20.5.2025 Uutinen Rouheampi ja kyvykkäämpi – Fiat Grande Panda 4×4 -konsepti antaa viitteitä tulevasta Teksti Eetu Kokkonen Kuva Fiat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fiat Grande Panda 4x4 -konsepti manifestoi tulevaisuuden neliveto-Pandaa. Nelivetoista Fiat Pandaa voidaan pitää jo melkoisena kulttiautona. Etenkin Etelä- ja Keski-Eurooppaan suunnattu nelivetoinen pikkuauto on saanut vuosien varrella hurjan suosion – vuoden 1983 julkaisun jälkeen nelivetoisia Pandoja on myyty jo lähes 800 000 kappaletta. Pandan perinteitä jatkavan, Fiat Grande Pandan ensikoeajossa Moottorille kerrottiin, että myös kyseinen malli tulee myöhemmin tarjolle nelivetoisena. Tuolloin auton teknillisistä ratkaisuista ei vielä haluttu kertoa, mutta nyt pieniä johtopäätöksiä voidaan tehdä italialaisvalmistajan esittelemän Fiat Grande Panda 4x4 -konseptin perusteella. Tiedotteessa ei kerrota suoraan millainen voimalinja nelivetoisen Pandan konseptissa on, mutta mainitaan sen taka-akselin olevan sähköinen. Hybridimalliin ei siis ole tulossa kardaaniakselia voimanvälittäjäksi, vaan takapyörille syötettäneen voimaa samaan tapaan kuin on uumoiltu tapahtuvan tulevan nelivetoisen Dacia Duster Hybridin kohdalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pliis, myös tuotantomalliin nämä Fiat Grande Panda 4x4 -konsepti lisää seikkailu-uskottavuuttaan sopivan rouhealla ulkokuoren varustelulla. Seikkailumuovien lisäksi Panda-konseptiin on lisätty tyyliin sopivat pienet neliölisävalot, siro kattokori apuvaloineen ja tietysti perinteitä kunnioittavan punaisen ulkovärin kanssa yhteensopivat beiget peltivanteet. Kylkien muovipaneeleihin on stanssattu Panda-tekstit. Tämän enempää lisätietoja Fiat ei vielä autosta paljasta, joten tuotantomallin teknisiä tietoja saadaan jäädä vielä odottamaan. Toivottavasti tuotantomalliin tulee kuitenkin tarjolle esimerkiksi konseptimallin lisävalot ja kattokori, eikä kyseessä ole ainoastaan niin sanottua ”konseptikiusoittelua”. Lue lisää Kaikki artikkelit 5.1.2026 Uutinen Vuoden 1956 Fiat Bartoletti 306 -lavetin historiaan kuuluu muun muassa Formula 1, Shelby, Lotus ja elokuvarooli 14.6.2024 Uutinen Pienen auton suuri paluu: Fiat Grande Panda 17.3.2024 Ajoneuvot Polttomoottorinen Fiat Panda jatkaa tuotannossa ainakin vuoteen 2027 – siis myös sähköisen rinnalla 23.10.2023 Ajoneuvot Stellantis pisti isot pakettiautonsa uusiksi – tosin edelleenkin hyväksi havaitulla perusrakenteella vuodelta 2006 22.10.2023 Ajoneuvot 25-vuotias Fiat Multipla on juhlansa ansainnut – siksi alkuperäisen mallin muotoilijalle on annettu vapaat kädet suunnitella ainutlaatuinen keräilykappale 8.8.2023 Ajoneuvot Fiat tähtää Dacia Springin tontille Pandaa henkivällä sähköautolla 5.7.2023 Ajoneuvot Fiat 600 sai tyylikkään seuraajansa – alkuun sähköisenä tarjottavalla B-SUV:illa on monia edeltäjiä 25.6.2023 Ajoneuvot Fiat Panda 4×40° juhlistaa maailman kyvykkäintä pikkuautoa 13.6.2023 Ajoneuvot Fiat 600 on tulevaisuudessa B-segmentin crossover – läväytettiin virallisen salakavalasti nettiin ennen ensiesittelyä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla