9.4.2025 Päivän kuva Päivän kuva: liikennettä voi lähestyä myös enemmän positiivisuuden kuin kieltojen kautta Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Olimme matkalla Sloveniassa, kun silmiin pisti maalattu katu sekä positiivisuutta säteilevät huomiomerkit. Me tunnemme sen tunteen kaikki, kun kielto jossain tilanteessa turhauttaa ja aiheuttaa pientä ärtymystä. Ymmärrämme kyllä kiellon tarpeen päälle, mutta... Liikenne on valitettavasti enemmän kieltojen kuin sallittujen asioiden valtakuntaa. Ja siihen on hyvä syy. Jos meillä ei ole yhteisiä pelisääntöjä, kukaan ei voi luottaa mihinkään. Viidakossa on omat lakinsa, liikenteessä omansa.Kyse on tietysti myös siitä, miten tarpeelliseksi säännöt koetaan. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten tarkasti niitä noudatetaan. Se puolestaan vaikuttaa suoranaisesti siihen, millaiseksi yleinen liikennekuri muodostuu.Siksi on hyvä huomauttaa sääntöjen tarpeellisuudesta muutenkin kuin pelkkien kieltojen kautta. Hyvästä esimerkistä käy tämä slovenialaisen koulun kohdalla oleva muistutus siitä, ketkä alueella liikkuvat. Ainakin meillä kaasujalka keveni heti, vaikka lapsia ei missään näkynytkään.Eivätkä tämän pienen kylän raittia komistavat katumaalaukset ja värikkäät huomiotolpat jääneet ainoiksi. Sama toistui myöhemmin myös muualla. Löysimme verkosta myös paikallisen ministeriön ohjeistuksen aiheeseen, ja sen yleissävy oli erittäin positiivinen. Keskiössä oli positiivisuuden kautta muistuttaa autoilijoita huomaamaan lasten mahdollinen läsnäolo. Liikennemerkit ovat värikkäitä ja sympaattisia. Aihetta ei siis lähestytty pelkästään kieltojen kautta eli korostamalla vaikkapa 30 km/h nopeusrajoitusten tärkeyttä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Yleinen Päivän kuva: latauspaikat vähentävät pysäköintiruutuja 24.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mikä on ”Hellannuppi-Becker”? 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: noin 2 000 Porsche 911:tä liikkuu Suomen teillä kesäisin, nyt myös 992.2 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 22.5.2025 Lentokoneet Päivän kuva: Helsinki-Vantaan 2-kiitotien remontti on suuremman kokoluokan urakka 20.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Muistatko Marcus Grönholmin MM–Peugeotin? 206 WRC on häijyn hintainen ralliohjus 20.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Autoliiton 60 v. juhlalevykkeen mukainen maskimerkki 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”