22.9.2022 Ajoneuvot Oulun jakohihnapandemian syy selvinnyt – asfaltissa käytetty murske kuluttaa hammaspyöriä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oulun seudulla ainakin 2010-luvulta asti piinanneen jakohihnojen poikkeuksellisen nopean kulumisen syy on selvinnyt. Oulun yliopiston johtama tutkimusryhmä vahvisti ilmiön syyksi OKTO-murskeen. Uudet tutkimustulokset selventävät, miksi Oulun alueella jakohihnoja rikkoutuu poikkeuksellisen paljon, kertoo Oulun yliopisto. Tutkimukseen on osallistunut useita organisaatioita, jotka ovat todenneet syypääksi vuosia vaivanneeseen ongelmaan Oulun seudulla laajasti asfaltin runkoaineena käytetyn ferrokromikuonan.Tutkimus käynnistyi vuonna 2019. Tilastojen mukaan Oulun seudulla tapahtuu jakopäiden kulumista ja rikkoutumista suhteutettuna moninkertainen määrä muuhun Suomeen verrattuna.Tutkimuksessa on etsitty järjestelmällisesti tiepölyn ja ympäristötekijöiden eroavaisuuksia esimerkiksi Oulun alueen ja pääkaupunkiseudun välillä, sekä selvitetty kulumiseen vaikuttavia tekijöitä. Vuosia sitten alkaneessa epidemiassa on huomattu jakopäihin kertyvän ruostepölyä, mutta tästä huolimatta kyseessä ei ole ollut varsinaisesti ruostuminen – vaan hiova kuluminen.Tutkimuksessa huomattiin, että asfaltin runkoaineena käytetty ferrokromikuona, jota myydään nimellä OKTO-murske, on tien pinnasta kuluessaan päässyt usein kulkeutumaan auton jakopäähän. Siellä puolestaan kova pölymäinen kuona on kuluttanut ja hionut jakopään hammasrattaita.– Jakohihnan rikkoutumisen syistä on ajan kuluessa liikkunut monenlaisia käsityksiä. Siksi olemme selvittäneet erilaisia mahdollisia syitä ja sulkeneet pois epäoleelliset tekijät, hankkeen projektipäällikkö ja Oulun yliopiston yliopisto-opettaja Perttu Niskanen kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyValtava testimääräGeologian tutkimuskeskuksen erikoisasiantuntija Mika Räisäsen mukaan vuoropuhelu tienpitäjien ja muiden yritysten kansaa on ollut ratkaisevaa, ja sen avulla tutkimusryhmä on saanut keskitettyä tutkimuksia Oulun seudun katupölyyn, jonka ”koostumus poikkeaa selkeästi muun Suomen katupölystä”. Ferrokromikuonaa on käytetty Oulun seudulla vilkkaasti liikennöidyillä tieosuuksilla korvaamaan luonnon kiviaineksia.Ongelman selvittäminen on vaatinut tutkimusryhmän mukaan laajaa tieteidenvälistä yhteistyötä. Osaamista on vaadittu muun muassa autotekniikan ja mineralogian aloilta. Näytteitä on tutkimuksen aikana kerätty runsaasti niin tien asfaltista, tien pinnalla olleesta katupölystä, ilmasta, autojen moottoritiloista ja tietysti jakopään koteloiden sisäpuolelta. Yksittäisiä elektronimikroskoopilla tutkittuja näytepisteitä kerrotaan olleen yli 3 000 000 kappaletta – joka on noin satakertainen määrä verrattuna kaikkiin aiempiin tutkimuksiin yhteen laskettuna.Ilmiö on aiheuttanut jakopään hammasrattaiden poikkeuksellisen nopeaa kulumista.Hankkeessa on myös suunniteltu ja valmistettu polttomoottorin jakopäätä mallintavat laitteistot, joilla testejä on ajettu yli 3 000 tuntia.– Ferrokromikuonan kuluttava vaikutus oli testeissä noin 25-kertainen muihin testattuihin, tiestössä käytettyihin kiviaineksiin verrattuna. Tällainen ero on valtava, Oulun yliopiston projektitutkija Jonne Untinen toteaa.– Mittavan testausohjelman perusteella voimme osoittaa jakohihnojen vioittumisen keskeiseksi syyksi ferrokromikuonan. Tutkimuksemme ja monipuoliset testimme antavat hyvän pohjatiedon esimerkiksi tienpitäjille tulevan suunnittelun tueksi, yliopisto-opettaja Niskanen ja erikoisasiantuntija Räisänen tiivistävät.Tutkimushanketta on koordinoinut Oulun yliopiston ja auto- ja työkonetekniikan tutkimusryhmä, ja siihen on osallistunut myös Geologian tutkimuskeskus, Suomen ympäristökeskus, Lapin ammattikorkeakoulu, Metropolia-ammattikorkeakoulu ja joukko alueen autoalan yrityksiä.Lähde: Oulun yliopisto Kuvat: Mika Räisänen / Geologian tutkimuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa