18.2.2016 Ajoneuvot Ranskalaismerkin paluu – Alpine tulee taas! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renaultin urheilullinen oheismerkki nousee taas, konseptiauton lupaillessa hyvää ajamisesta pitäville. Kilpa- ja urheiluautoilla nimeä luonut Alpine tulee taas. Ranskalaisen autonvalmistajan taru päättyi 1995, vaikka yhtiön Dieppen tehdas on toiminut Renault Sportin tukikohtana aina vuodesta 1973 saakka, jolloin Renault osti automerkin. Alpine olikin pitkin historiaansa käyttänyt projekteissaan hyvin paljon Renaultin osia. Merkin eräs tunnetuimmista malleista on A110. Elegantti takamoottorinen urheiluauto tulikin ulkoisesti tutuiksi rallin taistelutantereelta, ansaiten muun muassa vuoden 1971 Monte Carlon voiton ruotsalaisen Ove Anderssonin ajamana sekä voittaen ensimmäisen järjestetyn WRC-kauden vuonna 1973. Renault kiusoitteli merkin palaamista jo aiemmin, pohdiskellen konseptiautojen ja salaperäisten twiittien avulla tulevaa. Nyt esitelty Alpine Vision on vain konseptiauto, mutta sen pitäisi vastata noin 80 prosenttisesti tuotantoon saapuvaa autoa. Nelisylinterisellä Renault Sportin turbomoottorilla varustettuna keskimoottorisen auton pitäisi kiihtyä nollasta sataan kilometriin tunnissa alle 4,5 sekunnissa. 1,6-litraisen moottorin sanotaan olevan 250-hevosvoimainen jatkokehitelmä Clio 220:n moottorista. Itse autolle luvataan painoksi noin 1 100 kilogrammaa. Varsinaisen tuotantomallin pitäisi saapua tämän vuoden aikana ja sen nimeksi on veikattu AS1 tai AS110 vallattujen trademarkien perusteella. Myöhemmin tulossa pitäisi olla myös 300-hevosvoimainen RS-malli. Joka tapauksessa Alpinesta ei pitäisi löytyä Renaultin logoja, sillä merkki halutaan erottaa omaksi brändikseen. Lähteet: Alpine, Carfection, kuvat: Alpine Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja