9.3.2025 Laivat Rauman telakka rakensi Tallinnan-laivan ja Tasmanian-laivan – näin käyttötarkoitus erottaa ulkoisesti hyvin samanlaiset alukset toisistaan Teksti Benjamin Helander Kuva Rauma Marine Constructions, Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Spirit of Tasmania -varustamon Raumalta tilaamat kaksi alusta ovat suurin yksittäinen vientikauppa, joka Suomen ja Australian välillä on nähty. Lisäksi alukset ovat saaneet erikoista julkisuutta ympäri maailman, koska ne eivät mahdu yhtiön käyttämään satamaan. Raumalla on jopa vuosisataiset perinteet laivanrakennuksessa, ja kaupunki kuuluu Helsingin sekä Turun ohella Suomen ja koko Pohjois-Euroopan merkittävimpiin telakkakaupunkeihin. Nykyisen omistajansa Rauma Marine Constructions Oy:n eli lyhyemmin RMC:n puitteissa Rauman telakka on rakentanut laivoja nyt hieman yli kymmenen vuotta. Rauman telakalla on muutamia erikoisaloja, joista yksi ovat sotalaivat. Tällä hetkellä telakka rakentaa Merivoimille merkittävää uutta panostusta, Pohjanmaa-luokan korvetteja. Toinen Rauman telakan selvä erikoisala ovat matkustaja-autolautat, joita se on valmistanut lukuisia, mukaan lukien maailman suurimman sellaisen, norjalaisvarustamo Color Linen M/S Color Magicin. Telakan viimeisimpiin tuotoksiin lukeutuu yhteensä kolme suurikokoista, modernia, LNG-käyttöistä matkustaja-autolauttaa, jotka ovat varsin samankokoisia ja -näköisiä, mutta hyvin erityyppisistä käyttötarkoituksistaan johtuen kuitenkin yllättävän erilaisia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPikalaiva jäilleTallinkille joulukuussa 2022 luovutettu M/S MyStar on tullut Suomenlahden yli työ- tai huvitarkoituksessa seilaaville parin vuoden aikana tutuksi, ja alus on tuorein sekä bruttovetoisuudeltaan myös suurin alus Helsingin ja Tallinnan välisessä äärimmäisen vilkkaassa liikenteessä.MyStarin jälkeen RMC keskittyi kahteen australialaisvarustamo Spirit of Tasmanian tilaamaan matkustaja-autolauttaan, Spirit of Tasmania IV:ään ja -V:een, joita käsitellään tästedes yhtenä kokonaisuutena, sillä ne ovat toistensa sisaralukset. Äkkiseltään, ulkomuodon ja mittojen (pituus noin 212 metriä, leveys noin 31 metriä, bruttovetoisuus 50 000 GT:n luokkaa) perusteella Spiritejä ja MyStaria tekisi mieli alkaa kutsumaan sisaraluksiksi, mutta Rauman telakan mukaan näin ei ole.MyStar on lähes sisaraluksensa, Turun telakan vuonna 2017 luovuttaman Megastarin ohella erittäin hyvin tarkoitukseensa sopiva alus Helsingin ja Tallinnan väliseen pikaliikenteeseen. Hyvin harva matkustaja tarvitsee kahden tunnin matkalle hyttiä, joten MyStarissa on 2 800 matkustajan kokonaiskapasiteettia kohden vain 46 hyttiä. Aluksessa on panostettu loungeihin, joissa parituntinen matka taittuu työskennellen tai rentoutuen. Myös ostokset näyttelevät suurta roolia Tallinnan-risteilyillä, ja siksi MyStarilla on panostettu ostosmaailmaan. MyStar on suunniteltu olosuhteisiin, joissa sen täytyy operoida merijäissä - tai siihen pitää ainakin varautua. Siksi MyStarin runko on rakennettu suomalais-ruotsalaisessa jääluokituksessa korkeaan 1A-jääluokkaan. Se tarkoittaa, että alus saa kulkea maksimissaan jopa metrin paksuisissa jäissä.MyStar on suunniteltu lyhyelle, noin 80 kilometrin merireitille, jossa ei esiinny äärimmäisiä myrskyjä ja joka on vilkkaasti liikennöity. Näin ollen MyStarissa (ja Megastarissa) ei ole katsottu olevan tarvetta täysikokoisille pelastusveneille, vaan aluksella on niiden sijaan pelkästään täytettäviä pelastuslauttoja. Toki myös MyStarista löytyvät niin sanotut MOB- eli man overboard -veneet. Pikalaiva valtamerelleKun tullaan Spirit of Tasmanian uutuuslaivoihin, törmätään yllättävänkin erilaisiin tarpeisiin. Spirit of Tasmania operoi laivoillaan reittiä, joka yhdistää eteläisen Victorian osavaltion ja samalla koko manner-Australian Tasmanian saareen, joka on samalla Australian eteläisin osavaltio. Satamana Victorian päässä toimii Geelong ja Tasmanian päässä vastaavasti Devonport. Matkaa satamien välillä on 242 merimailia eli noin 450 kilometriä.Spirit of Tasmanian alukset ovat suurin yksittäinen vientikauppa Suomen ja Australian välillä tähän asti. Aluksissa näkyy molempien kädenjälki, ja erityisesti niiden sisustuksessa on mukana tasmanialaisuutta. Tuo matka joudutaan taittamaan hyvin levottoman merialueen, Bassinsalmen yli. Alue sijaitsee hyvin etelässä, missä Intian valtameren eteläosan ja Tyyneenmereen kuuluvan Tasmaninmeren vuorovaikutus muodostaa usein varsin kovia kelejä ja huomattavia aallokoita Bassinsalmelle. Historian varrella valitettavan monen laivan matka on päättynyt matalan mutta petollisen Bassinsalmen pohjaan. Siksi siellä operoivan aluksen on oltava valtamerikelpoinen, ja sitä myös Spirit of Tasmania IV:ltä ja -V:ltä on vaadittu. Tästä yhtenä osoituksena laivoissa on telakan mukaan erikoissuuret keinunnanvaimennusevät, jotka vakauttavat ja mukavoittavat matkantekoa aallokossa. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentit (1) Oli hyvä artikkeli, lisää tällaisia. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 26.3.2025 Liikenneturvallisuus Moni ajaa tietämättään vaarallisilla renkailla – tiedätkö sinä renkaidesi kunnon? 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 26.3.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 – pikku-Sitikka tuo sähköautot lähemmäs tavallista kuluttajaa 25.3.2025 Koeajo Sähköpyörän koeajo: Jäykkäperä ja sekarengastuksen yhdistelmä tekee Tunturin uutuudesta mielenkiintoisen 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 25.3.2025 Laivat Päivän kuva: seuraavat jätit uunista ulos 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”