11.7.2016 Ajoneuvot Renault-Nissan odottaa lisäsäästöjä Mitsubishistä Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Pääjohtaja Carlos Ghosnin aikakaudella synergiaetuja hakenut Renault-Nissan -allianssi näkee Mitsubishin liittymisen keinona tehostaa säästöjä. Nissanin ja Renaultin muodostama allianssi oli jo alunperin suunnitellut saavuttavansa 28 prosentin kasvun synergiasäästöissä vuoteen 2018 mennessä, mutta Mitsubishin liittyminen todennäköisesti kasvattaa säästöpotentiaalia entisestään yhtiön johtoryhmän jäsenen mukaan. Vuosisäästöinä kyse olisi noin 5,5 miljardista eurosta vuonna 2018. Jo nyt Renault-Nissan -liittouma säästi vuonna 2015 4,3 miljardia euroa yhteistoiminnallaan, ollen peräti vuoden etuajassa tavoitteistaan. Nissanin ja Renaultin pääjohtaja Carlos Ghosn on panostanut voimakkaasti kulujen leikkaamiseen yhteistyöllä esimerkiksi Daimlerin ja AvtoVAZin kanssa sekä virtaviivaistamalla suunnittelua, hankintaa ja tuotantoa allianssin sisällä. Tavoitteena on tuoda Mitsubishi mukaan allianssiin Nissanin jätettyä toukokuussa 2,06 miljardin euron ostotarjous kolmanneksesta (34 %) ongelmiin ajautuneesta Mitsubishistä. Renault-Nissanin varajohtaja Arnaud Deboeuf arveli, että Mitsubishin myötä allianssi ylittää vuoden 2018 säästötavoitteensa. Säästöistä suurin osa, kolmannes, syntyi yhteisestä ostotoiminnasta. Jaettu suunnittelu vastasi säästöistä noin neljänneksestä ja yhdistetty tuotanto toi noin 17 prosenttia synergiasäästöjä. Merkittävä osa säästöistä syntyy muun muassa yhteisillä modulaarisilla alusta-arkkitehtuureilla. Osa ajoneuvoista jakaa yli 65 prosenttia osistaan, mutta avainasemassa on kuluttajalta piiloon jäävien osien jakaminen brändien erillisen identiteetin säilyttämiseksi. – Suunnittelussa pyrimme välttämään tuplatyötä, Deboeuf kommentoi. Eräs tulevista synergiaeduista kohdistuu autonomisen ajamisen tekniikkaan, sillä Nissan ja Renault aikovat tuoda markkinoilla vuoteen 2020 mennessä 10 mallia, joissa autonominen tekniikka on isossa roolissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mitsubishillä ei yhtä innoissaan Japanissa muistetaan kuitenkin 2000-luvun taite, jolloin Carlos Ghosn ansaitsi lempinimen "Le Cost Killer" (Kuluntappaja) tämän mullistettua Nissanin tehdasverkoston ja leikattua alihankkijoiden määrän puoleen. Nyt pelkona on, että jo valmiiksi alavireessä oleva Mitsubishi kokee samanlaisen kohtalon. Jo aiemmin Mizushiman kaupunki ja ympäröivä Okayaman prefektuuri ovat kärsineet Mitsubishin hyvien vuosien loppumisesta ja alihankkijoiden sulkemisesta. Prefektuuri onkin nyt muodostanut tukirahaston yrityksille, jotka etsivät pääsyä pois autoalalta. Nimettömänä pysyttelevä alihankkija kommentoi Automotive Newsille, että Mitsubishin kanssa hän saattoi aina tuoda valmiit komponentit hyväksyttäväksi, mutta Nissanin kohdalla valmistaja vaati komponentin CAD-tietokonemallin etukäteen tarkastettavaksi. Alihankkija ei kuitenkaan käytä tietokoneavusteista suunnittelujärjestelmää, joten järjestelmän investoinnit ja henkilökunnan kouluttaminen olisivat olleet tälle ylivoimaisia kuluja. Nyt alihankkija onkin varautunut siirtymään molempien yhtiöiden toisen portaan alihankkijaksi, välttäen suoraa kontaktia itse autovalmistajan kanssa. Mitsubishin alihankkijoiden piirissä on myös pelko, että nämä joutuvat vastaisuudessa kilpailemaan Nissanin käyttämiä alihankkijoita vastaan. Lähde: Automotive News Kuvituskuva: Mitsubishi USA Lue lisää Kaikki artikkelit 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 13.11.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Škoda Elroqin näyttö kerää kehuja, mutta kahvimuki ja kännykkä tappelevat elintilasta 11.11.2025 Autoilu Yksityisen taukopaikan valtteina oma leipomo, laaja aukiolo ja sijainti 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista