eniten kärsiville kohdistettavaa tukipakettia. Erityisesti kuljetusala peräänkuulutti hallitukselta toimia, mutta paine kasvoi monella rintamalla.

Keinot ovat monet, joten erilaisia ehdotuksiakin nähtiin. Esimerkiksi Autoliitto vaati tiedotteessaan dieselin käyttövoimaveron poistamista, polttoaineiden valmisteverojen määräaikaista alentamista ja vähintäänkin jakeluvelvoitteen korotuksien jäädyttämistä. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen totesi tuolloin, että jakeluvelvoitteen alentaminen laskisi polttoainehintoja.

Keskuskauppakamari sen sijaan toivoi, ettei jakeluvelvoitetta alennettaisi. Keskuskauppakamarin keinovalikoimassa olisi ollut dieselin valmisteveron alentaminen ja ammattidieselin käyttöönotto.

Näkemyksiä oli monenlaisia myös hallituksen sisällä, mutta loppujen lopuksi odotettuun sopuun päästiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hallituksen tukipaketti

Torstaina 15. lokakuuta hallitus tiedotti 60 miljoonan euron tukipaketista. Hallitus kohdentaa 30 miljoonaa euroa polttoainetukena kuljetusalan sekä maa- ja metsätalousalan tilanteen helpottamiseksi. Polttoainetuen kohdentaminen täsmentyy jatkovalmisteluiden aikana.

20 miljoonaa euroa tukipaketista kohdistuu ajoneuvoveron perusveron alentamiseen. Hallitus siis kolminkertaistaa kevään kehysriihessä jo aikaisemmin päätetyn 10 miljoonan euron ajoneuvoveron perusveron alennuksen.

Viimeinen 10 miljoonaa euroa varataan työmatkakuluvähennysten ylärajan nostoon. Ylärajaa korotetaan vuodelle 2027 nykyisestä 7000 eurosta 7800 euroon.

Edellä mainittujen lisäksi hallitus tuo joustoja jakeluvelvoitteeseen, joilla pyritään mahdollistamaan velvoitteiden kustannustehokas täyttäminen. Jakeluvelvoitteen ristiintäyttöä nostetaan 30 prosentista 100 prosenttiin ja ylitäyttöä kasvatetaan 30 prosentista 100 prosenttiin.

tankkaus_bensan_hinta_8_2022_MJ

SKAL pitää tukipakettia riittämättömänä

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL kiittää hallitusta tukipaketista, mutta pitää tuen tasoa riittämättömänä.

– Nyt tehty ratkaisu on välttävä. Odotamme, että polttoainetuen valmistelu tehdään erittäin nopeasti. Monet muut EU-maat ovat tehneet aikaisemmin ja nopeammin vaikuttavia ratkaisuja, sivaltaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.

SKAL peräänkuuluttaa sellaisten toimenpiteiden valmistelua, joilla dieselin hintaan vaikutetaan pysyvästi.

Nyt tehty ratkaisu on välttävä.

– Kuljetusala on kiitollinen polttoainetuesta, mutta kertaluonteinen polttoainetuki ei poista haittaa, jonka kilpailijamaita merkittävästi korkeampi polttoaine Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle aiheuttaa, Kujala toteaa.

Koska riski sille, että dieselin hinta nousee edelleen, on olemassa, SKAL vaatii hallitukselta päätöksentekokykyä, ja nostaa hallituksen polttoainesovussa haudatun jakeluvelvoite-kissan takaisin pöydälle.

– Nyt sovittujen joustojen vaikutukset jakeluvelvoitteeseen ovat pieniä. Meidän tulisi edelleen harkita jakeluvelvoitteen alentamista. Alentamisella voitaisiin torjua edes osa korkean energian hinnan negatiivisista vaikutuksista maallemme, Kujala sanoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suomen Yrittäjät vaatii ammattidieseliä

Suomen Yrittäjät antaa hallitukselle vähintäänkin varovaisen taputuksen selkään, mutta SKALin lailla siirtää keskustelun jatkotoimiin. Suomen Yrittäjien mukaan kuljetusyrityksille kohdistuva suora tuki on tärkeä, mutta tilapäinen ratkaisu, joka ei ratkaise kustannusongelmaa pysyvästi.

– Nyt katse pitää kääntää ammattidieseliin. Sen käyttöönotossa ei ole enää varaa viivytellä. Hallituksen esitys on tuotava eduskuntaan tänä syksynä ja järjestelmä on saatava käyttöön mahdollisimman nopeasti, paaluttaa Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.

Yrittäjät muistuttaa, että ammattidieselin veronpalautusten tason on oltava riittävän suuri, että sillä on todellisia vaikutuksia kustannuksiin.

Nyt katse pitää kääntää ammattidieseliin.

Polttoainehintaan liittyviä helpotuksia ei Suomen Yrittäjien mukaan saa myöskään rajata pelkästään raskaaseen liikenteeseen. Myös pienempää kuljetuskalustoa käyttävien yritysten ja polttoöljyä käyttävien koneyritysten kustannukset ovat nousseet voimakkaasti.

tankkaus_bensan_hinta_8_2022_MJ

Elinkeinoelämä kiittelee

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää hallitusta polttoainehintoja koskevasta ratkaisusta ja pitää erityisen tärkeänä sitä, ettei hallitus tee muutoksia polttoaineiden jakeluvelvoitteen tasoon. EK toivoo jakeluvelvoitteen alentamisen sijaan kohdennettuja ratkaisuja kansalaisten ja yritysten kustannuspaineisiin.

– Jakeluvelvoite ei ole akuutin polttoainekriisin syy, eikä siihen puuttuminen olisi tuonut aikataulunkaan puolesta aitoa helpotusta pumppuhintoihin. Sen sijaan negatiivinen vaikutus investointiympäristön luotettavuuteen olisi voinut olla huomattava ja pitkävaikutteinen, perustelee EK:n toimitusjohtaja Minna Helle.

EK:n mukaan hallituksen tukipaketin ratkaisut ovat jakeluvelvoitteen alentamista parempia vaihtoehtoja ja niillä helpotetaan yritysten ja kansalaisten kustannuspaineita vaarantamatta ilmastotavoitteiden toteutumista ja investointien etenemistä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat