22.9.2022 Ajoneuvot Oulun jakohihnapandemian syy selvinnyt – asfaltissa käytetty murske kuluttaa hammaspyöriä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oulun seudulla ainakin 2010-luvulta asti piinanneen jakohihnojen poikkeuksellisen nopean kulumisen syy on selvinnyt. Oulun yliopiston johtama tutkimusryhmä vahvisti ilmiön syyksi OKTO-murskeen. Uudet tutkimustulokset selventävät, miksi Oulun alueella jakohihnoja rikkoutuu poikkeuksellisen paljon, kertoo Oulun yliopisto. Tutkimukseen on osallistunut useita organisaatioita, jotka ovat todenneet syypääksi vuosia vaivanneeseen ongelmaan Oulun seudulla laajasti asfaltin runkoaineena käytetyn ferrokromikuonan. Tutkimus käynnistyi vuonna 2019. Tilastojen mukaan Oulun seudulla tapahtuu jakopäiden kulumista ja rikkoutumista suhteutettuna moninkertainen määrä muuhun Suomeen verrattuna. Tutkimuksessa on etsitty järjestelmällisesti tiepölyn ja ympäristötekijöiden eroavaisuuksia esimerkiksi Oulun alueen ja pääkaupunkiseudun välillä, sekä selvitetty kulumiseen vaikuttavia tekijöitä. Vuosia sitten alkaneessa epidemiassa on huomattu jakopäihin kertyvän ruostepölyä, mutta tästä huolimatta kyseessä ei ole ollut varsinaisesti ruostuminen – vaan hiova kuluminen. Tutkimuksessa huomattiin, että asfaltin runkoaineena käytetty ferrokromikuona, jota myydään nimellä OKTO-murske, on tien pinnasta kuluessaan päässyt usein kulkeutumaan auton jakopäähän. Siellä puolestaan kova pölymäinen kuona on kuluttanut ja hionut jakopään hammasrattaita. – Jakohihnan rikkoutumisen syistä on ajan kuluessa liikkunut monenlaisia käsityksiä. Siksi olemme selvittäneet erilaisia mahdollisia syitä ja sulkeneet pois epäoleelliset tekijät, hankkeen projektipäällikkö ja Oulun yliopiston yliopisto-opettaja Perttu Niskanen kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Valtava testimäärä Geologian tutkimuskeskuksen erikoisasiantuntija Mika Räisäsen mukaan vuoropuhelu tienpitäjien ja muiden yritysten kansaa on ollut ratkaisevaa, ja sen avulla tutkimusryhmä on saanut keskitettyä tutkimuksia Oulun seudun katupölyyn, jonka ”koostumus poikkeaa selkeästi muun Suomen katupölystä”. Ferrokromikuonaa on käytetty Oulun seudulla vilkkaasti liikennöidyillä tieosuuksilla korvaamaan luonnon kiviaineksia. Ongelman selvittäminen on vaatinut tutkimusryhmän mukaan laajaa tieteidenvälistä yhteistyötä. Osaamista on vaadittu muun muassa autotekniikan ja mineralogian aloilta. Näytteitä on tutkimuksen aikana kerätty runsaasti niin tien asfaltista, tien pinnalla olleesta katupölystä, ilmasta, autojen moottoritiloista ja tietysti jakopään koteloiden sisäpuolelta. Yksittäisiä elektronimikroskoopilla tutkittuja näytepisteitä kerrotaan olleen yli 3 000 000 kappaletta – joka on noin satakertainen määrä verrattuna kaikkiin aiempiin tutkimuksiin yhteen laskettuna. Ilmiö on aiheuttanut jakopään hammasrattaiden poikkeuksellisen nopeaa kulumista. Hankkeessa on myös suunniteltu ja valmistettu polttomoottorin jakopäätä mallintavat laitteistot, joilla testejä on ajettu yli 3 000 tuntia. – Ferrokromikuonan kuluttava vaikutus oli testeissä noin 25-kertainen muihin testattuihin, tiestössä käytettyihin kiviaineksiin verrattuna. Tällainen ero on valtava, Oulun yliopiston projektitutkija Jonne Untinen toteaa. – Mittavan testausohjelman perusteella voimme osoittaa jakohihnojen vioittumisen keskeiseksi syyksi ferrokromikuonan. Tutkimuksemme ja monipuoliset testimme antavat hyvän pohjatiedon esimerkiksi tienpitäjille tulevan suunnittelun tueksi, yliopisto-opettaja Niskanen ja erikoisasiantuntija Räisänen tiivistävät. Tutkimushanketta on koordinoinut Oulun yliopiston ja auto- ja työkonetekniikan tutkimusryhmä, ja siihen on osallistunut myös Geologian tutkimuskeskus, Suomen ympäristökeskus, Lapin ammattikorkeakoulu, Metropolia-ammattikorkeakoulu ja joukko alueen autoalan yrityksiä. Lähde: Oulun yliopisto Kuvat: Mika Räisänen / Geologian tutkimuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja