28.10.2021 Liikenne Päihtyneet kuskit tappavat liikenteessä – 324 ihmistä vuosina 2015–2019 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päihdekuskit aiheuttivat yli kolmanneksen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, paljastaa tuore ja kattava tutkimus. Päihtyneet kuljettajat ovat tappavan vaarallisia, itselleen ja muille. Päihdekuskit aiheuttivat yli kolmanneksen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista vuosina 2015–2019.Päihtyneet kuljettajat aiheuttivat viiden vuoden aikana yhteensä 281 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, mikä on yli kolmannes kaikista onnettomuuksista.Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tietojen mukaan päihtyneiden moottoriajoneuvonkuljettajien aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa kuoli 324 henkilöä vuosina 2015–2019. Kuolleista suurin osa oli päihtyneitä kuljettajia tai heidän matkustajiaan.Onnettomuuksissa kuoli myös 21 yhteenajoissa vastapuolena olleiden ajoneuvojen kuljettajaa tai matkustajaa sekä neljä jalankulkijaa ja yksi polkupyöräilijä.Tulokset käyvät ilmi tuoreesta Onnettomuustietoinstituutin OTI-päihderaportti 2021 tutkimuksesta. Se perustuu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkintoihin vuosilta 2015–2019.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy”Voimakkaita keinoja tarvitaan”Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty on analysoinut työkseen onnettomuuksien taustasyitä vuosia. Tietyt ongelmat ovat sitkaita ja vaikeasti ehkäistäviä.– Päihtyneenä ajamiseen ja kuljettajan päihdeongelmaan pitäisi pystyä puuttumaan riittävän voimakkain keinoin viimeistään ensimmäisestä kiinni jäämisestä, jotta uusimiskierrettä ja pahimmillaan onnettomuuksia ei pääsisi syntymään, Räty linjaa.Voimakas humala tyypillistäAlkoholionnettomuuden aiheuttaneet kuljettajat olivat tyypillisesti voimakkaasti humalassa, suurimmalla osalla (78 %) heistä veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan eli 1,2 promillea.Tutkijalautakuntien tietojen mukaan päihdekuljettajista monet olivat jääneet rattijuopumuksesta kiinni jo aiemmin. Alkoholin vaikutuksen alaisista kuljettajista 36 % ja huumekuskeista yli puolet (54 %) oli kärähtänyt rattijuopumuksesta ainakin kerran onnettomuutta edeltäneiden viiden vuoden aikana.Joka neljäs sekakäyttäjiäPäihtyneistä kuljettajista joka neljäs (27 %) kuljetti ajoneuvoa usean eri päihteen vaikutuksen alaisena. Suurin osa eli 73 % päihtyneistä kuljettajista oli käyttänyt alkoholia, 27 % oli käyttänyt huumausaineita ja 31 % ajokykyyn mahdollisesti vaikuttanutta lääkeainetta.Päihteiden sekakäyttö painottui etenkin huumeita tai lääkkeitä käyttäneisiin kuljettajiin.Alkoholia nauttineista 22 prosenttia oli sekakäyttäjiä, kun taas huumekuskeista 70 prosenttia ja lääkkeitä käyttäneistä 71 prosenttia oli käyttänyt myös muita päihteitä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Poliisi: 43 % huumerattijuoppoja Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio twiittasi vastikään tuoreita lukuja poliisin tietoon tulleista tieliikenteessä kuolleista ja loukkaantuneista sekä kiinnijääneistä rattijuopoista. Poliisi sai kuluvan vuoden tammi–syyskuussa kiinni yhteensä 13 464 rattijuoppoa, kun kiinnijääneiden rattijuoppojen lukumäärä vastaavaan aikaan edellisvuonna oli 15 657.) Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana poliisille kiinnijääneistä kuljettajista alkoholin vaikutuksen alaisia oli aika tarkalleen puolet eli 50,2 prosenttia, sekakäyttäjiä 6,7 prosenttia, ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ajavia 43,1 prosenttia. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto, Shutterstock Lähde: OTI-päihderaportti 2021, Poliisihallitus Lue lisää Kaikki artikkelit 12.5.2025 Yleinen Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Jeep Grand Cherokee SRT Trackhawk - 710 hevosvoiman järkiostos 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”