15.4.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Jean Sibelius ei varmasti olisi uskonut pääsevänsä koristamaan kohukone Boeing 737 MAX:in pyrstöä Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jopa kolme 1800-luvun suomalaissankaria on halpalentoyhtiö Norwegianin matkustajakoneiden peräsimessä, kirjaimellisesti. Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian on lentänyt viime vuosien aikana melkoisen turbulenssin läpi. Raivoisasti toimintaansa myös valtameren yli laajentanut Norwegian kävi kaatumisen partaalla ja supisti rankasti toimintaansa, unohtamatta vuoden 2020 lentoliikenteen syvää kriisiä. Kun tähän vielä yhdistettiin yhtiön tilaaman Boeing 737 MAX:in lentokielto kahden maailmalla tapahtuneen tuhoisan onnettomuuden seurauksena, voidaan sanoa olevan ihme, että "punakuonot" ovat nyt taas ilmassa. Ne joka tapauksessa todellakin ovat. Ja vaikka norjalaisyhtiö ehti jo välissä julistaa, ettei ota 737 MAX:ia enää käyttöönsä, kasvava osuus yhtiön laivastosta koostuu tänä päivänä niistä.Samalla Norwegian on palauttanut ison joukon tuttuja hahmoja koneidensa pyrstöön. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySibelius, Canth ja Kivi tehneet paluunJo ennen mainittuja ilmakuoppia Norwegianilla oli kadehdittavan hieno tapa koristaa ja yksilöidä koneitaan maalaamalla niiden peräsimeen pohjoismaisten merkkihenkilöiden muotokuvia. Norwegianin maailmanvalloituksen aikaan peräsimissä ehti olla paljon muitakin kuin pohjoismaisia hahmoja. Nyt kun Norwegian on palannut juurilleen, tulevat hahmot pitkälti jälleen Skandinavian alueelta, myös Suomesta. Moottori onnistuikin bongaamaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta Kreikan Haniaan lähdössä olleen Norwegianin 737 MAX:in, jonka peräsimessä komeilee maailmankuulun suomalaissäveltäjän Jean Sibeliuksen (1865 - 1957) muotokuva. Sibelius ehti toki elää lentomatkustuksen aikakaudella, mutta tuskin hän olisi itse uskonut saavansa omaa nimikkokonetta norjalaisen monikansallisen lentoyhtiön laivastossa. Vielä vähemmän muotokuvaansa matkustajakoneen peräsimeen olisivat uskaltaneet (tai edes tienneet) sovittaa kirjailijat Minna Canth (1844 - 1897) tai Aleksis Kivi (1834 - 1872), jotka elivät 1800-luvulla, kauan ennen kuin Wrightin veljekset olivat saaneet edes maailman ensimmäisen kiinteäsiipisen lentokoneen lentoon 17. joulukuuta 1903. Kaikkien kolmen suomalaissankarin kuvat löytyivät myös Norwegianin "vanhasta laivastosta", ja ovat nyt siis tehneet paluun Norwegianin uuden tulemisen myötä. Canthin kuva on tuliterän 737 MAX:in pyrstössä, kun taas Aleksis Kivi poseeraa muutaman vuoden vanhan 737-800:n peräsimessä. Sibeliuksen oma kohukone, rekisteritunnukseltaan SE-RTI, on Norwegianin ruotsalaisen tytäryhtiön, Norwegian Air Swedenin palveluksessa. Se on alle vuoden vanha, luovutettu yhtiölle tehtaalta elokuussa 2023. Entä kuka muu suuri suomalainen ansaitsisi paikan pyrstössä? Kommenttikenttä on vapaa. Lue lisää Kaikki artikkelit 16.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: älä jätä koiraa kuumaan autoon – varmista auton viilennys ja kerro siitä 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: rompetorilöytönä Moottori-lehtiä vuodelta 1977 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 4.6.2025 Tapahtumat Päivän kuva: Scania LT146 6×4 -vetopöytäauto – ”nokka, lippa ja veekasi” 3.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Ronal URS eli ”Nallevanteet” varastavat kaikkien huomion 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Yleinen Päivän kuva: latauspaikat vähentävät pysäköintiruutuja 24.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mikä on ”Hellannuppi-Becker”? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster