23.10.2023 Ajoneuvot Stellantis pisti isot pakettiautonsa uusiksi – tosin edelleenkin hyväksi havaitulla perusrakenteella vuodelta 2006 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nykypolven Fiat Ducato, Citroën Jumper ja Peugeot Boxer ovat jo 17-vuotiaita malleja, ja Opel Movanokin liittyi vielä samaan kerhoon parisen vuotta sitten. Hurjan pitkästä malli-iästään huolimatta hyväksi havaitussa pohjassa on riittänyt edelleen varaa ainakin yhdelle merkittävälle elinkaaripäivitykselle. Silloiset Fiat-konserni ja PSA ovat pitäneet yhtä isojen pakettiautojen saralla jo neljän vuosikymmenen ajan, siis kauan ennen kuin ne löysivät toisensa lopullisesti Stellantis-jättikonsernin kautta kuluvan vuosikymmenen alussa. Viimeisimmästä Ducato-Jumper-Boxer -kolmikosta niillä on kokemusta jo 17 vuotta, sillä se näki päivänvalon alun perin vuonna 2006. Edellinen vastaavan merkityksen uudistus mallistoon nähtiin vuonna 2014. Nyt saadut uudistukset pohjautuvat täysin tähän samaan konseptiin, joka on osoittautunut ilmeisen hyväksi, ja saavuttanee kevyesti kolmen vuoden päässä häämöttävän 20 vuoden rajapyykin tuotannossa.Stellantiksen ison pakumalliston uudistuksessa on keskitytty erityisesti perusteellisesti uudistetun täyssähkömalliston tehokkuuteen sekä ajoavustimien ajanmukaistukseen ja laajaan liitettävyyteen. Polttomoottorit pysyvät tiukasti osana mallistoa, mutta brändit valmistautuvat jo ensi vuodelle myös ensimmäisen vetypolttokennomalliston lanseeraukseen näin isossa pakettiautoluokassa.Silmälle nähtäviä uudistuksia riittää niin ikään, sillä kaikki autot ovat saaneet uudistetun keulailmeen, ja muun muassa kuljettajan paikalta avautuu näkymä upouudelle digitaalimittaristolle. Stellantis esitteli hetki sitten Italian Baloccossa järjestämässään tilaisuudessa kolme kertaa neljä mallia eli päivityksiä tuli itse asiassa konsernin kaikkiin Euroopan pään pakettiautomalleihin. Tässä artikkelissa keskitytään isoimpiin malleihin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViisinkertainen eläköönFiat Ducato, Citroën Jumper, Peugeot Boxer ja Opel Movano sekä sen brittipeilikuva Vauxhall Movano ovat sisarmalleja, joten tekniset yksityiskohdat koskevat kaikkia, mutta brändi-ilmeiden mukaiset personoinnit ovat toki mallikohtaisia.Kaikkia malleja yhdistää uusi täyssähkövoimalinja. Uusi 110 kilowattitunnin akusto mahdollistaa aiempaa peräti 30 prosenttia pidemmän toimintamatkan, WLTP-lukemissa jopa 420 kilometrin sellaisen. Myös sähkömoottori on mennyt uusiksi, mahdollistaen edellissukupolvea paremman, 200 kilowatin ja 410 newtonmetrin kapasiteetin. Lisäksi esimerkiksi Fiat kertoo pystyvänsä myymään E-Ducatoaan 25 prosenttia aiempaa halvemmalla.Suurien sähköuutisten jälkeen tulee maltillisempia polttomoottoriuutisia, ja sillä saralla merkittävin avaus onkin uusi 8-vaihteinen automaattivaihteisto, kuusivaihteisen käsivalintaisen laatikon rinnalla. Tutut dieselvoimanlähteet ovat 120-, 140- ja 180-hevosvoimaisia.Citroën Jumper on saanut keulalleen merkin upouuden logon.Autojen uudet keulat, jotka siis erottavat ne parhaiten toisistaan, ovat saaneet sekä sähkö- että polttomoottoripuolella aerodynamiikkaparannuksia, jotka ovat johtaneet siihen, että dieselmallien kulutus ja hiilidioksidipäästöt ovat voineet pudota jopa yhdeksällä prosentilla, ainakin jos päivän ajosuoritteeseen sisältyy merkittävissä määrin moottoriteitä. Muotoilulla on merkityksensä myös täyssähkömallien toimintamatkan kasvamisessa.Turvallisuuspuolella merkittävin uutinen lienee se, että Stellantiksen nelikosta/viisikosta tulee isojen pakettiautojen luokassa ensimmäinen, joka pitää sisällään tason 2 autonomisen ajamisen toiminnot, tarkoittaen autonomisia mahdollisuuksia kiihdytyksessä, jarrutuksessa ja ohjaamisessa. Autojen ohjaamossa avautuva näkymä pitää sisällään niin ikään uutta teknologiaa, nimittäin lisää digiä. Sähkömallit saavat avaimettoman kulun ja käynnistyksen. Kosmeettisemmat uudistukset käsittävät muun muassa uuden ohjauspyörän. Lisäksi ergonomiaa ja käytännöllisyyttä parantaa mahdollisuus kääntää keskipenkki kirjoitus-/eväspöydäksi.Uudistetut isot Stellantis-pakettiautot tulevat tarjolle neljällä pituudella ja kolmella korkeudella, ajoneuvon kokonaismassan ollessa jopa 5 tonnia, maksimaalisen hyötykuorman 2 tonnia ja tavaratilan tilavuuden jopa 17 kuutiometriä.Tehdasvarustellut malliversiot käsittävät jatkossakin umpipakettiauton, henkilöpakettiauton, alustan, alustan miehistöohjaamolla, kippimallin, sivukippimallin sekä matkailuauton alustan, onhan Fiatin versio asiasta eli Ducato valittu hiljattain Euroopan parhaaksi matkailuauton pohjaksi. Uusi malliversio tulee puolestaan olemaan tehdasvarusteltu lähettimalli pikajakeluun, johon tulee nosto-ovi.Stellantiksen perusteellisesti uudistettu isojen pakettiautojen mallisto tulee pian tarjolle.Lähde ja kuvat: Stellantis (Fiat, Citroën, Peugeot, Opel) Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle