21.4.2022 Ajoneuvot Mikään ei ole enää entisellään – ikonisen Toyota Crownin kerrotaan muuttuvan maasturiksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos kulmakivi Toyota Crown muuttuu maasturiksi, niin kuin japanilaislähteet kertovat, pitää alkaa olla jo todella huolissaan perinteisten sedanien puolesta. Toyotalla on ollut 50- ja 60-luvuilta asti perinteenä nimetä sedan-mallinsa erilaisilla kruunu-johdannaisilla sanoilla. Sen seurauksena meillä on esittelyjä kaipaamattomat Corolla ja Camry sekä enimmäkseen Toyotan kotisaarelle jäänyt Crown, joka on seuraava keisarillisesta Century-limusiinista.Crownin perustavanlaatuinen muutos ei ole enää edes kaukana, sillä muun muassa Reutersin siteeraamat japanilaislähteet kertovat Crown SUV:in tulevan markkinoille Japanissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa jo ensi kesänä. Crown-sedanin myynti ei ole viime vuosina ollut aivan sillä tasolla, kuin se voisi olla, joten sen nimen siirtäminen mitä muodikkaimpaan korimalliin ja uusille markkinoille tuonee lukuihin isoakin lisää.Varaslähtö: Toyota Crown Kluger on Kiinan markkinoille Crowniksi alabrändätty Kluger, amerikkalaisittain ja eurooppalaisittain Highlander. Tunnusomainen kruunulogo on siis itse asiassa jo nähty maasturin keulalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaailmalle jopa täyssähköisenä luksuskatumaasturinaKatumaasturi-Crownia alettaneen myydä mainituilla markkina-alueilla hybridiä ja/tai ladattavana hybridinä. Seuraavana vuonna tuotanto-ohjelmaan saatetaan ottaa myös täyssähköinen Crown kilpailemaan luksussähkömaastureiden kasvavasta asiakaskunnasta.Ylipäätään ylellisen Crownin vieminen kauas Japanin ulkopuolelle on ennennäkemätön ratkaisu, sillä Toyotan luksussiipi Lexus on juuri sitä varten olemassa. Euroopassa Lexus tulee olemaan keihäänkärki jatkossakin, sillä tänne ei Crownia sedanina sen kummemmin kuin katumaasturinakaan ole luvassa.Isokokoisen ja ylellisen Crownin nykyinen sukupolvi on perinteiden velvoittamana takavetorakenteinen ja on sukua Lexuksen LC- ja LS-lippulaivoille.Kuitenkin toivoa myös sedan-mallin jatkostaKokonaan uuden Crown SUV:in pohjalle tehdään joidenkin lähteiden mukaan myös kokonaan uusi sedan-mallinen Crown. Tämä siksi, että Japanissa perinteiselle takavetoiselle sedanille löytyy sen verran paljon ystäviä, ettei sellaisen pudottamista mallistosta katsottaisi hyvällä. Mahdollinen uusi sedan-mallinen Crown olisi kuitenkin tarjolla vain näille japanilaisille sedanien ystäville.Toyota Crown - silloinen Toyopet Crown - kokeili siipiään 50-luvun lopulla ensimmäisenä Toyotana Yhdysvalloissa. Sitä pidettiin kuitenkin ylihintaisena ja hitaana. Toyota on nyt USA:n myydyin automerkki, joten ehkä vanhoista haasteista on päästy eroon myös Crownin osalta.Lähteet: Carscoops, Reuters Kuvat: Toyota Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa