23.4.2024 Uutinen Nuoret hirvieläimet etsivät nyt elinpaikkojaan – ja voivat poukkoilla liikenteessä Teksti Moottorin toimitus Kuva Moottori Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nuoret hirvieläimet etsivät keväällä omia elinalueitaan ja kokemattomina ne voivat eksyä toisinaan taajamiinkin. Nuoret hirvieläimet etsivät näin keväällä omia elinpaikkojaan ja voivat käyttäytyä arvaamattomasti. Kevään loppupuolella ja alkukesästä hirvieläimiä voi tavata myös epätavallisissa paikoissa. Eläimet saattavat käyttäytyä uteliaasti, ne voivat liikkua asutuksen lähellä ja olla hölmistyneitä uusista ympäristöistään.– Usein poikkeuksellisesti käyttäytyvä eläin on nuori yksilö, jonka emo on vieroittanut, riistasuunnittelija Reima Laaja Suomen riistakeskuksesta kertoo.Kun vastat opettelevat itsenäistä elämää, se saattaa johtaa joskus yllättäviin kohtaamisiin taajamissa.– Taajamaan eksyminen on yllätys eläimelle itselleenkin ja epämiellyttävä tilanne muuttuu helposti vauhkoksi pakenemiseksi, Laaja sanoo.Taajamaan eksynyt hirvieläin pyritään ohjaamaan turvallisemmille alueille poliisin ja suurriistavirka-apu -toimijoiden yhteistyöllä. Hirvi on iso eläin ja se voi aiheuttaa rakennetussa ympäristössä liikkuessaan vaaratilanteita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyIlmoita onnettomuudesta aina hätäkeskukseenJos hirvieläinonnettomuus tapahtuu, siitä täytyy aina ilmoittaa hätäkeskukseen. Se onnistuu soittamalla tai puhelimeen ladattavalla 112 Suomi -mobiilisovelluksella.Soitto hätäkeskukseen käynnistää tapahtumaketjun, jonka päätteeksi poliisin virka-apuna toimiva riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) käy noutamassa kuolleen eläimen tai käynnistää loukkaantuneen eläimen jäljestyksen.Jotta eläimen kohtalo saadaan selvitettyä, tarkka tieto onnettomuuspakasta on tärkeä. Kolaripaikan voi myös merkitä jollain autosta löytyvällä esineellä tai ladata riista.fi -sivustolta riistaonnettomuusmerkin.– Autosta löytyvä muovipussi tai muun vastaavan esineen kiinnittäminen tienlaitaan näkyvälle paikalle eläimen poistumissuunnan puolelle riittää, riistasuunnittelija Laaja sanooJoskus käy myös niin, että kolarista pienen hirvieläimen kanssa ei ilmoiteta. Syynä tälle voi olla ajoneuvolle aiheutuneet vähäiset vahingot. Ehjä auto ei kuitenkan aina tarkoita eläimen selviytymistä vaurioitta. Jos pienestä kolarista ei tehdä ilmoitusta, eläintä ei osata etsiä ja sen pahimpana kohtalona on hidas kuolema maastossa. SRVA-toimijoiden tavoitteena on pyrkiä tarkastamaan onnettomuuksissa osallisena olleen eläimen kunto. He jäljestävät hirvieläintä koirien avulla ja yrittävät saada sen liikkeistä ja loukkaantumiasteesta havaintoja. Pahoin loukkaantuneet eläimet lopetetaan eläinsuojelullisista syistä.– Joskus eläin selviää säikähdyksellä tai pienillä vammoilla isostakin törmäyksestä ja jäljestys saa onnellisen lopun, joskus taas pieninkin kopsahdus on sinetöinyt eläimen kohtalon, Laaja kertoo.Lähde: Suomen riistakeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 15.12.2024 Ajatuksia autoista Ylinopeusholhous ja luistamisen ABC – Ajatuksia autoista 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 13.12.2024 Uutinen Nissanin maahantuonti siirtyy Bassadonelle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”