14.6.2024 Uutinen Pienen auton suuri paluu: Fiat Grande Panda Teksti Aake Kinnunen Kuva Fiat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fiat Grande Panda on osoitus, että Torinossa on vielä pilkettä jäljellä Stellantiksenkin aikaan. Fiatin mallisto on ollut tuuliajolla jo jonkin aikaa, mutta nyt italialainen kansanauto on tekemässä paluuta. Esimakua saatiin konseptien muodossa jo alkuvuodesta ja nyt esittelyssä on Fiat Grande Panda. Keittiöitaliaa puhuvat tietävät, että nimi viittaa suureen Pandaan, mutta uutuus on silti tiukasti pikkuautoluokassa alle neljän metrin pituudellaan. Stellantiksen STLA Smart -perusrakenteelle tehtävä uusi Panda taipuu niin täyssähköiseksi kuin hybridiksi. 3,99 metriä pitkä Grande Panda on muotoiltu Torinon Centro Stile -muotoilukeskuksessa ja siitä on tarkoituksella tehty kiilamainen siluetiltaan ja jyhkeä linjoiltaan. Kulmikkaiden pyöränkaarien lisäksi kattokaiteet antavat autolle lisää jämäkkyyttä. Hauskana yksityiskohtana Fiat- ja Panda-tekstit on upotettu auton muotoon eräänlaisena viittauksena alkuperäiseen Panda 4x4:ään. 17-tuumaisten vanteiden X-muoto on puolestaan viittaus 1980-luvun geometrisiin muotoihin. Hiukan samaa henkeä on myös auton pikselivaloissa. "Itse asiassa, Grande Panda sopii täydellisesti perhearkeen ja urbaaniin ympäristöön jokaisessa maassa… aito Fiat siis!” – Fiatin toimitusjohtaja Olivier Francois Auto on tehty B-segmenttiin edellisen Pandan tavoin ja se on yhtä lailla tarvittaessa viiden hengen kuljettamiseen – joskin takapenkin keskipaikka lienee parhaimmillaan poikkeustilanteita varten. Nähtäväksi jää, kelpaako uusi Fiat Grande Panda korvaamaan vihdoin Rooman katukuvien oletusautona olevan 2003–2012 Pandan. Fiat Grande Panda tulee ensimmäisenä saataville Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, sillä Fiat aikoo uuden perusrakenteen myötä palata maailmanlaajuisiin malleihin keskityttyään Italian kotimarkkinoihin viime vuosina. Grande Panda on samalla ensimmäinen malli, joka juhlistaa Fiatin 125-vuotista taivalta ja italialaismerkki esittelee uuden mallin per vuosi aina 2027 saakka. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.1.2026 Uutinen Vuoden 1956 Fiat Bartoletti 306 -lavetin historiaan kuuluu muun muassa Formula 1, Shelby, Lotus ja elokuvarooli 20.5.2025 Uutinen Rouheampi ja kyvykkäämpi – Fiat Grande Panda 4×4 -konsepti antaa viitteitä tulevasta 12.7.2024 Esittely Koeistuttu: Fiat Grande Panda – Nallekarhun paluu maailmankartalle ja siis myös Suomeen 17.3.2024 Ajoneuvot Polttomoottorinen Fiat Panda jatkaa tuotannossa ainakin vuoteen 2027 – siis myös sähköisen rinnalla 23.10.2023 Ajoneuvot Stellantis pisti isot pakettiautonsa uusiksi – tosin edelleenkin hyväksi havaitulla perusrakenteella vuodelta 2006 22.10.2023 Ajoneuvot 25-vuotias Fiat Multipla on juhlansa ansainnut – siksi alkuperäisen mallin muotoilijalle on annettu vapaat kädet suunnitella ainutlaatuinen keräilykappale 8.8.2023 Ajoneuvot Fiat tähtää Dacia Springin tontille Pandaa henkivällä sähköautolla 5.7.2023 Ajoneuvot Fiat 600 sai tyylikkään seuraajansa – alkuun sähköisenä tarjottavalla B-SUV:illa on monia edeltäjiä 25.6.2023 Ajoneuvot Fiat Panda 4×40° juhlistaa maailman kyvykkäintä pikkuautoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla