Päivän kuva: Ankkurien hautausmaalla

Barrilin ranta on paljon enemmän kuin vain hienohiekkainen uimakohde.

Portugalin eteläisen Algarven maakunnan rannikkoviivalle sijoittuneet viehättävät pikkukaupungit ovat hauska matkakohde – etenkin maaliskuussa eli matkailun keskikesän huippusesongin ulkopuolella, jolloin kaikkialla on väljää kuljeskella.

Suuntaan Taviran kaupungista etelään Santa Luzian 1 500 asukkaan pikkukaupunkiin tai kylään tavoitteenani salatuksi helmeksi kutsuttu Praia do Barril eli Barrilin ranta. Siellä on tarjolla hienohiekkaista hiekkarantaa silmän kantamattomiin, mutta nyt ei ole tarkoitus uida tai kylpeä auringossa vaan sivistyä alueen yhäti elintärkeän kalastuselinkeinon vaiherikkaasta historiasta.

Perille saarelle mennään aluksi kävelysiltaa pitkin. Perillä kovan maan alkaessa odottaa erittäin kapearaide ja auringolta suojaava katos.

Mitä ihmettä, loppumatkan voi taitaa edestakaisin neljällä eurolla pikkuruisen junan kyydissä, onpas hauska vekotin. Raiteiden viertä voi kyllä kävelläkin, mutta reitti on aika kapea etenkin lastenvaunuilla saapuvien näkökulmasta.

Junamatka saa pariskunnan hempeiksi ja suutelemaan, muuta toki niin, että se ikuistuu selfiekepin avulla. Heitä naurattaa, kun näytän myöhemmin itsekin salaa ikuistaneeni heidän herkän hetkensä.

Junan kulkee juuri ja juuri nopeampaa vauhti kuin kävelijät.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Miehet rautaa, veneet puuta

Praia do Barrilin ranta on saanut nimensä kolmen veljeksen vuonna 1841 perustamasta Barril-kalastusyrityksestä. Aikoinaan tonnikalaa pyydettiin verkoilla, jotka oli kiinnitettävä tiukasti merenpohjaan. Sitä varten käytettiin ankkureita, joista kevyimmät olivat 300 kiloisia painavimmat tuhatkiloisia.

Tonnikalamuseo Museu do Atumissa käy selväksi, että ennen miehet todella olivat rautaa, laivat puuta ja nykyisin toisinpäin.

Merimiestaidoista ja kalastajien arjesta muistuttaville ankkureille on varattu oma alueensa hiekkadyyneiltä mainion museoravintolan terassin ja rantaviivan välistä. Moniaalla on kylttejä, joissa ystävällisesti mutta jämäkästi kielletään menemästä köysien yli ankkurien luo – ja niitä riittää!

Satojen ankkurien tarinat

Ankkureita on hiekkadyynillä varmaan satoja. Näky on väkevä, puhutteleva ja oudolla tavalla mystinenkin.

Hiekka on kietonut ikiajoiksi syleilyynsä ruostuneet ankkurit erikoiseksi hautausmaaksi ja kuvaukselliseksi taideteokseksi.

Tänne pitäisi tulla yöllä, jolloin ankkurit varmaan kertoisivat merellä sattuneista havereista tai onnekkaista kalastusretkistä, jos vain osaisi kuunnella.