12.10.2024 Ajoneuvot Odotettu, autonominen Tesla Robotaxi ilman hallintalaitteita – tuotantoon väitetysti 2026, väitetysti alle 30 tonnin hinnalla Teksti Benjamin Helander Kuva Tesla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lupausten ja odotusten summa Robotaxin kohdalla on niin valtava, että sillä on suuri riski päätyä samaan seuraan Teslan muiden katteettomien lupausten kanssa. Tesla julkisti kuin julkistikin tämän vuoden aikana näkemyksensä robottitaksista, niin kuin oli odotettu. Vuoden alkupuolella ilmassa oli paljon huhuja siitä, että juuri tässä ja nyt käsissämme olisi "Tesla Model 2" eli Teslan uusi lähtötason valtavirtamalli Model 3:n ja Model Y:n alapuolelle. Ne huhut taisi ampua alas itse Elon Musk, ja nyt olemmekin lukemassa uutista induktiolla itseään lataavasta robottitaksista, jossa ei ole lainkaan hallintalaitteita. Ei käy kiistäminen, etteikö Tesla jo pikkuhiljaa oikeasti tarvitsisi uusia malleja ihan tähän nykyisen liikennejärjestelmämme mukaiseen mallistoon. Ainakin toistaiseksi pöytälaatikkoon jäänyt lähtötason "Model 2" olisi ollut varmasti oivallinen piriste Teslan talouslukuihin, jotka ovat muutaman viljavan vuoden jälkeen kääntyneet nälkävuoden puolelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Robotaxi tai Cybercab Robotaxi, jota voi kuulemma kutsua vieläkin raflaavammin Cybercabiksi, on kerta kaikkiaan täysin autonomisesti toimiva auto, jolta ei voi ottaa hallintaa itselleen vaikka kuinka haluaisi. Robotaxi ei ole myöskään perinteisellä tavalla ladattava sähköauto. Sen sijaan auto ottaa ajovirtansa induktion avulla, eikä perinteistä latausporttia mitä ilmeisimmin edes ole. Induktiolataushan voisi periaatteessa tarkoittaa myös sitä, että auto ottaisi virtansa tiestä, mutta tässä sillä tarkoitetaan, ettei latauspaikalla ole johtoa, vaan virta siirtyy akkuun langattomasti. Tesla Robotaxi ei edusta perinteistä kuvaa robottitaksista noin yleisestikään, se on sellaista hienompi. Teslan luottomuotoilija, sen kaikki tähänastiset automallit piirtänyt Franz von Holzhausen, on tehnyt hyvää työtä Robotaxin kohdalla. Auto on kaksiovinen ja kaksipaikkainen coupé (jos ei nyt oteta coupén oikeaa määritelmää aivan kirjaimellisesti), jossa tavallaan yhdistellään Teslan muita malleja. Robotaxin keulassa ja kabiinin alueella on nähtävissä sukunäköä Model 3:een ja Model Y:hyn, mutta kuten se vaihtoehtoinen mallinimikin kovasti viestittää, Cybertruck on ollut se varsinainen inspiraation lähde autossa, ja tämä näkyy etenkin peräosan muotoilussa. Lisäksi, Cybertruckhan on avolava, ja myös Robotaxiin on ollut takaistuinten puuttuessa tilaa luoda isokokoinen "lava", joka on kuitenkin kokonaan suurella takaluukulla peitetty tavaratila. Muita muotoilullisia erikoisuuksia edustavat muun muassa pyörien valtavat, kiekkomaiset "pölykapselit" sekä takalasi, joka puuttuu. Oho, saiko Polestar 4 juuri seuraa? Sisällä Robotaxissa vastaan tulee kaksi muhkean näköistä istuinta. Kojelauta muistuttaa kovasti Model 3:n ja -Y:n yksinkertaista kojelautaa, jota hallitsee suuri keskinäyttö. Mutta kuten jo moneen kertaan alleviivattua, kaikki hallintalaitteet ovat tipotiessään. Vielä paljon arvoituksia ilmassa Tesla ei Muskin johdolla Robotaxin maailmanensi-illassa - joka muuten tapahtui Warner Brosin studioilla Kalifornian Burbankissa - paljastanut käytännössä mitään tietoja auton tekniikasta. Arvoituksiksi jäivät tässä vaiheessa muiden muassa akun kokotiedot, toimintamatka, latausnopeudet ja muut suoritusarvot sekä tietenkin iso kasa täysautonomiaan liittyviä seikkoja. Autossa luotetaan Teslan FSD- eli Full Self-Driving -ohjelmistoon, mutta miten se saadaan toimimaan täysin vailla hallintalaitteita muualla kuin Warner Brosin takapihalla, on mielenkiintoista nähdä. Ja vaikka tekniikka olisi aikanaan kunnossa, tämä kaikki vaatii tietysti lainsäädännöllisen hyväksynnän, mikä on aivan oma tarinansa, vaikka puhuisimmekin ainakin alkuun vain rajallisista alueista jossain Kaliforniassa. Pessimismistämme (tai realismistamme, ihan miten vain) huolimatta Musk vakuutti tilaisuudessa, että Robotaxin tuotanto tulee käynnistymään "ennen vuotta 2027", ja että se on kenen tahansa ostettavissa "alle 30 000 dollarin" eli vielä enemmän alle 30 000 euron hintaan. Robotaxin kohdalla tähdätään ilmeisesti erilaisten auton jakamispalvelujen ympärillä tapahtuvaan markkinaan. Tuo tuolla Robotaxin takana ei ole jättimäinen leivänpaahdin, vaan 20-paikkainen robottitaksi Robovan, jonka Tesla toi julkisuuteen yhtä aikaa Robotaxin kanssa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Puheet ovat pehmenneet aiemminkin Ottamatta mitään pois Teslan hienoilta tuotteilta tai tähänastisesta menestyksestä, maailman kohutuin sähköautovalmistaja on useasti aiemminkin tullut johtajansa suulla luvanneeksi liikoja etenkin aikataulujen, mutta myös teknisten ominaisuuksien kanssa. Lähtien Robotaxista itsestään, alkujaan Musk lupaili robottitaksia palvelukseen jo vuodelle 2020. Kun tämä ei selvästikään toteutunut, siirrettiin maali vuoteen 2024. Nyt olemme toki nähneet ensimmäistä kertaa konkretiaa asian ympärillä, mutta maali on siirtynyt jälleen parilla vuodella. Vain aika näyttää, pysyykö tämä tavoite todella. Aikataulujen kanssa Teslalla on mennyt useimmissa tapauksissa vähän pitkäksi, joissain tapauksissa todella pitkäksi. Esimerkiksi rekkaveturi Semiä ja mainittua Cybertruckia odotettiin vuosia, eikä vuonna 2017 jättimäisten lupausten kera paljastettua toisen polven Roadsteria ole nähty vieläkään tuotantoasuisena. Niin ikään hurjat hintalupaukset ovat osoittautuneet toisinaan vääriksi, näin esimerkiksi Cybertruckin tuotantoversion kohdalla. Näitä vasten peilaten Robotaxi, johon sisältyy vielä osittain utopistisiakin piirteitä, vaikuttaa kahden vuoden aikaikkunaan melko epäuskottavalta. Mutta toisaalta, ei pidä mennä tuomitsemaan keskeneräistä. Lähteet: Tesla, Car and Driver Lue lisää Kaikki artikkelit 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 8.10.2025 Ajoneuvot Teslan pitkään puhutut ”edulliset” mallit esiteltiin ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa – ovat yhtä kuin Model 3 ja Model Y riisuttuina karvalakkimalleina 31.8.2025 Ajoneuvot Berliinistä Nürburgringille – uusi Tesla Model Y Performance tarkoittaa reippaasti lisää kilowatteja ja tuhottomasti lisää pikseleitä 5.8.2025 Ajoneuvot Teslan suurimmat mallit Model S ja Model X ovat näillä näkymin Euroopassa historiaa – Suomenkin verkkosivuilla kaupataan enää varastomalleja 25.2.2025 Ajoneuvot Enää Performance puuttuu – Tesla Model Y ”Juniperin” perusmallisto on ilmestynyt Suomessakin tilattavaksi 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y ”Juniper” on nyt tilattavissa Suomessakin – toimitukset käyntiin maaliskuussa 19.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y ”Juniperin” Euroopan tuotanto on jo alkanut Berliinin Gigafactoryssa, tietää saksalaislehti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin