4.12.2021 Ajoneuvot Naamiokuvassa ujostelee Polestar 3 – sähköautobrändi panostaa nyt kasvuun _ Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensi vuonna saapuva sähkökatumaasturi Polestar 3 esiintyy naamiokouvassa. Samalla Polestar kertoo suunnitelmistaan pohjarakenteiden, malliston ja laajenemisen suhteen. Aiemmin peiton alla luimistellut Polestar 3 on saatu viralliseen naamiokuvaan. Ruotsalais-kiinalaisen sähköautomerkin seuraava malli on katumaasturi, suorituskykyä unohtamatta. Polestar 3 on tulossa markkinoille 2022. Erityisesti uutuusmallin arvioidaan vetoavan yhdysvaltalaisiin, joten uuden mallin valmistus tapahtuu Etelä-Karolinan Charlestonin tehtaalla. – Rakennamme Amerikassa amerikkalaisille, kiteyttää Polestarin toimitusjohtaja Thomas Ingenlath. – Polestar 3 on suunniteltu esiteltäväksi 2022 suorituskykyisenä sähkökatumaasturina, joka määrittelee, miltä katumaasturit näyttävät sähköaikana, toimitusjohtaja jatkaa. Polestar 3:n pitäisi olla eräs ympäristötietoisimmista autoista, mitä alalla on nähty. Se on myös suunniteltu siten, että autoon olisi tulossa 2020-luvun puolivälissä seuraavan sukupolven autonomisen ajamisen tekniikkaa, joista vastaavat muun muassa Nvidia ja Lidar-järjestelmiä valmistava Luminar. Ingenlath kuvailee, että auton kykyjen pitäisi olla jossain autonomiatason kolme ja neljä välimaastossa. – Kuvailemme hyvin selkeästi mihin se pystyy: se päästää sinut vapaalle moottoritien autonomisissa tilanteissa. Kuljettajan ei tarvitse keskittyä ajamiseen ja hän voi irroittaa kädet ohjauspyörästä ja auto hoitaa sen osuuden ajamisen. Toiset kutsuisivat sitä tason 4 autonomiaksi, mutta jos tasoja tulkitaan tiukasti, niin kyseessä on enemmänkin 3-plus, Ingenlath kommentoi Automotive Newsille. _ Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kasvusuunnitelmia ja oma perusrakenne Polesstarin lähivuosien tavoitteena on kasvaa. Tänä vuonna yhtiö saavuttanee 29 000 auton tavoitteensa yhteensä 14 eri markkina-alueella. 2023 mennessä merkki haluaa olla ainakin 30 eri markkinalla ja 2025 vuotuisen myyntimäärän pitäisi olla 290 000 autoa. Jo ensi vuoden aikana yhtiö haluaa tuplata omien myymälöidensä määrän 86:sta 150:een. Mallistossa laajenemissuunnitelmat merkitsevät uutta Polestar-mallia joka vuosi seuraavan kolmen vuoden ajan. Osana suunnitelmia on myös oman perusrakenteen kehittäminen. Tähän asti merkki on hyödyntänyt Volvon kanssa kehitettyjä ratkaisuja, mutta nyt tavoitteena on kehittää oma alumiininen runkorakenne. Ensimmäinen uutta rakennetta hyödyntävä auto lienee Polestar 5, josta nähtiin aiemmin Precept-konseptimalli. Precept onkin Ingenlathin mukaan ollut paras osoitus siitä, että omat rakenteet antavat mahdollisuuden eriäviin autoihin. – Jos pistäisimme sen [Preceptin] olemassa olevaan sarjatuotantorakenteeseen, joka löytyy konsernin työkaluvalikoimasta, olisimme ehdottomasti joutuneet kompromissiin tuloksen suhteen, Ingenlath kommentoi. Lähteet: Polestar, Automotive News Kuvat: Polestar Teksti: Aake Kinnunen Lisää aiheesta Hulppea sähköinen gran turismo: Polestar Precept saapuu tuotantoon Polestar Precept – tästä täyssähköisestä konseptiautosta kaikki muut voisivat ottaa mallia Polestar 3 hahmottuu – yli 480 km latauksella, katumaasturin tähtäimessä USA Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?